torstai 8. lokakuuta 2015

Unelmia ja toimistohommia.

Tänään ei ollut erityisen kiire. Oli asioita, jotka piti tehdä, ja tein. Join kahvia taas paljon, mutta nyt alkoi jo hitusen tuntua siltä, että mitta tulee jossain vaiheessa täyteen. Tein asioita, joita en ollut ehtinyt tehdä puoleen vuoteen. En oikein tiedä, miltä sen pitäisi tuntua. Jotenkin arveluttava olo, kun mietin, että onko minulla nyt muka oikeasti aikaa tehdä tämäkin juttu. Entä jos ei olekaan, mutten vain muista mitä minun oikeasti piti tehdä?

Ehkä asialla ei ole niin suurta merkitystä. Onhan huominenkin olemassa.

Kahviautomaatilla seisoessani näytin kuulemma ammutulta. Luulen, että henkilö pyrki sanomaan räjähtäneeltä, mutta hänen suomenkielensä ei ole vielä täysin oikeanvivahteinen. Tai sitten se oli tämä kuviollinen pusero, joka aiheutti kommentin, ja näytän todellakin esimerkiksi haulikolla ammutulta. Keskustellessani oivalsin, että tämä henkilö ei tiedä lainkaan, mitä teen työkseni, vaikka olemme henganneet samalla automaatilla vuoden. En aina ole siitä varma itsekään.

Tulin kotiin, inventoin jääkaapin, laitoin ruokaa, siivosin jälkeni ja muiden jäljet, tyhjensin ja täytin tiskikoneen, laitoin pesukoneen pyörimään, hain paikasta F sinne unohtamani markkinointimateriaalit ja paikasta H sinne tilaamani lahjakortit, kävelin siis kolme kilsaa, kävin ruokakaupassa ja unohdin ostaa sen mitä sieltä piti ostaa. Yhden niistä asioista. Otin pyykit kuivumasta ja laitoin uudet tilalle. Nyt olen väsynyt kannikoita ja harteita myöten.

Söin pullaa. Söin lakritsaa. Söin kolme keksiä ja suklaapalan. Tyrnipannacottaa. Ruokaa. Tortillantyyppisen asian. Olen syönyt ihan liikaa kaikkea. Eilen söin suklaata, kun mietin, että en voi aloittaa rajoittamaan itseäni, jos ikkunalaudalla on kaksi daim-patukkaa ja yksi tuplapakkaus reesespeanutbuttercupseja. Tämä ei ehkä ole hyvä juttu.

Syödessäni katsoin boksilta Ensitreffit alttarilla, osa 6/10. Voi miten suloisia ne pariskunnat olivatkaan. Mietin, että jos sen Tanjan ja Ronin köyttäisi vuorokaudeksi kyljistään yhteen, se voisi auttaa. Nyt tökkivät toisiaan kovin toverillisesti ja vähän liian etäältä.

Jos nyt nukkuisin kymmenen tuntia, kävisin suihkussa, föönaisin hiukset, näyttäisinkö freesiltä ja soveliaalta tapaamaan kollegoja monen vuoden takaa? Näytän tai en, sinne on mentävä. Osaisinkohan toisen kerran tällä viikolla käyttäytyä? Lasketaankohan sitä edellistä onnistumiseksi, jos aloitin keskustelun sanomalla, että näin sinusta viime yönä painajaista?





2 kommenttia:

  1. Ammutulta :D
    Ei sille voi mitään, että joskus naurattaa, vaikka ei sais... niinku jos ei-suomalaisperäinen työkaveri sanoo remonttireiskaa remonttirieskaksi.

    VastaaPoista
  2. Jep :-D Tämä kaveri on kyllä aika kielitaituri, osaa myös tahallaan ujuttaa tuollaisia mukavirheitä puheeseensa, ja saa meidät hämmentymään... anteeksi, minulla on kusumus, minua kusettaa...

    VastaaPoista