tiistai 1. syyskuuta 2015

She must be smoking something.

Vaikka en harrasta basehyppyjä, syrjähyppyjä, enkä muitakaan huisin hauskoja extremelajeja ja elämäni varmaan näyttää kovin tylsältä, joskus toivoisin, että se olisi ihan vähän tylsempää. Että ehtisi enemmän. Ja jos voisi valita, niin siitä tylsästä taustasta erottuvat asiat olisivat pelkästään kirkkaita ja hauskan värisiä ja muutenkin nättejä, mutta eihän se niin mene.

Nyt mietin, että on niin paljon kivaa, että muutamat risut ja oljenkorret menevät siinä sivussa melko helposti.

Tänään minusta esimerkiksi tuntui hetken, että olen saanut asioita aikaiseksi. Että olen saanut rakennettua jotain. Se tuntui hassulta, kuin olisi kävellyt pää kumarassa ylämäkeen tosi pitkän aikaa, ajattelematta, että kohta on mäen laella. Ja sitten onkin edessä se maisema.

Nyt on kyllä aika sumuista, mutta on se varmasti silti siellä. Olisi vaikeaa ajatella kukkulan lakea ilman alhaalla levittyvää maisemaa, vaikka se olisikin kaatopaikka. Siinä olisi jotain dalimaista, eikö?

Seuraavaksi katsaukset musiikkiin, urheiluun, ruokaan, vaakaan ja exceliin.

Musiikki:
Viime viikonlopun jäljiltä minulla on sivuoireena pakkoliikkeitä. Aina kun kuulen musiikkia, alan elehtiä kannustavasti ja/tai hytkyä. Kanssa-autoilijat käsittävät sen joskus väärin. Autoradioni toimii jälleen!

Elävän musiikin seuraaminen saa sellaista aikaan. Nyt minulla ei ole tiedossa seuraavaa keikkaa. En muista, milloin viimeksi oli tällainen hetki.

Tämä soi päässä:



Urheilu:
Pyöräilin. Useana päivänä. Ehkä pyöräilen lisää. Tänään en ehtinyt vaikka aioin. Pelasin myös jalkapalloa, sellainen iso rantapallo ympärilläni, jotta se ei olisi ollut liian helppoa. Taklailin ja tulin taklatuksi. Koin klaustrofobiaa.

Kun salikorttini taas aktivoituu, aion tanssia.

Kadotin vatsalihakseni jonnekin. Ehkä ne löytyvät salikassista.

Ruoka:
Laitoin ruokaa tänään. Tai ainakin melkein. Tein tomaattisen kastikkeen, jota läimin vähän kuivaneen tortillan väliin, Kaunomieli pilkkoi avokadon ja lisäksi creme fraichea. Söin seisaaltani, jonka jälkeen vaihdoin paidan. Olin kai kiireinen. Mutta se oli hyvää. Siivosin myös keittiön äsken, n. 4 tuntia aterian jälkeen. Pyykkiä en pessyt.

Kaunomieli ja Diivegaani laittavat ruokaa melkein useammin kuin minä.

Vaaka:
Voisin huomenna yrittää käydä vaa'alla, jos muistan. Tänä aamuna en ollut muistaa nousta ylös. Edes se ei huolestuta liikaa. En nimittäin ole aina muistanut syödä, joten vaaka näyttää varmasti tismalleen samaa lukemaa kuin ennenkin. Syömättä jättämisellä ei ole vaikutusta painooni. Syömisellä on.

Excel:
Kasvaa ja komistuu. En raaski heittää mitään pois, mutta koska olin yläosallisesti hätää kärsimässä jo viikkojen ajan ja samanaikaisesti vihdoin onnistuin löytämään hyvänmallisia paitoja, (siis ihan oikeaa kangasta eikä trikoota!), eivätkä ne olleet edes tolkuttoman kalliita, ostin niitä kaksi. Toisen mustan, ja toisen, jossa oli ihan väriä ja kuvioita. Mustaa ja sellaista vaaleaa, vähän melkein punertavaa. Musta on selvää turvavaatemateriaalia, mikä on hyvin harvinaista, koska kyseessä ei ole turvaneuletakki. Minun pitäisi tehdä vuodenaikainterventio vaatekaappiini. Odotan innolla.


2 kommenttia:

  1. Täällä myös
    -paita menee vaihtoon tomaattikastikeruuan jälkeen
    -syömättömyys ei näy painossa, syöminen näkyy

    VastaaPoista