perjantai 24. heinäkuuta 2015

Pidä mieli kirkkaana ja paita puhtaana.

Kaarle Viikatteen musisoinnin kuunteleminen osoittautui kelpo tavaksi viettää tihkusateinen kesäilta. Myös Jukka Takalo, joka luotsasi iltaa eteenpäin teki hyvää työtä. Jännä konsepti; tämä Jukka, entinen Aknestikin solisti kuulemma, ja kovin supliikkimies, höpöttelee omiaan ja soittaa jonkin biisin kitaran kanssa. Sitten illan vieraan, tässä tapauksessa siis Kaarlen, pitää ottaa koppi haasteesta, soittaa ja laulaa jotain vastaukseksi, tai edes keksiä aasinsilta, jolla seuraava biisinsä liittyy aiempaan. Kumpikin juttelee välissä levottomia.

Kaarle Viikate on Kouvolan Lemmy Kilmister.

Takalo oli selvästi harjoitellut enemmän. Meitä yleisöä oli säästä johtuen melko harvassa, ehkä n. 50 henkeä, ja keski-ikää saman verran. Huusimme silti reippaasti kuorossa "MULKKUJA", ja "HOMO", sekä äänikuvitimme kohtausta, jossa nuori pari on makuupussissa. Sitten tirskuimme. M-sanaa koskeva laulu käsitteli kunnallispolitiikkaa, ja H-sanan laulun teema oli "jokainen on pikkasen homo".

Nuoruusmuisteloita. Vuonna -90, jolloin Suomessa ei vielä ollut Lidliä, eikä internettiä käytetty laajasti, R-kioski oli instituutio, joka toi Suomeen edistyksellisiä suuren maailman innovaatioita. Kuten jugurttijäätelön. Tosin se oli pahaa jugurttijäätelöä, mutta kuitenkin. Yksi tuote, jota nuorena R-kioskin tätinä nostelin oudoksuen hyllyyn, oli pursotettava kermavaahto. Siis sellainen instant-versio, joita ehkä oli saattanut nähdä amerikkalaisissa elokuvissa.

(Diiva lähti eilen piknikille, ja ostin hänelle evääksi mansikoita ja tällaisen kermavaahtopurkin. Siitä nämä nuoruusmuistelot. Hillitsin itseni, enkä kertonut näitä hänelle kaupassa kaverinsa läsnäollessa.)

Kukaan, tietääkseni kukaan, ei ostanut yhtään purkkia tuota kermavaahtoa siinä pikkukylässä, jossa asuin ja toimin R-kioskin tätinä opiskelujeni ohella. Niinpä ne menivät päiväysvanhoiksi. Yhtenä iltapäivänä töihin tullessani pomoni sanoi, että tuossa on nyt nuo kermavaahtopurkit (monta, monta laatikkoa) - anna yksi jokaiselle asiakkaalle kaupan päälle.

Tuohon aikaan R-kioskeissa oli vielä ihan luukku seinässä, ja kaikki haluamansa tuotteet piti pyytää tädiltä luukun kautta. Suurin osa ihmisistä haki iltalehden tai tupakkaa. Monelle asiakkaalle tulin jo luukulle vastaan punaisen nortin tai harmaan marlboron kanssa. Nyt sitten nappasin mukaani punaisen nortin ja kermavaahdon. Ne sedät, joilla oli hankkijan lippis ja nenäkarvoja jotka kasvoivat myös nenän ulkopinnalla katsoivat minua hyvin, hyvin pitkään.

Vielä pidempään katsoivat ne sedät, jotka ostivat Kallen, Jallun, tai Erotiikan maailman.

Näin jälkeenpäin tajuan, että olisin varmasti voinut käyttää ihan omaa harkintaani, ja antaa tuon kaupanpäällisen vain niille asiakkaille, jotka ostivat maitopurkin tai jäätelöä. Tämä on hyvä muistutus siitä, että vaikka 17-vuotias näyttää aikuiselta, hänellä ei aina ole aikuisen harkintakykyä.



3 kommenttia:

  1. mä en kestä...nauran ihan tikahtuakseni kun mietin niitä jallun ostajien ilmeitä...
    oma kotikylä tuli mieleen ja ne kenelle jallu tuli postissa ruskeassa kirjekuoressa.
    salaisuus jonka kaikki tiesivät. =)

    VastaaPoista
  2. Aina joskus tulee hetkiä, jolloin unohdamme olevamme kaksi nukkea. Tämän tekstin lukeminen aiheutti meissä lyhytaikaisen ihmisyyskokemuksen ja kikatimme hervottomina pitkän tovin. Asia on vakava, ei siinä mitään, mutta jostain syystä meillä on muistikuvakokemus R-kioskin luukusta ja kyky nähdä Hankkijan lippus, malluaski ja kermavaahto vierekkäin hölmistyneen ilmeen kanssa.

    VastaaPoista
  3. Kyllä se minuakin nyt välillä ääneen hymyilyttää tuo muisto :-) Silloin aikanaan olin vain hieman vaivautunut.

    VastaaPoista