maanantai 12. lokakuuta 2015

I want to ride my bicycle.

Pyöräilin.

Lähdin jokea ylös, sitä laitaa, jonka tunnen huonommin. Pyörä oli kevyt, tie välillä märkä. Minä niin pidän pyöräilystä. Se on hidasta ja riittävän nopeaa, olen siinä samassa ilmassa kuin asiat joita näen, ja ne ajelehtivat päähäni riittävän tiheällä taajuudella, jotta pystyn vastaanottamaan ne. Olen usein niin kärsimätön ja levoton nykyisin, etten malta muuten aina odottaa avoimena, vaan sulkeudun ja käännyn toisaalle.

Näin kiviä, sänkipellon. Talutin hautausmaan läpi, ja eksyin sen reunalta ulos. Olin metsässä, jota oli harvennettu, männyntuoksun ja risukasojen keskellä. Siinäkin oli ympärillä aita. Laajennus. Paikka näytti arvokkaalta.

Joen rannalla oli puita, jotka tunsivat minut vielä. Siitä on kauan, kun asuin sielläpäin.

Eksyin. Se tuntuu olevan asia, jota en voi välttää nykyisin. Yleensä siitä seuraa jotain uutta.

Nyt olen väsynyt. Monta kuukautta olen paahtanut ylä- ja alamäkeen. Nyt on tasaisempaa, ja pitäisi jauhaa eteenpäin, mutta tie on märkä ja pehmoinen ja renkaissa liian vähän ilmaa. Menen ihan hissukseen, yritän saada hengityksen tasaantumaan. Ehkä minä sittenkin jaksan vielä vähän, tuon seuraavan mäen päälle asti. Ehkä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti