keskiviikko 27. tammikuuta 2016

Jokapäiväinen leipämme.

En onnistunut makaroonilaatikossani niin hyvin kuin olisin toivonut. Harjoituksen puutetta. Ehkä myös tumma makarooni ei tee tuosta kangastuksenomaisesti edessäni keikistelevästä ja aina tavoittamattomiin karkaavasta herkusta ihan niin syntistä ja turhanpäiväistä kuin höttöinen vaalea.

Korvaushoitona söin ylijäämäaurajuustot ylijäämäjoulupipareiden kera iltapalaksi.

Havahduin huomaamaan, että syön nykyään paljon enemmän vehnää kuin aiemmin. Leipää. Entisessä kodissa syödessäni välttelin leipää paljon tehokkaammin. Tämä nykyinen elintapa jotenkin on tuonut leivänsyönnin takaisin repsahdusteni repertuaariin.

Se selittää monta asiaa. Asioiden tiedostaminen ja myöntäminen on ensimmäinen askel parannukseen. Luulisin. Minulla toimii myös se, että sanon ne ääneen, jotta minua nolottaisi sanojeni syöminen. Se nolottaa enemmän, kuin itselle hiljaisesti tehtyjen lupausten rikkominen.

Eilen sanoin ääneen, että syy, miksen syö aamuisin aamupalaa on laiskuuteni. Olen pitkään ajatellut, että syy on konkreettisehko ajan puute, tai se, että jaksamiseni olisi jotenkin äärirajoille pingottunut allergisten lasten ruokahuollon ynnä muun elämän logistiikan kanssa. Että teen itseni suhteen vain välttämättömimmät asiat, koska olisi aivan liikaa vaatia muuta, ja se on ainoa selviytymiskeinon. Ehkä niin olikin, koska kovin paljon enempää en olisi jaksanut, mutta ilmeisesti olen kuitenkin selvinnyt. Tai selviämässä.

Nyt tuo syy ei kuitenkaan ole enää validi, ainakaan aamupalani suhteen. Olen ehkä ihan muutaman vuoden jäljessä tämän havaintoni kanssa. Siinä samalla, kun istun aamuisin kaikessa rauhassa 40 minuuttia ja juon kaksi isoa kuppia erinomaista, pressopannulla keitettyä kahvia runsaalla rasvattomalla maidolla, voin ihan hyvin myös syödä jotain, eikös? Vaikka sen valmistaminen, esilleasettelu ja valintaprosessi kestäisikin jopa minuutteja. Ei ole ihan liikaa vaadittu.

Olen siis jo toista viikkoa syönyt aamuisin JOTAIN. Yleensä kyllä muistanut asian vasta kahvin jälkeen, kengät jalassa, rappukäytävässä, joskus vasta töissä. Kuten muffinssin, paahtoleivän, kolme siivua kinkkua, mariannekarkkeja, maapähkinävoita, täytekakkua. Tästä on seurannut tuo havainto siitä, että syön liikaa leipää, joten minun täytynee ohjeistaa itseni tarkemmin: Syön aamuisin JOTAIN, mikä tekee minulle HYVÄN OLON. Sillä lailla vähän pitkäkestoisemmin kuin mariannekarkit.

En ihan vielä lupaa syödä kaurapuuroa. Se ei mene sen kahvinjuontirutiinin kanssa ihan kamalan hyvin yksiin. Pitää miettiä. Kehittää tähän joku prosessi.

Tänään oli opintojeni viimeinen päivä. Olin oikein perusteellisen varustautumaton. Muilla oli powerpoint-esityksiä, tukisanaliuskoja ja jopa ihan harjoitellun makua hommassa (osalla jopa hitusen normikamppeita asiallisempaa jakkua niskassa), kun esittelivät projektitöistään tiivistelmiä ja yhteenvetoja. Minä periaatteessa olin ollut tietoinen, että minunkin kuuluisi näin tekemän, mutta jotenkin olin sujuvasti skipannut kaiken aiheeseen liittyvän suorittamisen. Olen vain nautiskellut koko koulutuksesta kuin se olisi box of chocolates, tajuamatta että tämänhän pitäisi olla työlästä ja hankalaa, ja velvoittavaa ja suoritus. Tästä seurauksena ei ole tullut mieleenikään tehdä mitään työlästä ja hankalaa asian suhteen oikeasti.

Tai no palautin minä kaikki tehtävät, osan jopa ajallaan. Mutta se on vain siksi, kun olen niin tunnollinen, mikä ei ole ollenkaan muodikas ominaisuus.

Kuulin tänään, että tunnolliset nuoret naiset ovat työnantajille riski. Heillä on niin paljon työpahoinvointia ja työuupumusta.

Ainakaan en enää ole nuori. Siinäpä hyvä lisä ansioluettelooni!

Tässä vaiheessa, ensimmäisten oppilastoverieni esitysten aikana sairastin influenssan. Aivastelin puoli minuuttia, minulle tuli nuha joka tukki nenäni täysin ainakin 25 minuutiksi (mitä en ole kokenut vuosikausiin, paitsi heinänuhassa viime kesänä yhtenä päivänä). Tunsin pari vilunvärettä ja pienen kuumotuksen. Sitten hain kupin sameaa kahvia (siinä maailmankolkassa kahvi maistuu aina pölyisen samealta, olen testannut useassa eri residenssissä), ihan sokeripalalla, ja näin lääkittynä toivuin, mutta olen vieläkin kyllä vähän voipunut. Väsyttää niin olkapäistä asti etten meinaa jaksaa käsiäni nostella.

Sitten terästäydyin omaan suoritukseeni. Yritin vaivihkaa kaivella laukkuani - löytäisinkö kynän ja paperia. Löysin kynän, ja melko tiivistekstisen opiskelijamessulehden, jossa ei ollut yhtään niin valkovoittoista sivua, että minun olisi kannattanut repiä siitä itselleni muistilappua. Pummasin vieruskaverilta yhden post-it -lapun, johon raapustin asiat, joita en halua unohtaa.

En katsonut kelloa, mutta saatoin puhua tuplasti minulle varatun ajan, kun yllättäen olikin niin paljon asiaa. Oli minulla ihan muuhun tarkoitukseen oleva aihetta sivuava powerpoint, josta vilautin paria sivua, ja toivoin, että vaikuttaisin paljon professionaalimmalta kuin tunsin olevani. Olin oikeasti tyytyväinen siihen, mitä olin sisäistänyt, etenkin kun muutamat asiat kristalloituivat mieleeni siinä ihan paikan päällä. Samaan aikaan tunsin jonkinasteista esiintymiskammoa, joka aina välillä tulee yllättäen, mutta annoin sen vain olla.

Esityksen päätteeksi entinen työkaverini vuosien takaa sanoi minua asiantuntijaksi. Se tuntui kummallisen mukavalta. Jonkin ajan kuluttua aloin tosin miettiä, yrittääkö hän ehkä lähitulevaisuudessa myydä minulle jotain.

Sen jälkeen ajoin järvigrillille, joka on kummasti kummitellut ajatuksissani viime viikosta lähtien, söin juustoporilaisen, nuolin sormeni ja menin töihin. Tein vielä paljon turhanpäiväisiä ja joitakin todella tärkeitä työtehtäviä.

6 kommenttia:

  1. Mua naurattaa kun tulin tänne talagh malarin kautta ja siellä sun postauksen alla on Antipastaa blogin postaus "maailman helpoin ja nopein makaronilaatikko" Ja sit sun postaus alkaa sanoilla etten onnistunut makaronilaatikossasi niin hyvin kuin olisit toivonut.

    Joo, hullulla on halvat huvit :D

    VastaaPoista
  2. Mulla oli kans eilen 1pv nuha. Kyl elämä on helppoo toisilla :-D

    Ne aamut. Mie laitan juggeen sekaan mysliä ja tummaa soijarouhetta (protskua siis). Tai / ja banaani. Kyllä esim nuilla käyntiin pääsee, eikä ne oo kauhean epäterveellisiäkään.

    VastaaPoista
  3. Kieltämättä tunsin itseni vähän tyhmäksi, kun onnistuin tekemään huonoa makaroonilaatikkoa. Että olisiko sittenkin ihan positiivinen asia joskus vilkaista jotain ohjeita?

    Minä keitin eilen sitä kaurapuuroa, Diivalle ja minulle. Heräsin oikein 30 minuuttia aikaisemmin tuota varten. Olin autollakin 30 minuuttia aikaisemmin kuin normiaamuna, mutta sitten istuin autossa 40 minuuttia ja sulatin ovia jotta sain ne takaisin kiinni. Ei se ollut kaurapuuron vika, tiedetään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pikapuuro minuutissa! Ok ei oo ihan niin hyvä kuin maitoon keitetty KEITELTY mutta mehukeiton kaa menee mikä vaan.

      Poista
  4. Jätin tässä reilu vuosi sitten aamupuuron pois ja sen ottaminen takaisin joka aamuisiin rutiineihin otti oman aikansa mutta nyt kun sitä on tehnyt muutaman viikon, niin homma sujuu kuin itsestään.

    VastaaPoista
  5. Apua! Voiko puuro todellakin olla niin helppoa, että minun on sitä syömän? Eikö ole enää mitään tekosyytä minkä varjolla väistellä?

    VastaaPoista