maanantai 2. helmikuuta 2015

Step by step.

Kidutan itseäni Suomen parhaat leipurit –ohjelmalla. Keskustelkaa siinä nyt sitten, mitkä viinerit ovat lehtevimpiä, maistuuko karamellisoitu voi ja valinjakreemitäyte.

Olen varmaan jotenkin yksinkertainen, kun kerta toisensa jälkeen yllätyn itsestäänselvyyksistä. Niinkuin auton käyttö. Että joo, se on vain laiskuutta, että hurauttaa autolla sinne tänne, kun voisi kulkea julkisilla tai kävellä. Minun hatara tietämykseni bussireiteistä ja hökälehtivä luonteeni varmistaa sen, että kävelyä tulee ihan reilustikin. Eilinen Zumba, kiihkeä portaiden ramppaus eri syistä, työmatka puoliksi kävellen ja puoliksi bussilla, ja kotimatka vielä enemmän kävellen (tyhmä pää ja muu vartalo jne.), ne portaat, ja häälyin jo tajunnan rajamailla kun pääsin kotiin. Mänttäsin voileipää ja juustoa, laitoin tomaattisen lihakastikkeen hautumaan ja singahdin kirpparille viemään pari tavaraa lisää, ja taas portaat ylös.

Kas kyllä, autolla kulkeminen ON helpompaa kuin bussilla ja kävellen. Paitsi tietenkin, jos auto on jäätynyt kiinni pihaan niin kuin minun on. Ja vaatii enemmän ponnisteluja ja aikaa olla käyttämättä autoa, ja se on sitten pois jostain muualta. Toivottavasti vyötäröltäni.

Suhtaudun liikuntaan edelleenkin nurinkurisesti. Se on minulle jotain melko vaivalloista ja suuri myönnytys, että jos alennun moiseen, josta minun pitäisi saada heti iso palkinto. Minusta tuntuisi esimerkiksi ihan kohtuulliselta, jos yksi tunnin hikiliikuntasuoritus tiputtaisi painoa pysyvästi kertaheitolla puoli kiloa. Tai edes kolmesataa grammaa. Sen alle menevät tarjoukset tuntuvat suorastaan loukkaavilta.

Oikeastihan se Zumba oli melkein hauskaa. Ohjaaja oli hauska. Liikkeissä oli asennetta, vaikka ne ovatkin vähän sellaista huitomista kun ei ole kärryillä ja yrittää vain selvitä hengissä ja nähdä eteensä hikivesiputouksen läpi. Erilaisilla latinotanssitunneilla olen pitänyt siitä, että pieniäkin liikkeenosia hiotaan pikkuhiljaa ja rauhassa, käydään läpi mihin suuntaan mikäkin kohta kropasta pitäisi liikkua, ja hommasta saa mentaalisesti enemmän irti. Ne ovat myös kokonaisvaltaisempaa liikuntaa, kun jalkoja liikutetaan vatsalihaksista lähtien, rintaranka oikeasti ehtii pyörähtää ääriasentoihin (eikä vain kädet fläpätä edestakaisin), lantio kiertyy. Zumbassa, kun ei tunne kuviota ja on muutenkin ihan pihalla, valtaosa huomiosta menee siihen että jalat pysyvät rytmissä ja käsillä huitaisee edes samaan aikaan kuin muutkin eikä erotu joukosta aivan niin pahasti, vaikka ne menisivätkin väärin päin. Oli kuitenkin kiva huomata, etten ole niin rapakunnossa, kuin mitä joskus olen ollut vihdoin tunnille eksyttyäni. Jaksoin yrittää hyppiä.

Kävely bussipysäkille oli sitten vähän rankempi suoritus. Olin kävellyt sitä ennen samoissa kengissä ruokauppaan ja takaisin, ja ne olivat turhan liukkaat ja tehottomat. Kaunomieli opetti minulle edes yhden toimivan bussireitin.

Excelistä oli tänään hyötyä. Kun oikein tarkasti tarkastelen maanantaipainojani, voin huomata, että trendi on laskusuuntainen. Vain ihan hitusen, ja maanantaiden ympärillä lukemat resonoivat pahasti edestakaisin, mutta joka tapauksessa olen kai onnistunut ihan vähän laihtumaan olemalla syömättä sokeria. 1,1 kiloa 25 päivässä. Vielä kolme kertaa tämmöiset 25 päivää, ja olen yhteensä laihtunut 4,4 kiloa. Teoriassa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti