sunnuntai 21. kesäkuuta 2015

Dam, dididam, dididam, dididamdamdamdam.

Olen syönyt paljon, lähinnä kaikkea kunnollista. Juonut kahvia n. litran per kaksi hereilläolotuntia. Aina jos lorautan itselleni puoli lasillista valkoviiniä ja sihautan sekaan vähän kivennäisvettä, putoan jonnekin todella syvään surisevaan tilaan, jossa makaan puoli-istuvassa asennossa ja kuuntelen ihmisiä. Suvussa on uusia ihmisiä, jotka painuvat kuteina sopuisesti muiden lomaan, ja matto näyttää yhtä tasaiselta ja kirjavalta kuin ennenkin.

Kävin lavatansseissa. Humppa, hyttyset, makkarantuoksu ja korollisiin remmisandaaleihin ja tuulitakkeihin pukeutuneet ihmiset olivat hienoja. Yksi nainen oli aivan kuin äitini, ja hän paljastuikin pikkuserkukseni. Minäkin tulen näyttämään samalta vähän vanhempana. Pikkuserkkuni kertoi, että Kaunomieli on aivan kuin äitini tuon ikäisenä, hymy ja silmät. Diiva on kuulemma eri näköinen, paitsi kun hymyilee ja poskipäät nousevat, niin löytyy minuakin.

Näin myös yhtä toista serkkuani. On melko helpottavaa huomata, että muutkaan eivät ole enää 19-vuotiaita.

Satoi, nyt ei sada. Olen ollut paljon ulkona satoi tai paistoi. Nukuin teltassa, ja linnut laulavat samalla tavoin kuin 30 vuotta sitten. Toisena yönä oli liian kylmä. Nukun joka tapauksessa paljon ja sikeästi.

Kävin vuorella, jonne oli kolmessakymmenessä vuodessa kasvanut paljon lisää puita, ja maisema, vaikka sitä oli määrällisesti paljon, oli silti hyvin pieni ja viitteellinen, vaikka olimme hyvin korkealla. Kerroin saksalaisenkuuloisille turisteille, että tässä tämä nyt oli, ja kyllä, tämä ei meidänkään mielestämme vastaa odotuksia.

Uimarannalla, siellä ainoalla oikealla, oli samanlaista kuin ennenkin, niinkuin pitääkin. Siellä oli kuollut rapu. En tiennyt, että siellä on rapuja ylipäänsä, mutta en oikeastaan yllättynyt.

Istuin kyydissä kun isä ajoi autolla. Pitkästä aikaa. Haluaisin itse ajaa näitä teitä, mutta toisaalta haluaisin myös kaula pitkällä katsella jokaista pihaa ja sorakuoppaa ja ojaa ja metsikköä, jossa ihan varmasti on kuppikiviä. Olen ajanutkin. Hyvä, että on voinut tehdä molempia.

Kävimme keskellä ei mitään olevassa pubissa, jossa oli Aarne Tenkasen keikkajuliste. Sinne pitää mennä uudestaan, kun on tanssi-ilta.

Olen ollut kovin rento. Jopa niin rento, että normaali lihasjännitys tuntuu olevan hakusessa. Kävin silti kävelemässä, ja täällä on tiukkoja mäkiä.

Ihanaa ajatella, että edessä on vielä muutama päivä aivan silkkaa retkottamista luonnon äärellä, ja vielä erityisen korvessa. Vielä enemmän korvessä kuin tämä tässä. Epäilen, että siellä ei ole internettiä. Ei huoleta.

2 kommenttia:

  1. Jaa että Pohjois-Karjalaa... ihanan kuulosta! Paitsi ne hyttyset ja kylmä teltta.

    VastaaPoista
  2. Jopa hyttyset olivat ihan jees. Olen niin positiivisella tuulella.

    VastaaPoista