Minulla olisi tänään ollut muutamasta ei niin merkityksellisestä syystä aihetta norsunkokoiseen vainoharhakrapulaan, mutta jostain syystä se ei vain nyt istu ylleni. Nukuin kymmeneen, mitä en ole tehnyt viikkoihin, unen määrästä huolimatta, koska olen sinkoutunut keskipakovoiman johdosta niin nopealla kiertoradalla villisti pyörivän maailmani ympäri ellipsinmuotoista rataa, mikä ei ole mahdollistanut rentoja yöunia.
Nyt sitten nukuin. Näin unta, että ajelehdin virran mukana koskeen. Ei se niin kamalaa ollutkaan.
Eilinen oli hauska päivä. Töissä aloin kyllä jo saavuttaa jaksamisen käyräni lakipisteen. Tankki oli tyhjä jo aamulla, mutta käynnistin silti koneistoni päivän aikana kolme eri kertaa jotta sain kuvailtua, innostettua, promotoitua ja vakuutettua. Löysin sitten iltapäivällä itseni lukitusta huoneesta tuijottamasta kattoa, enkä muistanut, miten olin sinne päätynyt. Ovi oli sentään lukittu sisäpuolelta.
Töiden jälkeen löysin pikkujoulumekon, jossa näyttäisin Kalinda Sharmalta. Suunta saattaa olla juuri se, mitä tavoittelen, mutta päätän maanantaina.
Sitten join olutta ja avauduin liikaa ystävälle. En tiedä osaako hän suhtautua asiaan. Tästä vainoharhakrapulan aihe nro. 1. Toisaalta, muutkin osaa suhtautua, ja pitävät minusta silti.
Kävin kavereiden keikalla. Yleisöä oli säästeliäästi, mutta sitäkin laadukkaampaa. Keikka oli vähän syrjemmässä, ja pyöräilin sinne pimeässä märässä kaupungissa kuunvalossa. Joen rantaa myöten takaisin. Elämäni tuntui niin täydelliseltä juuri silloin, viileässä viimassa, kuunvalossa, veden kimaltelussa, kossuvissyn poltellessa suonia. Olin onnellinen.
Sitten menin toiselle keikalle. Tunsin oloni hyvännäköiseksi. Kaksi miestä, eri kerroilla, kaatui portaissa katsottuaan minua, näin päätin tapahtumien kulusta päätellä. Alkoholilla ei tietenkään ollut osuutta asiaan. Ahmin keikan ja musiikin, ja muutenkin olin lisää onnellinen. Ystäväni otti meistä kuvan ja laittoi facebookiin tägäten minut siihen. Olen siinä kuvassa hyvännäköinen, hänellä on hassu ilme. Liikuituin tästä pyytettömästä teosta suuresti. Hänestä on giljardi hyvää kuvaa olemassa, minä taas onnistun kerran giljardista.
Tuohimaalla on karismaa, ylitsevuotavasti. Ja bändin kitarasoundi on harvinaisen kaunis, se vain pulppuaa ja helisee ja haluaa ulos. Jokaisessa biisissä päätyvät lopulta valtavaan hevimättöön hullunkiilto silmissään. Olen myyty. Olisin laittanut tähän linkin, mutta kuulostavat niin paljon pliisuimmilta netissä kuin livenä nuo biisit. Menkää keikalle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti