lauantai 19. syyskuuta 2015

Say cheese.

Tänä aamuna kaikki oli täydellistä. Keitin kahvit, nysväsin pari tuntia kaikessa rauhassa olohuoneen lattialla pelaten pasianssia kolmella tavallisella ja yhdellä unokorttipakalla (minulla on sen verran isot kädet, niin pystyn sekoittamaan), katsoin Greyn anatomian uusinnan vuosien takaa ja sitten vähän poliittista keskustelua. Urpilainen loisti farkuissaan ja sosiaalisessa älykkyydessään.

Sitten muistin, että minullahan on ulkohousut, sellaset mustat softshell-jutut, jotka ostin jostain alesta. Ja polkupyörä, jonka ostin jostain alesta.

Meri kuohui, tuuli niin että pyörä kaatui kun se oli hetken parkissa. Syksy tuoksui. Löysin monta polkua, joiden olemassaolon olen vain arvannut. Aallonmurtajan, jonka juurelta nuori nainen lähti varjon kanssa lautailemaan kuohuille. Hienon näköistä puuhaa. Satama-alueen, tehdas-alueen, hienoja vanhoja rakennuksia. Elämän. Kaikki se merellisyys sai minun mieleni tekemään kahvia, croissantteja ja kermajuustoa. Pyöräilin vielä pitkään, ja suuntasin kotiin ostokset pyöränsarvessa.

Kotini kohdalla oli kyltti, jossa nuoli meille, ja sana "Seniorimessut". Pysähdyin ottamaan siitä kuvaa, jotta voisin sanoa jotain nokkelaa Facebookissa, jotain ikäkriisistä ja sillai. "Mun koti ei oo täällä." Otan niin surkeita kuvia, etteivät ne yleensä suostu edes latautumaan faceen, mutta tuo olisi edes jonkinmoinen yritys osallistua sosiaaliseen kanssakäymiseen. Se on vähän turhauttavaa, koska en osaa olla sopivasti nokkela.

Kun olin ottanut kuvan, huomasin, että jalkakäytävä polkupyöräni ympärillä oli koristeltu Reese's Peanut Buttercup -tuplapakkauksilla. Ja oli siinä muitakin ostoksiani. Muovikassi oli pettänyt osuttuaan pyörän pinnojen väliin, ja patonki, kanakeitto ja karkit olivat maassa. Kyykistyin kokoilemaan ostoksiani. Nuori mies ajoi ohitse ja katsoi minua tylysti. Toinen, enemmän ikäluokkaani sopiva yksilö pysähtyi. Hänellä oli pyöräilykypärä, farkut ja nahkatakki, siniset silmät, ääni kuin Tauno Palolla ja leuka kuin Ihmeperheen isällä. Henkäisin ihastuksesta, Damsel in distress -taktiikkani toimii siis jälleen, niin pitkän ajan jälkeen.

-"Onko teiltä hukassa sellainen kermajuusto? Se on tuolla Suomen Pankin portailla."

Sitten hän lähti.

Kävin hakemassa kermajuustoni. Tehkääpä sellainen ajatusleikki, että vaihdatte kermajuuston tilalle jonkin muun ostoksen, vähän nolomman.




2 kommenttia:

  1. Paskiaiset! Tällainen tapaus tuli vastaan muuallakin ihan vasta - oliko ennen vanhaan yhtä inhottavia ihmisiä?

    VastaaPoista
  2. ??? ei mua kukaan ole kaltoin kohdellut, paitsi Lidlin muovikassi :-D

    VastaaPoista