Tänään minulla oli huono hiuspäivä. Håristisesti ajatellen minulla on ollut melkoiset piinaviikot, ja ne jatkuvat vielä yhdeksän päivää ennen seuraavaa kampaajakäyntiä. Olen antanut latvojeni venyä, virttyä ja haaroittua, hädin tuskin näkyvien vaaleiden raidoitusteni kellastua ja haurastua. Poiskasvava pälveni törröttää takaraivolla virkkuna kuin pieni kottarainen, ja juuren ja latvojen erilainen tekstuuri, joka johtuu värjäyksen puutteesta, tekee kokonaisuudesta valloittavan yllätyksellisen.
Hence, the hätäpompula.
Kun pesen ja föönaan hiuset, ne asettuvat päivän verran ihan mukavasti. Sen jälkeen ei, ja minähän en pese näitä joka päivä. Jos minulta kysyttäisiin, en myöskään föönaisi joka pesun jälkeen, mutta viime aikoina en ole alkanut inttämään asiasta itseni kanssa. Helpommalla pääsen, kun en edes kysy mielipidettäni.
Voiko olla, että kuivshampoon käyttö ei ole hyväksi hiuksille pidemmän päälle? Tietenkin voi, koska se ei ole puhdas luonnontuote.
Mätkin töissä kaikenlaisia pikkusälähommia isompiin pinoihin ja riviin. Söin huonosti, mutta terveellisesti, mutta sen päälle vielä kakkua. Kompastuin, ja jäin asvalttijyrää muistuttavan myyntitykin ajoradalle rampana makaamaan enkä ehtinyt edes käsivoimin raahautua turvaan. Viittilöin muille - menkää - I'll take a hit for the team.
Jyrä teki kaikkensa vakuuttaakseen minut tuotteensa mainioudesta. Hän osoitti minulle nokkelasti tietämättömyyteni, ja sitten imarteli, kun luulin tietäväni jotain, jonka jälkeen paljastui, että ahaa, enpäs tiennytkään. Mielipiteeni olivat vääriä. Asia olisi varmasti korjattavissa heidän tuotteellaan.
Olin ilmeisesti melko hankala tapaus, ja selviytyäksemme tilanteesta jotenkin kunnialla haimme yhteistä turvallista maaperää mm. siteeraamalla toisillemme Tuntematonta Sotilasta. Talvisota on aina hyvä lähtökohta hedelmälliselle yhteistyölle.
Jyrä kysyi työurani pituutta. Kerroin sen, jonka jälkeen hän oli hetken hiljaa, ja sanoi, että olen ilmeisesti tullut töihin 15-vuotiaana. Tässä vaiheessa en ollut varma, oliko hän todella niin epätoivoinen, että yritti kömpelösti imarrella. Ehkä pikemminkin osoittaa laskupääni ja sitä myöten arvostelukykyni epäluotettavuuden. Aiemmin hän oli vihjannut, että minulla on suhde ajoneuvoyhdistelmän kuljettajan kanssa. Aloin olla jo melko välinpitämätön hänen persoonaani koskeville arveluilleen.
Persoonallinen tyyli, täytyy kyllä sanoa. Olen minä silti vähän ilahtunut, kun en näytä ikäistäni vanhemmalta ainakaan, vaikka hiuspäiväkin olisi monumentaalisen huono.
Kun töistä pääsin, kaapaisin tyttäret auton kyytiin ja ajoimme down the memory lane - siihen ostoskeskukseen, jossa kävimme vanhassa kodissa asuessamme. Söimme ihan ravintolassa, josta sai myös vegeannoksen. Ja vuohenjuustobroileria ilman vuohenjuustoa. Olimme nälkäisiä.
Istuimme looshissa lopettelemassa ruokiamme. Tyttöjen isä käveli ohi kahden metrin päästä uuden perheensä kanssa. Luulen, että hän näki meidät. Luulen, että hän ei nähnyt, että minä näin hänet. Diiva näki heidät. En katsonut heidän suuntaansa, vaan yritin näyttää luontevalta ja tehdä jotain aivan muuta, joten en tiedä, näkivätkö muut perheenjäsenet meitä. He lipuivat ohi.
Tuo oli kummallinen tilanne, mutta en vain olisi millään jaksanut juuri tänään. Ilmeisen moni muukaan meistä ei jaksanut.
Lapsuusmuisto. Olin ehkä kahdeksan tai kymmenen vanha. Minä ja kaverini olimme äitini auton kyydissä matkalla kauppaan. Pysäköimme auton, ja nousimme ulos. Parkkipaikalla parin auton päässä toisesta autosta nousi vanha mies. Nuorempi mies tai ehkä nainen auttoi häntä nousemaan, vanha mies liikkui vähän kankeasti. Äitini jäi seisomaan auton viereen vähän liian pitkäksi aikaa, ja oli hiljaa ainakin kaksi sekuntia. Äitini ei yleensä ole koskaan paikallaan ja hiljaa. Vanhempi mies katsoi äitiä hyvin vähän aikaa, mutta ei vain vilkaissut. Kukaan ei muistaakseni tervehtinyt ketään. Kaverini sanoi, että tuo äijä näytti ihan kekkoselta. Äitini sanoi minulle hiljaisella äänellä, että siinä oli sinun pappasi isä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti