lauantai 9. tammikuuta 2016

Matkalla Alabamaan.

Yritän suhtautua maailmaan myötäkarvaan. En tappele vastaan, ainakaan liikaa, vaan menen sen ehdoilla. Nyt kun on talvi, kylmää, pimeää, on siis mainio aika viettää talvihorrosta. Tai ainakin jonkinlaista horrosmaista, työssäkäyvää rutiinielämää.

Sellaista, jossa teen kattilallisen jauhelihakeittoa ja syön sitä joka aterialla niin kauan että se loppuu. Sellaista, jossa leivon pullaa kerran viikossa. Tai ylipäätään leivon. Sellaista, jossa en hanki mitään uutta, vaan käytän samoja vaatteita excelini loppuun asti. Kotona jopa niitä tylsiä vaatteita. Sellaista elämää, jossa kävelen kirjastoon ja takaisin ja lainaan neljä kirjaa vaikka en jaksaisi lukeakaan niitä. Sellaista, missä en erityisesti etsi mitään vaihtelua tai jännitystä tai huvitusta.

Tai ehkä luenkin. Ainakin, jos olen tuntitolkulla junassa, jossa voi kuvitella olevansa matkalla johonkin jännittävään ja eksoottiseen maailmaan. Minä menen Tampereelle ja tulen kiireenvilkkaa takaisin.

Kevääseen mennessä olisin kasvattanut värjäämättömiä hiuksia kymmenen senttiä ja kuluttanut puhki viimeiset liian isot miesten villasukkani. Leiponut kuiva-ainekaapista kaikki vanhenemisuhan alla olevat jauhot. Kävellyt saarta ympäri viisi kiloa. Jos lumi sulaa, myös pyöräillyt, ja säästänyt bensaa. Ehkä olisin kehittänyt jotain rutiineja.

Toistaiseksi menestykseni on ollut vaihtelevaa. Pullataikina ei noussut, ja unohdin laittaa korvapuustirullan väriin kanelin ja sokerin. Tein hyvän työn viettämällä perjantai-illan pubissa. Kerroin viimeaikaisista leivontaurotöistäni (kahvikehrät, piimäkakku, viikuna-vuohenjuustotortut ja paistettu juustokakku) naisten vessassa ystävälleni, ja sain ihailijan viereisestä kopista. Tuolta poikkesimme porkkanakakkukahveille.

Downton Abbeyn vieroitusoireiden vielä riipoessa suoniani olen naukkaillut tuskaani suuria kulauksia Miss Fisher's Murder Mysteries -sarjaa. Phryne Fisher on kovin teennäinen eikä ollenkaan sympaattinen karaktääri tai näyttelijä, mutta näköjään mikä tahansa 1900-luvun alkupuolelle osuva, hyvinpuvustettu draamantyyppinen kelpaa minulle näinä päivinä. Ainakin siinä on kauniita kankaita ja lattialaattoja, hattuja, satunnaisia brittiaksentintyyppisiä äännähdyksiä ja hovimestari nimeltä Butler. En erityisesti suosittele.




3 kommenttia:

  1. Ehkäpä tästä täytyisi lähteä jonnekin sillä pitkään jatkunut toimettomuus uhkaa muodostua pysyväksi nyt ei jaksa - tilaksi ja se on turmion ensimmäinen merkki. Vielä ei kuitenkaan ole liian myöhäistä koska tein tänään asioita joita olen lykännyt jo useamman päivän mutta en usko että saan itseni kävelemään/liikkumaan niinkuin sinä, siitäkään huolimatta että se tekisi hyvää niin sielulle kuin kropallekin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luulen, että kevät kyllä korjaa tilanteen ennen pitkää ihan itsestään :-)

      Poista
    2. Niin, keväällä alkavat ne paljon puhutut "riennot" :D

      Poista