Sataa ulkona. Sateen ääni aamuisin tekee minut vieläkin vähän levottomaksi ennen kuin herään. Onko pyykit jääneet yöksi ulos? Onko räystäät tukossa? Kukkapenkit lanassa?
Eilen muistin mennä iltakävelylle. Mikään ei auta tuohon niskaan niin hyvin kuin sen liikuttaminen. Ainolan puistossa kasvaa monta samaa kasvia kuin vanhassa pihassa, Eniten kuitenkin pidän niistä kohdista, jotka ovat vähän unohtuneet. Niissä ruohoa ei leikata ja leinikit ja vuohenjuuret rehottavat.
Diivalla oli viikonloppuna toinenkin esiintyminen, sen ensimmäisen ja vaikean jälkeen. Se meni hienosti. Uskomattomasti kokoaa itsensä tuo nainen. Oli ihanaa istua kuuntelemassa. Ystäviä tuli paikalle, ja oloni oli onnellinen ja kotoisa.
Minäkin alan taas olla koossa minimeltdownini jälkeen. Oloni on ollut paitsi ärtynyt, vähän tyhjä. Nyt minulla ilmeisesti on ollut riittävästi aikaa ja tilaa ajatella omia ajatuksiani, ja olen niihin ehkä jo vähän kyllästynytkin. Tämäkin siis varmasti on asia, jonka voin kääntää voimavarakseni.
Eilen iltakävelyllä pysähdyin ja katselin voimalaitokseen virtaavaa vettä. Illalla se sitten pulppusi näppäimistölle. Ehkä nyt on se aika, että jaksaisin kirjoittaa enemmän. Ainakin siihen on tilaa enemmän kuin ennen.
Hormonaalisilla vaihteluilla on aivan varmasti vaikutusta mielialaani. Niin pitää ollakin, koska olen nainen, ja naisilla on hormooneja ja mielealanvaihteluita ja ne ovat ailahtelevia ja oikukkaita ja muuttavat mielipiteitään ja yhtenä päivänä rakastavat ja toisena eivät eivätkä tiedä miksi. Naisena olo ei varmasti tee elämää helpommaksi, mutta ei se silti mikään valuvika ole. Puolet maailman ihmisistä ovat naisia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti