Elämme mielenkiintoisia aikoja. Olenkin jo sangen tottunut kahlaamaan nilkkojani myöten sohjossa ja sen alta paljastuvassa sepelissä ja epäspesifissä itsesäälissä (johon ei siis ole juurikaan syytä, koska kaikki on niin hienosti, ja mikä ei ole, siitä en voi syyttää kuin itseäni). Niin tottunut, että se on alkanut melkein huolestuttaa. Enkö oikeasti jaksa tämän enempää? Kuin herätä aamulla, juoda ämpärillisen kahvia käydä töissä,käydä ruokakaupassa, kuoria, pilkkoa, höyryttää ja paistaa, tiskata, pyykätä ja tunkea irtonaisia tavaroita entisestään täyteen tungettuihin sekalaisiin kaappeihin, nukahtaa vähän liian myöhään ja herätä uudelleen juomaan kahvia.
Kahvi on hyvää, ja joskus illalla mietin, että ainakin saan aamulla kahvia palkinnoksi siitä että jaksan herätä. Lähes joka yö muutan.
Nyt elämästäni tulee aktiivisempaa, liikunnallisempaa, ekologisempaa ja hengästyttävämpää. Parkkipaikkani katoaa tilapäisesti maanantaina. Siirryn polkupyöräilyn ja julkisten kulkuneuvojen pariin. Olen muuten paljon parempi polkupyörien kuin julkisten kulkuneuvojen parissa.
Laitan siis autoni seisontavakuutukseen, josta noudan sen käyttööni vuokra-automaisen täsmätarpeisiin seuraavien kuukausien aikana.
Pitää käydä ostamassa julmetun paljon vessapaperia, tomaatti- ja papusäilykkeitä, ja muutakin painavaa ja säilyvää ja hankalasti kannettavaa kaapintäytettä ennen kuin heittäydyn autottomaan tilaan.
Muutenkin pitäisi aktivoitua. Ylioppilasjuhlat odottavat järjestymistään, mutta odotan vielä tietoja ja havaintoja asuinhuoneistoni ulko-osiin kohdistuvan maisemoinnin tavasta ja vaikutuksista, jotta voin tehdä kauaskantoisempia päätelmiä soveliaimmasta tavasta toimia.
Luulen, että tämä on minulle hyväksi, kaikenkaikkiaan. Nykyinen asiantila, sisältäen kaiken vastalöytämäni onnellisuuden, mutta silti tuntuen kaoottiselta ja valjulta, on osoittautunut hieman raskaaksi. Ehkä tämä on nyt sitä, että minulla on vihdoinkin ollut aikaa reflektoitua, ja se ei ole aina niin mukavaa. En pidä itsestäni yhtään niin paljon kuin silloin, kun minulla on paljon tekosyitä joihin voin vedota, kun huomaan olevani epätäydellinen.
Minun pitäisi laittaa monia muitakin asioita järjestykseen. Varata kampaaja-aika. Käydä läpi vaatevarastoni. Pestä ikkunat. Siivota liinavaatekaappi. Töitä. Läytää olemassaololleni jokin arvojani vastaava tarkoitus, ja mielenkiinnonkohteita jotka laajentaisivat maailmaani. En edelleenkään ole saanut sitä aikaiseksi.
Tämä ei ole suorittamisen tarvetta, tai sitä, että vaatisin itseltäni liikaa. Se, että olen tehnyt näin vähän asioita, ei ole ollut minulle hyväksi. En kyllä pidä siitäkään, että päädyn tekemään liikaa kaikkea, enkä sitten jaksa tai ehdi huolehtia kaikista pienistä asioista, joista minun pitäisi huolehtia. Kuten ostoksista ja ruuasta ja tiskeistä ja pyykeistä ja kulmakarvojeni nyppimisestä ja siitä, että silitän itselleni paitoja töihin edes kerran kahdessa viikossa. Osa vaatteistani ei ole käyttökelpoisia ilman silitystä. Suuri osa on.
Kaivelin mielestäni jotain autoiluun liittyvää biisiä. Video on jopa parempi kuin biisi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti