keskiviikko 4. maaliskuuta 2015

Livin' la vida loca.

Ihana autoni selviytyi jälleen kerran katsastuksesta ei nyt aivan puhtain paperein mutta läpi kuitenkin. Olen niin iloinen. Tuo on aivan liian iso käytössä olevaan parkkitilaan nähden, mutta olen päättänyt jatkaa yhteistä taivaltamme niin myötä- kuin vastamäessä, kunnes järkisyyt väistämättä meidät erottavat. Pidän niin kovin sen vanhahtavista mittareista, raskaista ovista jotka kolahtavat kiinni kuin jumbojetissä ja moottorin sileästä äänestä ja tiiviistä tietuntumasta.

Loma. Se on nyt. Lupasin kyllä tehdä yhden työjutun perjantaina, mutta siinä ei kauaa nokka tuhise. Nyt minulla on Ihan Omaa Aikaa neljä päivää. Lupasin kyllä lauantaina osallistua yhteen rientoon, joka hitusen laimentaa käsitettä Ihan Oma Aika, mutta yritän kovasti lähes aina pitää lupaukseni. Ehkä se on siinä vaiheessa ihan kivaa. Uskon niin.

Huomenna autoilen tyttärien kanssa Ikeaan, tavoitteena edistää tätä kotiutumisprojektia sistusideoinnin ja muutaman hankinnan verran. Perjantaina lupaan ja vannon vihdoin maalaavani. Kunhan maaliämpärit eivät enää kansoita makuuhuonettani, alan harkitsemaan myös makuuhuoneeni sisustamista. Ystävä sanoi, että tarvitsisin sinne jotain romanttista. Hän ajatteli pitsiverhoja, minä Javier Bardemia. No okei, myönnetään, joskus myös Jere Karalahtea. Silloin ennen, ennenkuin hän hurahti Fitnessiin. Tuota on ehkä vähän vaikea perustella.

Nyt haluaisin vain pestä pyykkiä, syödä jotain hyvää ruokaa, jota en olisi itse valmistanut, ja katsoa tuntitolkulla telkkaria. Tähdet, tähdet, Voice of Finland, Greyn anatomia, Ensitreffit alttarilla, tänne vain kaikki mulle heti. Sisäinen tähteni on juuri nyt kosmisessa linjassa astrologisen karttani kanssa ja olen valmis ilomielin vastaanottamaan pienen elämäni säälittävät kohokohdat jopa ilman dominokeksimurskalla höystettyä vaniljakermajäätelöä.

Nyt muistinkin- minun piti mennä ostamaan säilykepunajuurta ennen kuin eksyin tähän koneen ääreen. Epäilen myös, ettei ruoka valmistu, jollen edistä asiaa jotenkin.


2 kommenttia:

  1. "Hän ajatteli pitsiverhoja, minä Javier Bardemia. " :-DD!

    VastaaPoista
  2. Oi Javier, nyt en saa sua taas mielestäni hetkeen.

    VastaaPoista