sunnuntai 23. lokakuuta 2016

If I give it a twist.

Saatan olla parisuhteessa. Tai seurustella. Tai mitä sitä tällä iällä tehdäänkään? En ole aivan varma tilanteesta, mutta kliinisesti tarkasteltuna useat merkit viittaavat moiseen toimintaan. Asian määrittelemättömyys kiehtoo minua kovin. Se ainakin antaa minulle syyn kiemurrella tyttömäisesti mielihyvästä aina, kun huomaan jonkin merkin, joka viittaisi suhteen olemassaoloon olemassaolottumuuden sijaan. Lisäksi tämä määrittelemättömyys käytännössä tarkoittaa, että en joudu törmäämään mihinkään arkisuuden tai kiusallisten realististen yksityiskohtien teräviin kulmiin, vaan voin lillua vaaleanpunaisessa hattarapilvessä ja kikatella. Olen oikeastaan päättänyt jatkaa näin mahdollisimman pitkään, ja piinata läheisiäni äkillisesti epähämäläistyneellä käytökselläni.

Ehkä kyseessä on kuitenkin jotain lyhytvaikutteisempaa. En tiedä, mutta epäilemättä saan asiasta selvän. Olen joka tapauksessa varma, että todellisuus saa minut kiinni ennen pitkää, ja maksan kaiken takaisin korkojen kera, mutta sehän on vain reilua.

Ja kyllä, elämäni tuntuu siltä, että liidän, en tiedä millä nopeudella tai suuntaa tai minkä kokoinen olen, mutta yllätteen joku toinen onkin samalla korkeudella ja liitoradalla kuin minä.

Samaan aikaan toisaalla vietin aikaa metsässä valmistellen pieniä kuusivauvoja talveen. Raivasin niille elintilaa vattujen, villiintyneiden marjapensaiden, heinien ja muiden kasvien sekaan. Koivujen ja leppien. Väistelin aitoa karhunpaskaa ja nautin siitä tunteesta, että nilkkojeni pienet lihakset ovat kuntoutuneet niin hyvin, että vältin usean nyrjäytyksen kun jalkani jäi postapokalyptisessa jääkaudenjälkeisessä maastossa kivenkoloihin tai tipahti kuoppiin. Join kahvia ja söin pullaa ja makkaraa ja nauroin, omien ihmisten kanssa.

Tämän jälkeen nukuin sohvalla koomassa, iltapäivällä. Sen jälkeen nukuin vielä melkoisen pitkät yöunet.

Diivan kanssa istuimme autossa 12 tuntia. Lauloimme Eriniä ja Bruno Marsia. Ja vähän muutakin. Höpöttelimme. Minä tuijotin tietä lasittunein silmin ja hymyilin typerästi suuren osan aikaa.









3 kommenttia:

  1. Mukavaa. Paitsi että naamalihakset väsyy jatkuvasta hymyilystä :)

    VastaaPoista
  2. Ihanaa! Toi fiilis on niin parasta 😊

    VastaaPoista
  3. :-) ei meinaa edes ehtiä kommentoida kaikkea tältä virnistelyltä. Jos pyöräilisin, minulla olisi hyttysiä hampaiden välissä. Nyt en ole ehtinyt.

    VastaaPoista