lauantai 21. helmikuuta 2015

I'm not gonna crack.

Harvinaisesti join viintä enemmän kuin olin suunnitellut. En muista milloin näin olisi käynyt edellisen kerran. Yleensä käytän jumalten juomaa vakain aikein, tositarkoituksella ja kohtuudella. Nyt kippasin lasin toisensa perään seuran vuoksi, ja siinä ei sinänsä ole mitään huolestuttavaa. Jäätävää oli kuitenkin se tunne, että kun loppuillasta päädyin tanssilattialle, tajusin runsaista esivalmisteluista huolimatta kristallinkirkkaalla selvyydellä, että olin 15-20 vuotta vanhempi kuin paikan keskiarvo. Tämän havaittuani lähdin kohteliaasti parin biisin jälkeen kotiin, mikä oli varmasti ihan hyvä liike. Se tuntui arvokkaalta käytökseltä vallitsevassa tilanteessa.

Perhanan maksa ja perintöviinapää, joskus tuntuu, että mikään ei riitä saamaan minua unohtamaan ikääni.

olenkin niin kaivannut elämääni suunnitelmallisuudettomuutta. Vai suunnittelemattomuutta. Jotain sellaista, että kun sopii menevänsä työpäivän jälkeen yhdelle kivassa seurassa, ei välttämättä tiedä, mihin ilta päättyy. Kuullostaa paheelliesemmalta kuin tarkoitankaan tai toteutankaan. Ihan vain olen kaivannut sitä vapautta, että voi mennä ja tehdä asioita päähänpistojen pohjalta, eikä kaikkea aina tarvitse suunnitella kuukautta etukäteen. Uusi sijaintini mahdollistaa sen paremmin, se on siis vihdoinkin totta. Tai siis riippuu päähänpistosta mitä tämä milloinkin mahdollistaa, mutta ainakin muihin ihmisiin liittyvät asiat ovat minua lähempänä. Puihin liittyvät kauempana.

Note to myself: Vaikka miten laiskottaisi, tee työpäivän jälkeen uusi meikki jos olet lähdössä ulos. Joskus nuorempana vähän levinnyt maskara oli ihan grunge.

Vainoharhakrapulassa ihminen käy unesta ja valveen rajamailla ja vielä herättyäänkin läpi irtonaisia pätkiä edellisillasta, keskustelunaiheita, avautumisia, varomattomia tekoja, ja kieriskelee Edvard Munchin maalauksen innoittamassa äänettömässä kauhussa nihkeissä lakanoissaan aina uuden muistikuvien aallon ravistellessa häntä tajunnan kolera-altaan reunalta toiselle. Pienetkin liplatukset tajunnan pinnassa muuttuvat ristiaallokoksi ja jopa tsunameiksi, jotka raastavat kaiken turvassa olevan meren syövereihin.

Nauttimani skumppa ja punaviini voisivat oikeutetusti viedä minut ainakin hyvin lähelle tuota tilaa, mutta yllätyksekseni pystyn tänään nousemaan vesirajan yläpuolelle ja tarkastelemaan asiaa hieman välinpitämättömämmin. Se on minulle epäluonteenomaista, koska yleensä nypin ja analysoin asiat kuoliaaksi asti ja leikkaussalivalaistuksessa. Olisi paljon miellyttävämpää keskittyä hämyisään lajitelmaan mukavia asioita ja kokemuksia. Kuten siihen, että oli kivaa.

2 kommenttia:

  1. Suunnitelmallisuudettomuus on hyvä :)

    VastaaPoista
  2. Juu, on se parempi. Sisältää ajatuksen, että ihan tietoisesti jätetään suunnitelmallisuus pois. Mikä tietenkin olisi suunniteltua, mutta anyway...

    VastaaPoista