tiistai 12. tammikuuta 2016

And the living is easy.

Puurran talvea eteenpäin. Jos en nimenomaan pyrkisi nyt siihen, että on tylsää, ja vähän hankalaa, tämä alkaisi juurikin näillä metreillä hieman tympiä.

Sen sijaan jaksan edelleenkin kiltisti suostutella auton lämmitysjohtoa liian pieneen pistorasiaan ja siitä pois neljästi päivässä. Kiinnitän etulasiin avaruusfoliokuoren, jotta sitä ei tarvitsisi niin paljoa skrabata. Aina en kyllä viitsi tehdä sitä, sillä sää on ollut kirkas, kuulas, ja se lumi, jota on satanut on ollut venäläisen oopperan talvipalatsikohtauksen rekvisiittalunta. Kevyttä, kuivaa, suurikiteistä, ja kun se leijailee hitaasti, kuuluu pieniä hopeisia kilahduksia jostain kaukaa.

Löysin hätäponnarin sijaan napakan hiusnipistimen, jolla saan tehtyä itselleni hienon 90-luvulla muotiin ponnahtaneen kietaisunutturan, jossa päälaelleni kaartuu veitikkamainen tupsu hiusten latvoja. Se ei mahdu pipon alle kovin hyvin, mutta järkytyksekseni en oikeastaan edes välitä asiasta.

Yritän tehdä asiat hötkyilemättä. Alan ihan oikeasti, vuosien harjoittelun jälkeen päästä sellaiseen vegemeditatiiviseen tilaan, jossa hötkyilemättömyys tuntuu hetkittäin ihan normaalilta tavalta toimia. Laitan auton lämmitykseen samantien, enkä ajattele, että käyn myöhemmin laittamassa, kunhan ensin hötkyilen muuta. Kävelen portaita yksi kerrallaan ajattelematta, että olisinpa jo perillä.

Silti, kun olen kotona, löydän asunnostani paljon selviä jälkiä hötkyilyistäni. Puolikkaan lautasellisen murentunutta juustokakkumaista kuppikakun pohjaa, joka jäi syömättä (pitkä tarina), ja siis myös notkumaan olohuoneen ikkunalaudalle vuorokaudeksi. Tee- ja kahvikuppeja, joka puolella. Pussukoita, joissa on tyhjiä puhtaita eväsrasioita. Olen nakannut ne käsistäni sinne tänne töistä tullessani, ja siihen ne ovat jääneet, koska olen hötkyillyt syömään/vessaan/laittamaan ruokaa/nettiin/vaihtamaan villasukat/tekemään mitä tahansa muuta kuin laittamaan asiat paikoilleen siinä järjestyksessä, kun en enää niitä akuutisti tarvitse.

Minulla on makuuhuoneessani kolme koneellista puhdasta pyykkiä, yksi vielä pyykinpesutelineessä, jonka päällä on myös kevyesti lennähtänyt kylpypyyhe, ja kirjeystäväni herra Zalandon minulle lähettämä pikkupaketti, jonka sisukset ovat myllättyinä sänkyni päällä.

Jos en hötkyilisi, viikkaisin ne siististi yksi kerrallaan takaisin pikkupussukkoihinsa odottamaan palautusta siinä järjestyksessä kun sovitankin ne, ja ihmettelen, kuka ja missä mielentilassa on ne mennyt tilaamaan. Minulle käy joskus noin.

Sen sijaan, että olisin tarttunut mihinkään noista epäkohdista tai alkanut raivaamaan olohuoneen tv:nsyöjäkasvin tiputtamia lehtiä roskiin keitin kupin laimeaa murukahvia ja istahdin tähän.

Ikkunasta vetää.

Kävin fysioterapiassa. Hekotimme toistemme jutuille. Minulla on kainaloissani järjettömän kipeitä kuumia pisteitä. Pääni ei lähde irti jengoistaan kovin helposti, vaikka terapeutti yritti pitkään.

Koska asuintalooni tullaan tekemään remonttia, minulla ei yli puoleen vuoteen tule olemaan käytössäni parkkipaikkaa, joka sijaitsisi lähellä ulko-ovea. Se tulee tekemään autoilusta astetta vähemmän houkuttelevaa. Olen suunnitellut, että ainakin hyvän sään ajaksi laitan auton seisontavakuutukseen ja kokeilen autotonta elämää ensimmäistä kertaa yli kahteenkymmeneen vuoteen.

Kukahan kantaa kotiin omin jaloin kaikki ne omenat, jotka Diiva syö? Niitä on paljon.

3 kommenttia:

  1. Sulle tarvitsis tulla antamaan isän kädestä noiden eväspussukoiden ja kahvikuppien takia :D
    Ärh.

    Pyykit muuten ovat sellaisia saatanoita että just kun sä pääset - eeppisen urakoinnin jälkeen - huokaisemaan että nyt on kaikki pyykit pessty, niin seuraavan kerran pyykkikoppaan jotain riepua laittaessa sitä huomaakin sen olevan puoliksi täynnä. Tämän ilmiön on pakko liittyä mustaan magiaan tahi muihin yliluonnollisiin asioihin koska se ei ole normaalilla järjellä selitettävissä. Varsinkaan kun pyykkikoppa on muutaman päivän kuluttua ylitsetursuavassa kunnossa ja osa likaisista alerievuista lojuu lattialla.

    Mukavaa tiistai-illan jatkoa sulle, oi sa korttien tulkitsija!

    VastaaPoista
  2. Pyykit ovat kiehtovia... olen vuosien mittaan kehittänyt niistäkin omanlaisensa pasianssin. Tästä en voikaan päättää luopua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pyykkipasianssi kuulostaa kiehtovalta :)

      Poista