Nyt minulla olisi muutama tunti aikaa olla kunnon perheenäiti, pestä meille puhtaita vaatteita, siivota keittiö ja etsiä asuntoni joka puolella lainehtivien irtotavaroiden ja vaatteiden alta. Lähinnä omieni. Koska viikko alkoi PoikkeusTilalla, eli olin muutaman tunnin oikein TyöMatkaileva UraNainen, en ole jotenkin saanut asioiden arkisemmasta puolesta otetta minään viikon iltana. Ja onhan tässä ollut muutakin hassunhauskaa sattumaa.
Juon nyt aamukahvia, kuuntelemme Pearl Jamia Diivan kanssa, ja yritän laittaa pakollisia asioita ja optioina mahdollisesti suoritetuksi tulevia asioita riviin päässäni.
Pakollisia asioita, ajoituksensa takia, ovat lähinnä omaan ulkonäköön ja hyvinvointiin liittyvät toimenpiteet, mikä tuntuu nurinkuriselta kun katsoo keittiötäni.
Eilen erityisesti oli hassunhauskaa. Eksyin tuttavan kautta seuraan, jossa oli paljon miellyttäviä, sopivaan ikäluokkaan kuuluvia fiksuja ja hauskoja miehiä. Ihana tietää, että sellaisia on olemassa, ihan tuollaisina kunnon kokoisina terttuina, vaikka olisivatkin naimisissa tai juuri ryntäämässä synnytyslaitokselle jos puhelin piippaa. I'm just windowshopping.
Olen 43. Virallisesti siinä iässä, ettei minun oleteta enää lisääntyvän. Minun ikäisiäni miehiä on vapaana hyvin vähän, ja yleensä, jos he ovat vapaana, siihen on joku pätevä syy. Minua hieman vanhemmat miehet, joita on sitten jo hitusen enemmän vapaana, ovat jotenkin onnistuneet kasvamaan nuoruutensa aivan eri maailmassa kuin minä, ja tuntuvat kovin, kovin paljon vanhemmilta kuin ikävuotensa. Minua hieman nuoremmat miehet, joita on vapaana paljon, ovat hauskoja, eloisia poikalapsia, jotka juuri ovat siinä tilanteessa jossa lyövät kätensä yhteen ja toteavat että jahans, nyt on rilluttelut rilluteltu, pitäisköhän perustaa perhe.
Vaikka vaikutankin ilmeisesti ensikäsittelyssä hitusen ikääni nuoremmalta, tuo tunne karisee helposti, jos minulta kysyy, onko minulla lapsia. Kyllä, tai oikeastaan aikuisia.
Tämä ihan vain tällaisena yleisenä huomiona. Olen edelleenkin vallan häkeltynyt tämän tilanteen onnellisuudesta, ettei minun tarvitse arjessani katsella kenenkään tyhjentävän tiskoneestani astiat vääriin paikkoihin tai pyyhkivän tiskipöytää liian märällä rätillä.
Nämä mietteet pyörivät päässäni todennäköisesti siksi, että tänään menen tilaisuuteen, johon kaikki tuovat puolisonsa mukanaan. Minä en.
Nyt minun pitäisi kirmata etsimään Grace Kelly -mekkooni sopiva hiuskoriste, jolla saan kiinnitettyä hiukseni oikealta korvalliselta taakse sodanjälkeisen maailman tyyliin. Kampaajani, joka trimmasi latvani eilen, kyseli stailaussuunnitelmaani. Kerroin yksityisekohtaisesti, miten minulla tulee oleman hitusen naisellisempi tyyli kuin yleensä, ja hän nyökkäili tyytyväisenä. Hyvin diplomaattisin sanankääntein hän myös kertoi, että vaikka hiukset jättäisi aukikin, ne kannattaa käsitellä kauttaaltaan jotenkin, vaikkapa suoristusraudan avulla tai laittaa niihin rullat, jolloin hiustuntuma on erilainen ja kampaus kestää paremmin. Lupasin, etten tällä kertaa vain nuku märillä hiuksilla ja pörrötä niihin sitten kuituvahaa, ja hän naurahteli epäuskoisena.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti