tiistai 24. helmikuuta 2015

Up around the bend.

Kummallinen viikko. Aika. Olosuhteet keikahtelevat, kuin kierisin sellaisen puisen kallisteltavan labyrinttipelin päällä. Suhtaudun asioihin usein aivan liian vakavasti, mutta joskus minulla on myös se tunne, että ympäristö ei anna minulle mahdollisuuksia suhtautua kevyemminkään. Yritän niin kovasti välillä olla teflonpinnoitettu, mutta aina välillä joku tulee juuri sillä väärällä paistinlastalla raapimaan pintaani.

Jatkamme, saamme ehkä elää.

Aivojeni kemiallinen kuorinta auttoi, ja nyt suhtaudun elämään taas elämään hieman tuoreemmin. Elämällä tässä tarkoitan lähinnä asuinolosuhdettani, koska suhtautumiseni asioihin on hyvin paljon suuntautunut juuri siihen. Ei minulla ole kamalan paljon muutakaan mielenkiintoista juuri nyt mihin suhtautua. Asumiseni asettuminen vastaamaan mielenmaisemani sisäistä tilaa on aiheuttanut epämukavuusalueella hengailua, sisäistä ristiriitaa ja vaatinut tasaantuakseen miniamnesiaa, joka mahdollistaa elämän kohtaamisen ilman ennakkoasenteita. Fyysinen krapula on nyt auttanut minua ravistautumaan irti muutonjälkeisestä henkisestä krapulasta.

Olosuhteiden muutos, millä siis tarkoitan vanhaa taloa vs. uusi, pienemmät neliöt, pienempi keittiö, pienempi kylppäri, ovet, jotka eivät mene kiinni kuin väkivalloin, ajoittainen kissanpaskanhaju rapussa, kaikki hukassa olevat tavarat, joille löydyttyään ei välttämättä löydy paikkaa, puuttuvat ripustautumisvälineet seinillä, raot sinnepäin asennetussa laminaatissa, aiempien tekemä paniikkimaalaus ennen myyntikuvien ottoa, jossa ilmeisesti säästettiin ainakin rulla maalarinteippiä ja suojapaperia, se, että on talvi, enkä vieläkään tiedä, miltä tuntuu, kun ulkona on kaupunki ja joku muu vuodenaika kuin pimeä ja kylmä ja märkä, ja onko se riittävän hyvä ja osaanko juoda aamukahvia puistossa puun alla tai meren rannassa ja onko siellä sunnuntaiaamuisin rannanjätkiä vai ei, kaikki nämä asiat ovat hyökyneet päälle, niin pieniä ja merkityksettömiä kuin ovatkin. Se on kai jonkinlainen sivuoire siitä, että on kornisti päättänyt, että elää täysillä vaikka pientäkin elämää. Minun kohdallani se ei käytännöllisesti tai olosuhteiden pakosta ja järkevyyden takia tarkoita mitään teatraalista tai dramaattista, vaan että pienet yksityiskohdat tekevät elämästä elämisen arvoista. No nyt ne pienet yksityiskohdat muuttuivat, hyvinkin pitkälti kaikki, aivan kerralla. Se vaikuttaa, paljon, koska olen halunnut niin. Että koen eläväni juuri näissä puitteissa, tässä hetkessä, tässä kodissa, näissä verhoissa ja pikkuhiljaa orastavissa tulppaaneissa. Jos en eläisi tässä hetkessä, näissä tylsissäkin päivissä joissa käyn töissä ja tulen kotiin ja parkkeeraan auton ahtaaseen ruutuun ja oven lukko on hankala ja portaat kolhuiset ja kaali nahistunutta ja kompostiastia taas jo valmiiksi täynnä, niin koskas minä sitten eläisin? Sitten joskus? Lomalla? Sitten kun minulla on aikaa? Sitten, kun minä olen vihdoinkin onnellinen ja valmis?

Ei kun nyt, ja kolikon kääntöpuolena otan kaiken aivan liian vakavasti.

No, nyt olen kahlannut läpi olosuhdemuutosshokin. Tämä on erilainen, ja se tuntuukin siltä. En yritä uskotella itselleni, että niin ei olisi, tai että kaikki erilainen olisi vain parempaa. Viikonlopun jälkeen on kuitenkin alkanut huomata taas alkuihastuksen jälkeen uusia ihanuuksia. Keittiössä istuminen, nyt ku olen hinkannut lattialaatat ihmisienellä ja Pledgellä, ja ne kiiltävät enemmän shakkiruutuisina kuin vuoden -82 Ajax-mainos. Iso eteinen, nyt kun se on tyhjä. Vanhat verhot ja uusi seinä. Uimahalli, johon voi kävellä. Joki, johon valot heijastuvat pimeällä. Tuuli, joka on erilailla levoton.

Löysin nahkahansikkaani, ne ihanat, täydellisesti istuvat, jotka hukkasin kai ennen muuttoa. Ja kummankin MichaelMonroekorvakoruni kerrankin yhtä aikaa. Olen löytänyt ne jo viikkoja vain vuorotellen. Muita hassuja juttuja, jotka ilmentävät maailmassani tapahtuvia muutoksia, on se, että hiukseni vielä viikko sitten olivat lyhyet, napakat, hieman kerrostettua polkkaa muistuttavat, ja nyt ne ovat maagisesti ylittäneet millin mikro-osalla kriittisen rajan, ja ne ovatkin pitkät. Ne voi laittaa ponnarille, ja ne leviävät olkapäille. En ole ihan varma, mitä tästä ajatella.

2 kommenttia:

  1. Jos sulla on MM-korvakorut, niin sitten tuo otsikko varmaan koskee HR:n eikä CCR:n biisiä :)
    Mie kattelin eilen myytävää taloa (jossa olis TILAA mitä meillä ei ole) ja näin puoliunia siitä aamulla päänsärkytokkurassa, mietin pitäskö ne saunan kauheat seinät uusia vai pärjäiskö hionnalla ja voisko sisätiloissa pestä seiniä painepesurilla niinku navetassa, jos suojais sähkörasiat... siis eihän me mitään muuttamassa oikeasti olla.

    VastaaPoista
  2. Itse asiassa päässäni soi tuosta biisistä aina yksi cover-versio, enemmän HR kuin CCR tosiaan :D
    Pää on aina joko edellä tai jäljessä, kumma kapistus.

    VastaaPoista