sunnuntai 27. syyskuuta 2015

I have the PMS of Satan.

Suora lainaus Kaunomieleltä. Luvan kanssa.

Tulin tämän kuultuani miettineeksi ensimmäistä kertaa, että on peräti erikoista, että kristillisessä perinteessä Saatana on mies. Nainen olisi paljon kyvykkäämpi hahmo kun mietitään henkistä korvennusta, paheellisuutta ja ikuista tuskaa ja kidutusta.

Meillä siis on PMS. Olemme koko naislauma ulvoneet ihmissusina, kiehnänneet ja tunteneet turhautumista. Yritimme yhdessä katsoa digiboksilta Vain elämää -tallennetta, mutta piti pitää tauko kesken ohjelman, koska emme pystyneet keskittymään siltä ajatukselta, että kylppärin lattia pitää pestä juuriharjan kanssa.

Nyt on keittiön kovakiiltoiset valkoiset pinnat pyyhitty ikkunatolulla, laminaatit imuroitu ja mäntytoluttu, pölyt pyyhitty niin ylhäältä kuin alhaalta ja joitakin pölyä kerääviä kierteleviä sisustuselementtejä kannettu jätteenlajittelupisteelle hyvin väkivaltaisesti.

Sitten katsoimme toisen puolen. VilleGalle on syötävän söpö. Lähettäkää hänet tänne, teen selvää luita myöten. Vilkkumaa suoriutui hyvin. Pave oli parempi kuin koskaan ennen, melkein JamesBrown-kamaa tuo setti.

PMS on hieno, tarpeellinen voima, joka välillä valtaa maailman. Shiva-jumalatar, joka tanssii kosmista tanssiaan, tuhoaa maailman, jotta se voidaan luoda uudelleen. Luovuuden ja tuhon jumalatar.

Shivaa on nyt annosteltu meidän huusholliin ihan isolla kauhalla. Sähisemme ja ärjymme toisillemme kuin vampyyrit B-luokan elokuvassa. Syömme kakkua suoraan jääkaapista murhanhimoisesti toisiamme tuijottaen.

Minä kävin taas yössä. Uusi huoneeni on jännittävä.



2 kommenttia:

  1. Tuli ekana mieleen, että Saatana ei voi olla nainen, koska se on voimakas ja nainen ei voi olla voimakas. Eikä älykäs.

    VastaaPoista
  2. Toisaalta, jos Saatana on mies, jolla on miesflunssaoireinen PMS, se selittäisi monta asiaa.

    VastaaPoista