lauantai 10. syyskuuta 2016

Ota rahat ja juokse.

Saisin nukkua kahteentoista, mutta pomppasin hereille heti neljän ravitsevan ja maukkaan nukutun tunnin jälkeen. Keitin kahvit, ja kuuntelen, miltä autot kuullostavat märällä asvaltilla tässä uudessa huoneessa. Ehkä uni vielä tulee.

Eilen skippasin ehdotukset mennä perjantaiolutlasilliselle heti töiden jälkeen, kuten meille vakiintui tavaksi tehdä silloin tällöin kevättalvella. Näinä päivinä yksi jos toinenkin harrastuspiirimme jäsen on palaamassa rutinoituneille urilleen. Ehkä he muut ovat kokoontuneet. Minä singahdin kotiin, jotta ehdin ajoissa rumbaamaan.

Pesukone pyöräytti minulle hitaasti, mutta varmasti annoksen sukkahousuja ja puolivärisiä t-paitoja. Odotin kiltisi mutta rystysiäni pureskellen urakan valmistumista, jotta ripustaisin nämä oikeaoppisesti kuivumaan heti pesun jälkeen. Olin sitten hitusen myöhässä omasta aikataulustani, jossa optimaalisesti saavun tanssisalille sellaiseen aikaan, joka mahdollistaa sosiaalisen käytöksen mielenkiintoisten henkilöiden kanssa ennen kuin on pakko keskittyä opetukseen.

Tanssipaikan pihassa oli kummallisen vähän porukkaa. Vanhempi pariskunta seisoskeli oven edessä tanssikouluyrittäjän kanssa, ja kun liityin seuraan (koska minut sinne huikattiin), kuulin, että oli tullut huonosti informoitu päällekkäisyys, jonka takia rumba olikin pitänyt siirtää kolmenkymmenen kilometrin päähän. Yrittäjä piti kädessään kahta vapaalippua, ja lupasi hövelisti pariskunnalle, että jos ajavat Liminkaan asti, saavat nämä liput, joilla voivat tanssia ilmaiseksi koko illan. Rumba alkaisi kuuden minuutin kuluttua, ja tehtävä näytti päällisin puolin mahdottomalta. Pariskunta mietti asiaa tuhlaten kalliita sekunteja. Mies sanoi vaimolle, että no jos me lähdetään sinne, niin minä kyllä ajan tällä kertaa. Selvästikin hän oli henkisesti jo asettumassa maskuuliinen, machoilevan lationomiehen rooliin, jota tarvitaan, kun luotsataan pyörivälanteista pehmeästi käsillään viittoilevaa feminiinistä tanssikumpparia määrätietoisesti käsivarrelta toiselle sivulle aukeavissa huiskuissa. Puikkasin heidän välistään liput tanssinopettajan kädestä, sanoin moikka, ja hyppäsin autoon.

Olin perillä melkein ajoissa. Autossa tajusin, että todennäköisesti tanssikouluyrittäjä ei olisi tarkoittanut antaa minulle kahta lippua, vaan yhden, mutta oli jo myöhäistä katua. Tämän jälkeen kaduin hetken, sitä että olin lähtenyt. Paikalla oli lähinnä edistyneitä pariskuntia, ja miehet, lähes poikkeuksetta, osasivat rumbata esimerkillisen irtolanteisesti, ja tunsin rimakauhua. Askelkuviot olivat foksin alkeisiin verraten monipuoliset. Keskittymiseni vaelsi järkyttyneenä askeleiden ja niiden tavoitteiden välillä, joissa kotipesäjalkaa yritetään tunkea lattiasta läpi kunnon tanssillisen sitkon muodostamiseksi. Tunsin olevani kovin huono rumbaaja. Lippujonossa ohittamani pariskunta saapui paikalle paljon myöhemmin.

Tilanne helpottui hieman, kun pääsin kuivaharjoitteiden jälkeen pariotteeseen. Olen näiden tuntien myötä toivottavasti hitusen kehittynyt siinä taidossa, jossa miestä kuunnellaan ja seurataan. Toimiakseen tallainen symbioosi, jossa mies vie ja minä seuraan vain välillä värisevästi vinkaisten vaatii tietysti sen, että mies edes itse tietää mihin on menossa, ja toteuttaa aikeensa tavalla, joka on suhteellisen epäröimätön ja havaittavissa oleva. Nämä rumbaavat miehet osasivat erinomaisen hyvin tehdä aikeensa selviksi kuten perinteisessä kosiotanssissa kuuluukin, ja pääsääntöisesti seurasin mukana ongelmitta. Pidin toisen jalan kotipesässä, mutta en varmaankaan osannut kaartaa lantiota riittävän myöhään keskiöstä ulospäin, josta olisi muodostunut kaunis sitko. Kun päädyin tanssimaan aiemmin tapaamani pariskunnan miehen kanssa, hän kysyi, ajoinko sataaviittäkymppiä. Sataakolmeaviittä, vastasin.

Puolentoista tunnin kuluttua lähdin, koska seuraava haaste odotti minua. Ajoin pimenevässä illassa moottoritietä, kuuntelin radiota ja lauloin. Pidän autolla ajamisesta.

Kotona tein nopean pitstopin suihkun ja vaatekaapin kautta, join litran kahvia, piirsin itselleni uudet silmät ja kulmakarvat, väkersin aikuisten ihmisten hiusmalliini hieman ryhtiä suoristusraudalla surutta entisten kuituvahojen päälle kärventäen ja singahdin iltaan.

Jotain outoa on tapahtunut. Olen ehkä menettänyt osan karmivasta flirttikarmastani. Ainakin hetkellisesti osasin olla mulkoilematta kohteliaita ja ystävällisiä miesseuralaisiani jo perinteeksi muodostuneella kivestenkurtistajakatseellani. Ehkä se on se rumba, tango, ja muut lajit, joiden tuntia kestäneiden harjoitteiden kautta tiedostan nyt tehtäväkseni olla ihan vain edes hitusen jäljessä miehen askeleesta, rintakehän suunnan seuraamisen, ja sen, että sovitan askelpituuteni kumppanini mukaan. Tämä toimi ihan hienosti pilkkuun asti, jonka jälkeen ärsyynnyin, turhauduin ja suurinpiirtein väkisintungin puhelinnumeroni henkilön B haltuun ja lähdin kotiin nukkumaan, herätäkseni neljän tunnin jälkeen paniikissa siihen ajatukseen, että en ole muistanut lähteä töihin.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti