sunnuntai 18. syyskuuta 2016

Mä en haluu sun sanojas enää.

Heräsin hitaasti. Juon aamukahvia, ja ajattelin kirjoittaa tänne. Sitten tuli suorastaan kyllästys - kertoisinko taas, miten ihanaa on herätä aamuun, joka on vain oma, ja juoda kahvia ja katsella auringossa ilmakylvyssä kellivää kaupunkia mukavalta sohvaltani, ja miettiä, lähtisinkö pyöräilemään ihanan viileään ja pehmeään syyssäähän? Laittaisinko vielä soimaan jotain ihanaa musiikkia? Megadethia tai Reino Nordinia?

Reino Nordin on jotenkin ärsyttävä, mutta jokin nenä-äänissä kiehtoo. Ja aamu on pehmeä.

Ei tässä mitään vikaa ole, mutta olen kai vihdoin kyllääntynyt, edes hetkeksi. Oletan, että tämä tarkoittaa, että pian keksin tai löydän jotain uutta.

Toki minun on aivan tarpeellista mennä pyöräilemään. Käyn kaupassa Diivan kanssa. Ostan ruokaa ja perustarvikkeita. Manteleita ja kaurahiutaleita ja Elmex-hammastahnaa. Soijajukurttia, kahvia, B-vitamiinia. Ylioppilaskirjoituseväitä. Jotain hyvää päiväkahviseuran varalle.

En muista milloin olisin joutunut miettimään, mitäköhän tekisin tunneilleni. Iltapäivällä on varmaan muutama ylimääräinen. Olen jo imuroinutkin. Viimeiset 20 vuotta ovat olleet kiireisiä, mutta nyt taisi tulla se hetki, että ehdin huomata, ettei ole mitään erityisen akuuttia backlogissa.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti