Jos nyt ihan puhutaan asioista suoraan ja oikeilla nimillä, niin tanssin lauantaina pyllyni kipeäksi. Olen aina jossain vaiheessa päättänyt, että en käyttäisi liikaa karkeita sanoja, vain silloin kun se on erityisen toimivaa, ja kovasti harkitsin, kuullostaisiko tuossa sana "perse" paremmalta, ja kun asiaa oikein tarkastelin, menetin perspektiivini siihen enkä enää osaa päättää. Tarkoitan kuitenkin ihan persustani, se on vähintään yhtä kipeä kuin lonkat. En omaa täyttä ymmärrystä siitä, millä koreografialla olen tuon aikaansaanut, enkä ehkä haluaisi nähdä kuvamateriaalia jälkeenpäin.
Joka tapauksessa verenpaineeni, joka tuntui olevan hieman koholla loppuviikosta ja vielä lauantaiaamunakin, on nyt laskeutunut. Turvallisten ihmisten seura, ruoka ja juoma, liikunta, ja sitä seurannut lepo auttoivat. Lauantaina heräsin kyllä jonkinasteiseen kylmän hien nostattamaan vainoharhakrapulaan, mitä ei auttanut puhelimeeni saapuneet viestit henkilöiltä, joita en ollut koskaan tavannut, mutta ryhdistäydyin, ja sain siirrettyä itseni kaappimiehen sohvalle nukkumaan siksi aikaa kun hän korjasi autoani. Kotona nukahdin jälleen yhdeksältä.
Ystäväni oli tehnyt kuntoremontin, laihtunut kuusi kiloa, alkanut syödä normaalisti ja lihonut ne takaisin. Hän kuullosti silti tyytyväiseltä siihen, että oli tehnyt sen remontin. Minun pitäisi tehdä sellainen myös, eikä vain painosyistä. Jotenkin olen hyväksymässä sen asian, että painoni elää omaa elämäänsä, mutta koska minä haluaisin tehdä samoin myös, terveydestäni voisin pitää parempaa huolta.
Pienin askelin. Ruokailurytmi olisi ensimmäinen. Että söisin viidesti päivässä, ja mielellään jotain järkevää.
Eilinen on varmaan ihan hyvä esimerkki siitä, mihin tämä on lipsunut. Heräsin, keitin kahvia, löysin epäonnisen puolikkaan suklaalevyn, kadotin sen ja join puoli litraa kahvia. Sitten join fazerinsininenjallupannacottaa, ison mukillisen. Parin tunnin kuluttua lämmitin itselleni lounaan (eilisen jämiä, canneloneja, joissa oli paljon juustoa), join puoli litraa kahvia vaihtaessani kuulumisia asunnossamme harvinaisen näyn eli Kaunomielen kanssa. Siirryin kohteeseen B, koomailin sohvalla, johon minulle lopulta tarjoiltiin puoli litraa kahvia, ja itse leipomiani pieniä kahvikehriä (4 kpl). Ne eivät olleet taannoin mahtuuneet omaan pakastimeeni, ja minun oli pitänyt löytää niille sijaiskoti. Sitten tulin kotiin. Tein linssimuhennoksen ruokkiakseni Diivan, mutten syönyt sitä. Söinköhän minä mitään? Muistankohan? En muista. En ehkä syönyt.
Vai onko remontin juju se, että ei tehdäkään asioita pienin askelin, vaan kertarysäyksellä? Sekin kuullostaisi kiehtovalta.
Tein nyt itselleni kaksi vain kohtuullisesti päällystettyä voileipää aamupalaksi. Yleensä juon vain kahvia. Sain syötyä toisen. Sentään toisen. On aina oikein hienoa aloittaa tällainen kunto- ja ruokaremontti syömällä jotain, kun se nii-in kamalan vaikeaa ja hankalaa ja raskasta, mutta onnistui sentään melkein tosi hyvin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti