tiistai 15. maaliskuuta 2016

Lumi on syönyt kaiken.

Olen löytänyt huonon puolen kaupungiasumisesta vs. maaseutumiljöö, jossa asuin ennen. Talvehtiminen ei ole yhtä mukavaa. Ulkona on koko ajan möhkyräistä jäätynyttä sohjoa, lätäköitä, pakokaasuista likaista lunta ja kapeita liukkaita jalankulkuväyliä. Maalla oli narskuvaa pakkaslunta, leveitä, puhtaanvalkoisia aurattuja kärrypolkuja, puita, lumihankeen tallattuja polkuja, puita, lintulautoja, omenapuusta sulavaa lunta.

Kyllä minä varmaan vielä joskus asun paikassa, jonka pihassa on omenapuu. Sitten joskus. Tämä ei ole mitään sitku-elämää, vaan lupaus siitä, että saan muuttaa asioita heti sitten kun se tuntuu paremmalta vaihtoehdolta. Nyt on kuitenkin hyvä näin.

Ehkä olen vain kyllästynyt jo talveen tältä erää, ja senkin erityisesti siitä syystä, että ulkona oli tänään täydellinen auringonpaisteinen kevätaurinkopäivä jossa olisi voinut paistatella päivää auringossa ja hengittää sisäänsä auringonmakeaa ilmaa, ja joka katosi melkolailla heti kun suljin työpaikan oven perässäni. Että semmoinen talvi tällä kertaa. Sunnuntaina, kun kävelin pitkin terävällä sepelillä sprinkleröityjä kevyenliikenteenväyliä joihin jäätyneet polkupyöränurat muljahtelivat päkiöideni alla kipeästi, ei ollut aurinkoista siis sitten yhtään.

En yleensä valita säästä, vaan hyväksyn vallitsevan asiantilan viitsimättä sitä juuri kommentoida edes hyvän sään aikana, mutta tämä nyt oli jo suoranaista kettuilua, tämä tämänpäiväinen.

Olen kyllästynyt myös olkalaukkuuni, joka on niin tyylikäs, että Indiana Joneskin voisi sitä käyttää, ja käytettyäni tuota kuusi vuotta rima uuden, erilaisen käsilaukun hyväksymiselle on hyvin korkealla. Olen kyllästynyt myös villakangastakkiini joka on vähän kyllästynyt elämään ja alkaa hajota atomeiksi kun ei muuta keksi. Ja olen kyllästynyt siihen, miten huonosti olkalaukun hihna pysyy takin olkapäällä. Olen kyllästynyt kenkiin ja sukkiin ja farkkuihin ja kaikkiin paitoihini. Excelini ansiosta olen käyttänyt vaatteitani paljon tehokkaammin kuin ennen, ja toisaalta loppuunkulutetut tulee oikeasti heitettyä pois. En ole kyllästynyt exceliini, vaan se on orjuuttanut minut lopullisesti.

Olen saleillut kahdesti viikon sisään. Fysioterapia päättyi, ja hitaasti aivopesten terapeuttini sai minut jälleen sisäistämään sen ajatuksen, että ihmisen on liikkumalla itsensä kunnossa pitämän. Epäilen, että tämä nykyinen kaupunkitalvehtiva olotilani on hitusen vähentänyt liikkumistani talviaikaan, joten yritän siis tietoisesti lisätä keinotekoisia liikkumismuotoja, kuten mielikuvitteisten taakkojen nostamisen monimutkaisilla laitteilla hankalissa asennoissa ja paikallaan vetkuttamisen television ostoskanavan erikoistarjouksiin tutustuen. En pidä siitä.

Olkapääni ja erityisesti kainalon alueen lihakseni ovat tästä keinotekoisesta liikunnasta täysin hirvistyneet. Minulla on äärettömän kipeitä käsieni liittymäkohdissa, pistelyn tunnetta, ja pinteitä, joita pyrin hillitsemään venymällä ääriasentoihin ja maanisesti painelemalla kaikkein kipeimpiä kohtia ja sitten irvistelemällä. Fysioterapeuttini löysi kainaoloistani rintalihasten kiinnityskohdat, ja ensin vähän pelkäsin, että kun hän painaa sellaiseen sormensa, sen puolen tissini joko tipahtaa kokonaan irti tai valahtaa täysin ryhdittömäksi lihasjännityksen kadotessa, ja joudun jatkossa kalastamaan ulokkeeni rintaliiveihin lattialta jonkin perhoshaavin tyyppisen laitteen avulla.

