Leikin tänään Annea ja Ellua. Ilmaisen viinan bileet.
Olin kyllä ihan kutsuttu ja tervetullut vieras tapahtumaan, mutta sisäänmenorutiineissa menin silti siitä mistä aita on matalin ja teeskentelin olevani puolitutun miehen avec joten vältyin turhilta esittäytymisiltä. Aina kun pitää kätellä ihmisiä ja kertoa kuka ja mistä on, kieleni menee rullalle enkä saa sanottua etenkään etunimeäni selvästi. Se on niin hankala. Sukunimeni ja muu sen sellainen tuppaa muuttumaan tämän tästä, ja joudun terästämään muistiani - kuka tänään olinkaan? Missä ajassa olen? Asiat häilyvät.
Hörin kolme tai ehkä neljä lasia mainiota punaviintä ja yhden kuoharin. Söin ihan liian monta macarone-leivosta ja kaikenlaista juustolla. Tungeksin julkkisten kanssa hississä ja ehdottelin tooga-bileitä tutuntutuille. Kerroin kummitusjuttuja ja join jallua.
Olin oikein ajatellut, että hommaan jotain asiallista päällepantavaa noihin kekkereihin, mutta olin myös luullut, että ne ovat vasta ensi viikolla, joten en tietenkään ollut ehtinyt hommata. Painelin lopulta osittain ajanpuutteen takia paikan päälle työvaatteissani, jotka eivät tänään sattuneet olemaan farkut. 95% tämän vuoden päivistä ne ovat olleet farkut, jossain muodossa. Siniset, mustat tai harmaat, jotkin boyfriend-malliset, jotkin klassiset, skinnyt tai sitten sellasiet goottimoottoripyöräritarikoppakuoriaspolviset. Ne ovat suosikkini. Nyt minulla oli Nanson sivuilta rypytetty musta Hani-neulehame, korkeat korolliset nilkkurit, paksut tummat sukkikset, satiininen tummanvihreä paitapusero ja musta todella tylsä neuletakki. Vähän hopeaa korvissa ja ranteissa. Menetteli. Olisin ehkä halunnut olla jotain vähän muuta kuitenkin.
No, olipahan jälleen yksi ilta, jolloin en katsonut Netflixiä kotona. Diiva oli tällä välin tehnyt uutta musiikkia. Hän on siinä hyvä. Lapsetkin pärjäävät siis ihan hyvin, vaikka äiti silloin tällöin ottaa tilanteista ilon irti.
Tänään oli ihan hauskaa olla minä. Tai joku muu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti