Hevi on pekonia. Siihen voi kääriä mitä tahansa, kuten pitkiä vihreitä papuja, sieniä, parsaa, sitä voi ripotella kasvissosekeiton päälle. Mikä tahansa pekonilla höystettynä kelpaa tosiäijille ja suomalaisille. (Ainakin jos sen lisäksi uppopaistaa. Naisille sen voi vielä kuorruttaa suklaalla.) Säkkipillit, humppa, keijukaiset, evoluutioteoria, norjalainen kansanrunous, sellot, rumat viikset, peter pan ja merirosvot, kääritään ne heviin, ja hyvin kelpaa. Myös minulle.
Ihan kaikki, mikä hevinä tarjoillaan, ei ole täyttä mättöä. Pekonia kuulemma valmistetaan myös kalkkunasta, ja jopa vegenä. Amaranth kuullosti välillä enemmän E-typeltä. Ruotsalaiset eivät aina ihan osaa tuota hommaa.
Toisinaan taas osaavat. Mustasch, sen lisäksi, että se oli hyvä, on myös kovasti age appropriate. Tähän pitää tutustua lisää.
Apocalyptican sille tyypille, jolla on rumimmat meikit, pitäisi sanoa, että sellon puremisen katselemisesta ei tule Jimi Hendrix -viboja. Eikä paljon muitakaan. Luulen kyllä, että Grieg olisi tykännyt heidän vuorenpeikkojen tanssistaan. Jos ei ollut kovin nipo tyyppi.
Satellite Stories on hauska, hyvä, mutta ei ihan niin age appropriate. Tuota katsoessani ymmärsin, että minulle musiikin kuunteluun liittyy vahvasti myös ulkomusiikillisia asioita, ja se nyt vaan ei tuntunut sopivalta. Kuuntelin minä siis muutakin kuin heviä.
Nightwish ei ole koskaan ollut erityisesti minun juttuni, mutta tsiisus se Floor on upea. Valtava lavapersoona. Kookas, ylväs Valkyria, virheetön ja epätodellinen, tyylikäs ja viehkeä vaikka shortit oli lyhyet kuin Krista Siegfriesillä. Miehet yleisössä huokailivat, todistettavasti. Luulen, että kovin moni ei edes vinkaisisi, jos jonain synkkänä yönä kammarin ovi potkaistaisiin sisään karmeineen, ja oviaukossa seisoisi 185 senttiä Flooria soturihaarniskassa. Korot päälle.
Ja osaahan hän laulaakin. Ja mossata.
Valitettavasti edessäni olevalla herralla oli niska samaa kaliiberia kuin Floorin reisi. Näin keikan silti ihan hyvin, ja aika edestä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti