maanantai 13. heinäkuuta 2015

Sotke mut.

Kävin fysioterapiassa, pitkästä aikaa. Oikeassa olkapäässä on ollut tulehdusta, rintaranka jumissa, tenniskyynerpää - ei tämä tila nyt niin kamalasti ole vaivannut paitsi silloin, jos pää ei käänny tai vaeltava nivelkipu valtaa jotain oleellista kuten oikean ranteen jonka jälkeen ripsivärin levitys on yhtä tuskaa, ja vastahan siitä pari kuukautta on kun tuon lähetteen sain. Perjantaina ilmeisesti on ollut huonompi päivä, ja olen hetken mielijohteesta varannut ajan, ja se oli tänään. Fysioterapeutti oli minulle uusi tuttavuus, ja kohteliaasti kehotti seuraavalla kerralla tulemaan vaikkapa puolta vuotta aikaisemmin käymään vaivoineni, niin en olisi aivan näin tukossa.

Luulen, että hän tunsi silti työn iloa.

Oli mukavaa. Lihaskalvojeni jurskahdellessa ja höltyessä tuijottelin plintin aukosta metallisen polkimen päälle tipahtanutta ruskehtavaa tahraa, ja mietin laiskasti onko se verta vai ruostetta. Hoidon päätteeksi kuulin, että se on verta, edellisen asiakkaan nenäverenvuodon jämät. Terapeutti luuli jo pyyhkineensä kaiken pois aiemmin, mutta tuo oli jäänyt.

Minulla on hämmentävä keittiöhengettäryysputki päällä. Hyvin minimalistisin ponnisteluin ainakin 80% kaikista uutukaisista kasvisruokayritelmistäni on onnistunut. Aiemmin ei mikään. Ehkä se on ollut alitajuista; olen aina puuskittain päättänyt olla hieno ja sivistynyt ja eettisesti korkeaotsainen ihminen ja yrittänyt hifistellä oikein vimpan päälle ja tehnyt jotain todella outoa ja vaikeaa reseptin mukaan ja käyttänyt kaikkea kummallista mitä en ole ennen käyttänyt, ja sitten olen voinut helpottuneena todeta, että kappas, eihän tämä onnistunutkaan - ei siis ole minusta kasvissyöjäksi ja voin hyvällä syyllä palata pekonin ja syltyn pariin.

Nyt tilanne on lähtökohtaisesti eri, eli lapsi itse päättää olla vegaani minun tavoitteeni ollessa edelleen pesueeni ruokkiminen, mikään mahti maailmassa ei voi estää minua onnistumasta.

Nyt tein tomaattikeiton, johon surautin sekaan purkillisen valkoisia papuja jotta olisi ruokaisampaa. Pinnalle paahdettuja kurpitsansiemeniä. Hämmästyttävän hyvää. Laitan ohjeen tähän lähinnä itselleni talteen. Arvelen, että kaikki muut maailmassa ovat tähänkin asti osanneet tehdä tomaattikeittoa:

Kiehauta kattilassa näitä n. 10 minuuttia:
pari desiä vettä
kasvisliemikuutio
purkki paseerattua tomaattia chilikastikkeella
purkki valkoisia papuja tomaattikastikkeessa
vähän suolaa

Surauta tasaiseksi sauvasekoittimella

Lisää reilusti kaurakermaa (n. puoli purkkia). Kukin sitten lautasellaan lisää oman maun mukaan lisää mitä haluaa. Minä lisäsin taas sitä kolmen juuston ruokakermaa. Ja niitä kurpitsansiemeniä.


Poliisit kävivät tänään talon pihassa hakemassa jonkun tyypin parempaan talteen. Kaupunkiasuminen on jännää puuhaa.




5 kommenttia:

  1. Hmm, vois tosiaan joskus surauttaa ne pavut muusiksi. Meillä vaan se kasvispainotteisempaa ruokaa suosiva lapsi ei suosi tomaattia. Juuri ja juuri punaisen pastakastikkeen syö, ja ketsuppia.

    VastaaPoista
  2. Tomaatti meinaa olla liikaa minullekin, kypsennettynä ja ruuan seassa menee kyllä, mutta pääraaka-aineena huonommin. Tuossa maistui paremmin kuin kaupan vastaavissa keitoissa.

    VastaaPoista
  3. Tomaattimehu on ihan hirveetä...

    VastaaPoista
  4. Ei varmaan kaikkien tarvi käydä hierojalla joka 3. tai 4. viikko niinku mä, mutta ei se varmaan pahaakaan tee, keski-ikäisille ja siitä yli...

    VastaaPoista