tiistai 3. maaliskuuta 2015

Mielin määrin kahvii ja tupakkaa.

Tekee mieli kirjoittaa tänne jotain, mutta olen harvinaisen tyhjä aiheista. Tuleva kahden päivän vapaa töistä polttelee jo, olen malttamaton kuin vasikka ennen keväistä ulospääsemistä. Tai siis lehmä. Vasikka ei tietäisi mitä odottaa.

Laitoin juuri ruokaa, syömämiehiä oli huikeat viisi. Tunnen itseni oikein emännäksi. Olen keksinyt kastikkeen, joka kelpaa Kaunomielelle. Hän ei yleensä pidä suurustetuista kastikkeista, joten meillä tehdään enimmäkseen bolognese-tyyppisiä ratkaisuja, tai ollaan ilman. Ja on tietysti sekin ratkaisu, että muut syö kastiketta, ja Kaunomieli ei.

Tämän kastikkeen nimi on "einesten riemuvoitto", ja siinä on mm. pussipunaviinikastikepohja, paseerattua tomaattia, lihaliemikuutio, vettä, rouhittua mustapippuria, maizenaa ja satunnaista lihaa. Nyt se oli -30% pintamaustettua naudan suikalepaistia. Lisäksi tarjolla oli suolakurkkua, eli kyseessä on jonkinlainen tee-se-itse stroganoff. Tavoitteeni reseptiikkaa kehittäessäni oli jonkintyyppinen burgundinpata, mutta en pidä hillosipuleista. Pääasia, että kelpaa. Kaunomielen silmät suorastaan kiiluvat tuon kastikkeen tunnistaessaan.

Tarjoilin jopa jälkiruokaa. Minulla on aina maailmanlopunvarasto säilykkeitä, ja tämä ilmiö tuli puheeksi. Tästä innoittuneena kaivoin esiin purkin päärynänpuolikkaita sokeriliemessä, fiksattuna suklaakastikkeella. Siis tarjoilin, oikein tarjottimen kera, en syönyt.

Tuon valmistaminen vaati säilykepurkin avaamisen renkaasta nostamalla, asettelun, sekä kastikkeen pursottamisen suoraan purkista. Oloni on nyt vähän tyhjä. Kuin olisin tehnyt taikatemppuja sademetsässä vuosisatoja asuneelle pygmiheimolle ja noussut epäoikeutetusti jumalolennoksi.

Pitäisi varmaan vähän nostaa rimaa.

Maailmanlopunvarasto tuli puheeksi niistä suolakurkuista. Jostain syystä niitä on monta purkkia, vaikkei niistä kukaan oikeastaan tykkää. Muistelen, että kaunomieli olisi joskus tykännyt. Ainakin sellaisista pienistä ja kippuraisista.

Suolakurkkujen lisäksi minulla on yleensä aina hernekeittoa (jota emme oikeastaan koskaan tee purkkiversiona), maissia, luumuhilloa, kidneypapuja ja valkoisia papuja tomaattiliemessä, kissa-koiraa, tonnikalaa, ananasta, hedelmäcoctailia, persikkaa, päärynää ja lukemattomiaa eri variaatioita tomaattisäilykkeistä. Jos erityisesti luumuhillo pääsee loppumaan, se tuntuu pahaenteiseltä.

Pitää käydä ostamassa lisää punajuuria. Diivalla on hemoglobiini alamaissa, mikä on vähän outoa. Perinteisesti meillä ei ole.

Jaksaisinkohan myös salille.

6 kommenttia:

  1. Auts, unohdin ostaa sen punajuuren. Taas. Ainakin kolmas kerta.

    VastaaPoista
  2. Just tänään ajaessani töihin mietin, että meillä on ehkä normaalisti kotona ruokaa tyyliin kahdeksi päiväksi, että sillä ei pitkälle pötkitä, jos jotain sattuu. Ja mietin, että pitäisi kyllä edes olla hiukan säilykkeitä varalla, mutta ans kattoo, koska saan aikaiseksi sellaisen varaston hankittua, kun ainakaan tämän päivän mietintö tuskin saa mua ajelemaan kohti kauppaa...

    VastaaPoista
  3. Minä olen yrittänyt pienentää varastoa, ihan jo siksikin, että hyllyjä on vähän ja asun neljänsadan metrin päässä kaupasta. Ja kilometrin päässä kaupasta, joka on auki aina. Siis aina. Silti en voi olla jemmaamatta kaikkea maanisesti. Olisikohan tähän jotain shokkiterapiaa tai hypnoosia tarjolla?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos olis joku piuha, joka voitais kytkeä meidän aivojen välille, että saatais molemmille tasapaino? Siis Hulda Huolettomalle jonkunnäköinen maailmanlopun turvavarasto ja Hanna Hamsterille vähemmän tilaa vievä pieni hätävarasto? Sellaista tasapainoista meininkiä nääs? ;)

      Poista
  4. "Tasan ei käy onnen lahjat." Tässäkin on kai se kohtuus, joka on se kompastuskivi... piuhoitus voisi auttaa!

    VastaaPoista