Hold back the river.

En ongelmoinut yhtään niin paljon kuin etukäteen arvelin tekeväni. Tulin töistä, laitoin ruuan, join yhden limelonkeron (limelonkero kuulostaa paljon hienostuneemmalta kuin pelkkä lonkero, eikö kuulostakin?), lusmuilin ja makasin sohvalla ja hekottelin helpotustani siitä, että loma vihdoinkin alkoi. Kaikki työstressi ja ahdistus oli jo monta päivää sitten käytetty loppuun, ihan tyhjäkäynnillä olin.

Jossain vaiheessa sekä Diiva että Kaunomieli kävivät kahden minuutin välein toisistaan tietämättä esittelemässä minulle ruutupaperille kirjoittamansa pakkauslistat, ja olivat kovin, kovin toimieliaita ja asianmukaisesti stressisen oloisia. Puistattavan pelottavaa, kuka ne on kasvattanut tuollaisiksi?

Kello yhdeksän ja yhden murukahvikupillisen jälkeen toimerruin, pakkasin laukun täyteen kaikenlaista, lähinnä mekkoja. Tänä aamuna purin puolet pois ja vaihdoin tilalle muuta, mutta mekot säilyivät melkein kaikki. Päädyin lopulta melko klassiseen linjaan. Irrottelen sitten oudommilla kesävaatteillani lähempänä kotoa.

Ei minulla siis tälle kesälle ole juurikaan mitään uutta, vaan monen vuoden ajalta kerrostumia ihan hyvistä ja hauskoista ja erittäin vähälle käytölle jääneistä vaatteista.

Tänään istuin hyvin pitkän ajan autossa, ajelin suoraa tietä alas. Olen hinkannut elämässäni Nelostietä edestakaisin monenlaisissa tunnelmissa. Muistan joskus 15-vuotiaana nähneeni Suomenkokoisen maantiekartan, jossa Nelostie piirtyy keskelle maata kuin kohtalonviiva kämmeneen. Sinä kesänä lähdin seuraamaan sitä, ja se on jatkunut.

Minulla on tänään harvinainen tunne siitä, että asiat ovat kohdillaan. Mikään ei erityisesti kalva. En muista tällaista lomanaloitusta, ikinä. Odotan vain kaikkea kivaa.

Viime yönä unessani tapasin nuoruudenaikaisen kihlattuni. Olimme tämän ikäisiä kuin nyt. Hän oli vanhentunut hyvin.

Järjestelin jotain sukukokousta sukulaisillemme. Kihlaus oli sen verran spontaani, lyhyt ja farssinomainen, että en ehtinyt tutustua hänen sukulaisiinsa. Mukavia olivat, täytyy nyt viime yön perusteella todeta. En ole ajatellut miestä vuosiin, mutta nyt muistui mieleen kaikki hyvät asiat. Sukukokous tapahtui ala-asteellani, jossa sijaitsi myös siskoni keittiöremontti, joka ei ole vielä edennyt yhtä pitkälle kuin unessani.

Unien kertominen julkisesti on useimmiten epäkuranttia käytöstä. Epäilen, että tämäkin uni on vain oire siitä, että jos mietitään romantillisia intressejä, kaavin paremman puutteessa muistojeni laarinpohjia sormet verillä, ja nyt tulin paljastaneeksi sen teille.

Aina välillä havahdun ajatukseen, että olisi kovin mukavaa vielä tavata joku ja aloittaa parisuhde tilanteessa jossa on aikuinen ja henkisesti ihan vahvoilla. Osaisin ehkä homman paremmin, ja osaisin sekä valita paremmin, että arvostaa valitsemaani henkilöä enemmän.

Sitten havahdun tajuamaan, että jos joku kävelisi vastaani juuri nyt, saattaisin hyvinkin vuoden päästä ajatella, että ehkä tämä juttu olisi muuten onnistunut, mutta kun ajoitus oli väärä. Minulla on aika paljon haaveita, joiden toteuttamiseen tarvitsen nimenomaan yksittäisoloa.

Se on tämä juhannus ja kesä, joka saa minut näitä miettimään, eikös?