torstai 10. maaliskuuta 2016

And in the naked light I saw.

Tiistai oli vapaapäivä. Kävelin ulkona. Ilma oli mukavan pehmeää tänään. Koko kaupunki oli jotenkin tahmainen, täynnä ruskeaa loskaa, mutta koska oli vapaapäivä, olin vain kamalan kiitolliinen enkä viitsinyt nillittää siitä edes henkisesti. Kävelin vaan. Kävin hakemassa 10 kerran kortin kuntosalille, joka on pieni, ja melko vähän pelottava, ja sijaitsee käytännössä kadun toisella puolella. Minimoin tekosyyt, jotta voin paremmin selättää oikeat syyt.

Katselin Ainolanpuiston lehtikuusia ja mietin, että tuokin maahan asti kaartuva oksa on minun. Minun minun minun. Minun elämäni. Olen ihan oikeassa paikassa. Minun pitääkin olla täällä. En ole tehnyt mitään väärin. Tai olen varmaan tehnyt väärin paljonkin, ja aina vähän väliä teen jotain kohtaan väärin jatkossakin, mutta se ei tarkoita sitä, että tekisin väärin kaiken aikaa. Että olisin lähtökohtaisesti olemassa väärällä tapaa.

Minun tyttäreni tietävät, että heidän on lupa tavoitella onnellisuutta. Että onnellisuus on hyvä asia. Että he ovat arvokkaita ja tärkeitä, eivät sen parempia tai huonompia kuin muutkaan. Että heillä on hienoja ajatuksia, jotka he ihan itse ovat keksineet. Että heillä on oikeus yrittää ja epäonnistua tai onnistua. Minulla on olo, että olen pelastunut täpärästi.

Kävin siellä salilla, mikä oli vähän epämiellyttävää, ja huomasin, etten ollut ajellut säärikarvojani hetkeen. Nyt minulla on kuitenkin mukavaa mureutta lihaksistossa.

Sitten oli päivä töissä. Hiukseni olivat harvinaisen huonosti, mutta mieleni edelleen levollinen. Tyttöjen sisarukset tulivat aamulla meille viettääksen päivän heidän kanssaan. Kun lähdin töihin ja halasin tytöt, niitä oli rivissä kolme. Poika istui sohvalla ja katseli piirrettyjä lumoutuneena.

Tämäkin päivä on minun. Minun aamukahvini, minun yksinäinen hetkeni. Minusta on mukavaa juoda aamukahvia yksin. Siinä ei ole koskaan ollut mitään vikaa. Maltan tuskin odottaa, mitä teen illalla. Ehkä katson Netfixistä House of Cards -jaksoja.




4 kommenttia:

  1. Oi, tuo biisi. Siiseli soitti sen mulle, kun kuuli Sn kuolemasta. Siinä mie sitten kyynelehdin kusipään kuolemaa hurjapään sohvalla. Sattui - mutta hyvällä tavalla.

    Kyllä me olemme oikeassa paikassa. Molemmat omillamme.

    VastaaPoista
  2. Kuulin tämän radiosta autossa, ja olin aika vaikuttunut. Sävelmä on ollut hieno ja mahtipontinen, mutta Simon & Garfunkel eivät ole saaneet siitä riittävästi irti.

    VastaaPoista
  3. Arvasin! Ei - toivoin. Disturbed <3

    VastaaPoista