Olen melkoinen suorittaja, kun sille päälle satun. Nyt suoritin tapahtumarikkaan kesäloman viikossa. Kun loput kolme viikkoa koittavat myöhemmin, minulla ei ole mitään tyhjiä laatikoita ruksittavana, ja voin vaikka tehdä jotain rentouttavaa ja levätä.
Oikeasti kyllä rentouduin ja irtauduin arjesta, hyvinkin tehokkaasti. Aina välillä vain pääni yläpuolella välkähti ajatuskupla "olikohan tämä ihan hyvä ajatus", ja sitten taas kiipesin lisää korkeita kivisiä kierreportaita tornissa, joka on rakennettu kauan sitten todennäköisesti epämotivoituneiden maaorjien toimesta ja jota on sen jälkeen paikkailtu useasti todennäköisesti epämotivoituneiden neuvostokamraattien toimesta. Anteeksi rasistisenkuuloiset ennakkoluuloni. Kun tulin puolessavälissä, hapen olleessa vähimmillään, mainneeksi, että hassua, kaikki hätäuloskäyntimerkit näyttävät alaspäin (kun ollaan korkeassa vanhassa (en uskalla sanoa keski-aikaisessa, koska tämä on rakennettu uudestaan, enkä muista milloin) kivitornissa, tämä onkin melko oletettavaa), Kaunomieli komensi minut kipakasti pitämään ajatuskuplani ominani.
Tallinna siis. Myös kotikonnut, lavatanssit, mökki järven rannalla, pikkukaupunki ja pikkukunta ja Helsinki. Helsingissä monta juttua. Kerron ehkä jotain lisää myöhemmin. Viimeisin monta ajatuskuplaa päästäni nostattanut ideani oli se, että kun One Direction lopettaa keikan Olympiastadionilla vähän ennen puoltayötä, ei meidän tietenkään kannata mennä enää hotelliin yöksi, vaan ajetaan KOTIIN nukkumaan. Nukuinkin sitten kotona tyytyväisenä kello seitsemästä aamulla kello kolmeen iltapäivällä. Nukuin myös puoli tuntia matkan varrella. Yksi varis tarjosi minulle extra-adrenaliinia tekemällä kamikaze-lennon auton kylkeen.
Matkalaukkuelämä oli mukavaa. Pakkasin hyvin, tosin kaksi mekkoa liikaa, mutta se on paremmin kuin keskimäärin. Yhtä mekoista käytin, mutta vain kerran. Lähinnä olin farkuissa ja maksimittaisessa puolihameessa, koska säät suosivat sentyyppistä olomuotoa, ja uudet sandaalini näyttävät hyviltä molempien kanssa. Täydensin matkan aikana mustien paitojen kokoelmaani peräti kolmella, ja olen hyvin tyytyväinen. Lisäksi löysin yhden harmaan, hyvänmallisen, ja kaikenkaikkiaan siis tein vain järkeviä hankintoja. Kesissä on se ongelma, että on aikaa hengata vieraissa kaupungeissa, ja eksyn usein vaatetusliikkeisiin, ja saatan päätyä ostamaan suhteettoman suuren määrän kesävaatteita suhteutettuna geograafiseen lokaatiooni. Mustia paitoja kuitenkin käytän loppumattomana virtana vuodenajasta huolimatta, ja edelliset olivat hyvinkin loppu.
Niinpä niin. Voisin kertoa teille kauniistä kesäilloista ja hyttysistä ja tuhansista ja tuhansista teinitytöistä joilla oli kukkia hiuksissaan ja Pridesta, mutta sen sijaan kerron mustista trikoopaidoista.
Lomaviikon aikana mietin jonain hetkenä bloggaamista. Että hassua - kun olisi asioita, joista kirjoittaa, hauskoja pikku anekdootteja ratikkamatkoilta ja terasseilta ja kiinnostavista kohteista, on käytännössä estynyt sitä tekemästä, eikä edes viitsisikään, kun on parempaakin tekemistä. Kirjoitanko siis tänne vain tylsinä hetkinä, tylsistä asioista, tylsyyttäni? Ilmeisesti kyllä. Onneksi tämä on monella tapaa vapaaehtoista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti