maanantai 25. tammikuuta 2016

I haven't got the will to try and fight.

Joskus sitä vaan on pakko saada. Kun sitä saa jatkuvasti, silloin tällöin, melko säännöllisesti, ihan jopa pari kertaa viikossa, niin siihen tottakai kyllästyy eikä oikein osaa arvostaa. Sitten kun olosuhteet muuttuvat, eikä se enää ole mitenkään kiveen hakattua että sitä olisi aina tarjolla, voi mennä hetkikin, ettei koko asiaa muista, mutta kyllä se ennen pitkää muistuu taas vääjämättä mieleen.

Tulee uniin kummittelemaan. Tekee levottoman olon.

Sitä ajattelee ensin pitkään, että kyllähän sitä ilmankin pärjää. Katotaan nyt, ei se ole maailman tärkein asia. Ja vaikka jos joskus on jossain reissussa tai muuten poissa kotoa, ja sitä on tarjolla, niin voihan sitä sitten nautiskella ihan satunnaisesti. Jos sattuu sopivasti tarjolle.

Mutta kyllä se himo ennen pitkää kasvaa aivan liian suureksi, eikä enää voi pidätellä itseään, ja siitä voi tosiaan tulla hetkellisesti maailman tärkein asia.

Minulle kävi juurikin noin. Koko päivän töissä mietin, että heti, kunhan täältä pääsen, korjaan puutteen välittömästi. En kursaile, enkä keksi mitään tekosyitä vaan menen suoraan asiaan. Mikään muu ei nyt kelpaa.

Ja niinhän minä sitten tein. Kurvasin pihaan tankkaamatta autoa, vaikka valo alkoi jo vilkkua. En laittanut johtoa paikoilleen. Suorastaan juoksin portaat ylös. Potkin nilkkurit jalastani niin, että ottivat pompun seinästä. Riivin työvaatteet päältäni malttamattomana. Pujottauduin kukikkaaseen esiliinaani. Vatkasin munat huolellisesti ja sekoittelin sekaan rasvattoman maidon. Keittelin makaroonit hellästi, paistoin sipulit ja jauhelihat. Ripottelin päälle vielä aurajuustoa, ja lykkäsin uuniin muhimaan kauan himoitsemani perinteisen makaroonilaatikon.

Nyt jännään, miten se onnistuu.

Sitä ei nimittäin syö tässä taloudessa muut kuin minä, enkä yleensä tee oikeaa ruokaa erikseen pelkästään itselleni. Tuollainen ruoka, johon sekoitetaan mukaan sekä muna että maito ei vaan rimmaa mitenkään meidän neitien ruokavaliorajoituksiin.

Melkoisen kateellisena olen lounastunnilla katsellut muiden eväitä.

4 kommenttia:

  1. Hyvin kirjoitettu! Seurasin tarinaa kuin jännäriä. Ja selvisihän se lopulta mikä ihanuus on kyseessä. Osasit kirjoittaa niinkin arkisesta asiasta kuin makaroonilaatikko kivan kertomuksen.

    VastaaPoista
  2. Hemmetti. Mä jo luulin että kyseessä oli Mahjong mutta äh, makaroonilaatikko :D

    VastaaPoista
  3. Kiitos B :)
    Mahjongin suhteen olen ollut järkkymätön. Monen muun paheen suhteen en.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä. Mä olisin varmaan sortunut ja tämän heikon luonteen vuoksi mä kartankin pelejä. Itseasiassa mä en edes kokeile mitään koska siinä käy hullusti.

      Poista