Stay up through the night.

Minusta tuntuu, että jos en ole tanssinut, minulla ei ole mitään kirjoitettavaa.

Sehän ei voi pitää paikkaansa, eihän?

Eilen en tanssinut. Tein töitä, ja niissä jotain itselleni poikkeuksellistakin, tulin kotiin, kävin kaupassa, pyöräytin punaisen vegaanikastikkeen ja ankkuroin ahterini sohvaan odottamaan valmista ruokaa. Diiva ja Poika II (Kaunomielen poikaystävä on siis Poika I, ja jatkan tarvittaessa juoksevaa numerointia, mutta olen kyllä kovin tyytyväinen nykyiseen miehityksen) valtasivat keittiön. Minulle tarjoiltiin aivan ällistyttävän hyvää vegaania munakoisolasagnea. Ripottelin toki päälle jauhelihaa, mutta olihan tuo kyllä elämys. Maut niin kohdillaan. Muskottipähkinää ehkä hitusen liikaa, mutta se oli minun vikani, kun ohjeistin huolimattomasti. Kun vielä ottaa huomioon, että kyseessä oli valmis resepti, josta Diiva iteroi pois maitotuotteet ja korvasi ne korvakuulolta, ja sen, että hän ei ole kovin paljoa keittiössä askarrellut, tuo oli nappisuoritus. Poika II:n saavutuksista keittiössä en juuri tiedä. Ainakin heiltä yhteistyö näyttää sujuvan.

Minulla on ihania ihmisiä. Ystäväni nauroi puhelimessa korvaani vatsanpohjanaurua täyden minuutin, kun kerroin hänelle tulevien treffieni virallisen agendan. Musiikkityyli, ja artisti, joka sitä edustaa, jonka maksulliseen esiintymistilaisuuteen olen menossa, aiheuttivat tämän. Olen jokseenkin samaa mieltä, mutta missä muuallakaan ihminen voisi päästä harjoittelemaan juuri oppimiaan humpan askelkuvioita? Vastoin kaikkia henkilökohtaisiin musiikillisiin mieltymyksiini kohdistuvia odotuksia en voinut muuta kuin vastata kutsuun myöntävästi.

Toinen ystävä ällistytti minut täysin. Näköjään kaikki on mahdollista, tai kaikesta voi ainakin puhua.

Valvoin taas yöllä hetken, tunnin. Nukahdin uudestaan, ja heräsin vain puoli tuntia ennen kellon soittoa. Kehityssuunta on parempi. Olen myös eilen onnistunut juomaan vettä. Minulla on ollut jatkuva nestehukka, mutta veden väkisinjuominen on tuntunut kovin hankalalta, se ei vain tunnu imeytyvän. Oloni on ollut sellainen, kuin yrittäisi juoda runsaasti vaikka on tiputuksessa (sain siitä todella huonon olon kerran, mutta minulla taisi olla myös sisäinen verenvuoto yhtäaikaa). Eilen onnistuin sitten tunnin ajan juomaan vettä, ja riipaisin enemmän kerralla.

Tänäänkään en tanssi, vaikka teoriassa se olisi mahdollista, ja useana perättäisenä torstaina olen tanssinutkin. Minun täytyy tehdä muita asioita välillä, ja torstain tunnit ovat minulle hitusen liian vaikeita. Roikun niillä mukana vaihtelevasti, mutta yleensä askelkuviot ovat tuolloin niin moninaisia ja rikkaita, että keskityn niihin aivan liiaksi, ja jälkituntumakseni jää se nolo ja anteeksipyytävä olo, etten taaskaan seurannut. Nyt otan rauhallisesti, ja uskottelen itselleni, ettei tanssi maailmasta lopu, vaikka pitäytyisin alemmilla tasoilla.

Niinä arkipäivinä kun en tanssi, minulle tulee nykyisin jo vähän neuvoton olo. En muista, mitä tein ennen. En aina muista edes pestä pyykkiä, vaikka se olisi elinehto, joka mahdollistaisi seuraavan tanssitunnin puhtaan paidan muodossa.

Tämän päivän biisi ei ole vielä alkanut soida päässäni. Tässä videossa tanssi voittaa biisin, mielestäni. Tuo nainen, joka on monilla Sian videoilla on aivan mielettömän ilmaisuvoimainen, tekeeköhän hän koreografiansa itse?