Sukkahousut jalkaan.

Hei Sinä, joka toistuvasti googletat itsesi tälle sivulle hakusanalla sukkahousut. Pahoittelen otsikon harhaanjohtavuutta. Parempi onni ensi kerralla. -Veela, 19.9.2015


Taistelin tieni vapauteen sunnuntaina. Torjuin kylmästi ehdotuksen, että kuljettaisin Diivaa autolla bussikyydin sijaan. Puhuin itseni ympäri olemaan menemättä salille tai jumppaan (tavallaan helppoa, mutta neuvottelin samalla myös, että tuon voi tehdä ilman huonoa omatuntoa, mikä oli vähän vaikeampaa). Lykkäsin asioita 7-9. En pysähtynyt edes siinä vaiheessa, kun järkeni käski minun käydä vielä kerran vessassa, laittaa pitkät kalsarit ja villapaita. Harpoin portaat alas ja suuntasin kortteli korttelilta kohti valloittamatonta territoriota. Siinä yhdessä saaressa on kuulemma pätkä metsää, ja se vie sinne toiseen saareen, jossa on enemmän metsää, ja kuten tiedämme, saaria ympäröi vesi, joka tässä tapauksessa on meri.

No se metsä oli ehkä vähän enemmän soistuvan maan vänkkärää pusikkoa kuin mitään ylvästä kangasta. Päässäni humisi silti helpotus kun pääsin isojen puiden seuraan. Siellä oli siis muutamia oikein suuria ja komeita puita, ja alue ei selvästi ollut puisto. En ilmeisestikään pysy järjissäni ilman puita. Olen kuin sellainen sieni, jolla on symbioottinen suhde isäntäpuuhunsa. Nyt minut on ainakin hetkellisesti adoptoinut lehtikuusi.

Joko tämä kokemus antoi minulle tunteen elämänhallinnasta, tai sitten onnistuin saavuttamaan siitä murenan muuten, ja juuri sen takia onnistuin myös tuossa ambitiossani. Päiväkävelyssä. Mutta palelin silti.

Nyt asunnossani on neljässä ikkunassa verhot. Yksi tuoli vähemmän, ja Feng Shui kiittää. Oivalsin myös, että minulla on vintillä kierrätettävien lehtien koriksi paremmin sopiva väline kuin mikä nyt on käytössä, ja kunhan viitsin ja ehdin, saan taas yhden sisustuksellisen riitasoinnun taltutettua. Enkä tarvitse olohuoneeseen uutta mattoa, koska ex-anopin vanha kirjava räsymatto rimmaa entisen pomoni entisen lundia-kirjahyllyn täyteenä oleviin kirjanselkämyksiin. Kierteistä.

Lähes kaikki vieraat ovat kysyneet, olenko ostanut uuden ruokailuryhmän. En ole. Tämä nykyinen on ollut taukoamatta käytössä 20 vuotta, nyt kuudennessa osoitteessa. Luulen, että tänne se sopii kaikkein parhaiten.

Tänään kiersin Kaunomielen kanssa etsimässä tarpeistoa hänen penkkariasuunsa. Koska hän ei keksinyt mitään erityistä teemaa, hän rakensi sellaisen lempimekkonsa ympärille, ja on nyt sitten toisen maailmansodan aikainen (tai hieman sen jälkeen vaikuttanut) Kohtalokas Nainen. Kaapeistamme löytyy moiseen ihan hyvin tarpeistoa jo lähtökohtaisesti (mihin laatikkoon pakkasinkaan kaikki puolipitkävartiset hansikkaani muuton aikana...), mutta mm. saumasukat ja pieni niskaan rullattavan nutturan päälle kallelleen asetettava hattu harsolla puuttuivat. Olen varma, että meillä on joskus ollut hattu, jossa sievä pilkullinen harso, mutta jos se jossain nyt on, niin sinne on n. 500 kilometriä matkaa. Valmiita oikeantyylisiä hattuja toki löytyi kaupasta, mutta hinta oli aika suolainen. Joten ei hätää, Romeosta ja Juliasta löytyi satiininen hiuskoru, Eurokankaasta pätkä shifonkia ja Diivan piironginlaatikosta kumirenksu. Kyllä nyt kelpaa olla Greta Garbo tai Marlene Dietrich ja silmäillä maailmaa mystisen hämyn keskeltä.

Löysimme myös aidot saumasukat. Pakettia myöten ajanmukaiset. Hintalappu saattoi olla markka-ajalta, ei sen vanhempi kumminkaan. Liikkeen ilmeinen omistaja, n. 70-vuotias nainen arvioi yhdellä katseella kaunomielen koon ja pituuden kahden millin tarkkuudella ja löysi juuri oikeanlaisen parin. Asiantuntija. Hän mainosti liikkeensä olevan Oulun ensimmäinen seksitarvikekauppa. Kun ei ennen vanhaan ollut mitään sen mielikuvituksellisempaa kuin saumasukat. Tunsin oloni hitusen irralliseksi, kun kuuntelin tätä keskustelua vierestä.