Lisäksi olen nähnyt useampana yönä unia, joihin liittyy maailmanlopun tai vähintäänkin lähdön tunnelmaa, hankalia, turhia asioita ja olosuhteista, joissa kaikki on vähän hankalasti hukassa ja vaikeasti tavoitettavissa ja liikkuminen tapahtuu lähinnä käsien varassa kiipeämällä. Unessa katselen navetan ylisiltä alas roikkuvaa narua, mietin, että kyllähän minä tuonne aina alas pääsen, mutta tosielämässä en kyllä enää pääsisi samaa köyttä myöten ylös. Että otankohan minä sitä riskiä tässä unessakaan. Toistaiseksi olen ottanut, ja aina olen päässyt kapuamaan köysiä ylös, räystästä myöten toiseen rakennukseen, kattoparruja myöten karkuun, mutta kyllä se kovasti tuntuu kainaloissa kipuna myös unitilassa.

Lisäksi yhdessä unessa oli kultainen maailmanlopunwompatti, jota minun piti paeta, ja pakoreittiin oleellisesti liittyi se, että sinne päästäkseen oliolla tulee olla kädet, ja wompatin eturaajathan tunnetusti ovat melko olemattomat, joten tavallaanhan se oli ihan hyvä uni, vaikka maailma ei erityisesti siinä pelastunutkaan.

Earth hour. Se on lauantaina. Nyt olin jo aivan innoissani, että jee, osallistun. Sitten muistin, että olen suunnitellut kestitseväni ihmisiä juuri tuolloin. Voin toki tehdä sen kynttilänvalossa, mutta uunia minun on käyttämän, jotta ruoka on lämmintä. Ehkä myös musiikkia voisi kuunnella.

Pääsen häihin. Ihan oikeisiin häihin. Tarvitsen mekon. Minulla on kaksi ihan mahdollista vaihtoehtoa (tai ainakin yksi, riippuen siitä onko musta hyväksyttävä väri keväthäissä, saa antaa näkemyksiä asiasta kiitos), mutta toisaalta, tilaisuus on niin mellevä, että voisin tarvita ihan oikean nätin mekon. Saankohan itseni motivoitua menettämään osan elopainoani, jotta näyttäisin paremmalta missä tahansa mekossa? Olin juuri saamaisillani itseni motivoitua aiheeseen, mutta sitten tulin kotiin, ja keittiön pöydällä oli pellillinen juuri valmistettua Daimia. Tummasuklaaversio, maidoton siis. Tänään ei siis ole ainakaan vähähiilihydraattinen päivä. Ehkä se olisikin ihan liian cruel and unusual, kaikki lieventävät asianhaarat huomioon ottaen.

4 kommenttia:

  1. Painonmenetyksen suhteen mietitään täälläkin. Vaa'asta oli sopivasti patteri loppu... se sanoi "Lo" ja mie jo luulin, että painan liian vähän ettei se pysty mittaamaan :P no en oikeesti. Mahanahka on kireällä, joten painoa on tullut. Ja eilen söin yhden pienen banoffeen ihan yksin.

    VastaaPoista
  2. En ole käynyt vaa'alla pariin viikkoon. Luulen, että pahin huippu on kuitenkin jo ohitettu. Tai sitten huijaan itseäni. Huvinsa kullakin.

    VastaaPoista
  3. Kaikki syyt ostaa uusi mekko ovat hyviä syitä ostaa uusi mekko. Ei sillä, että ostaminen sinänsä mitään ihmiselle toisi (vaikka joskus tuo), mutta mekot ovat ihania.

    VastaaPoista
  4. no höh, vastaukseni kai katosi jonnekin. Mietin, että olen samaa mieltä. Jos ihana mekko löytyy, se jo sinänsä on hyvä syy ostaa ihana mekko. Tai kengät, jotka puhuttelevat. Edelliset talvikengät, jotka puhuttelivat minua, ostin pari-kolme vuotta sitten, enkä oikeastaan edes pitänyt niistä paljoa silloin. Nyt pidän. Koko ajan. Hyvä, että puhuttelivat.

    VastaaPoista