Big wheels keep on turning.

Olin aika ovela, ja onnistuin välttämään joulun tänä viime vuonna. Olen geeniperimältäni itähämäläinen nainen, ja se, että suhtaudun asioihin leipomisen kautta, resonoi ajoittain vihlovasti juhlavuodenaikojen kanssa. Pidän kyllä joulusta, mutta nyt ei vaan huvittanut, kun ei ole kodinhoitohuonettakaan, jonka lattialla heijata itseään sikiöasennossa rahkatorttuvoitaikinaromahduksen jälkimainingeissa.

Jouluaattona oli pieni kaihertava hetki, jolloin kosteassa ja ylikansoitetussa hotellihuoneessamme mietin, oliko tämä tytöille aivan reilua, mutta se meni ohi kun läksimme pällistelemään Seinen rantojen juhlavalaistusta. Ei ollut kummoisempi kuin muinakaan iltoina, mutta kummoinen kumminkin. Isoja likkoja ovat, ja oletan, että tiesivät mitä odottaa kun yhdessä päätettiin reissuun lähtö. Tai eivät varmaan tienneet muuta, kuin että nyt ei sitten olisi joulusaunaa ja lanttulaatikkoa. Jos karun totuuden tajuaminen kumminkin tuli kolauksena, oletan, että elämän mukanaan tuomista kopsautuksista tämmöinen ei ole pahimmasta päästä.

Kai tämä oli sellainen mentaaliharjoitus aiheesta "onko pakko". No nyt sitten hallitsen tuon asanan.

Alan hallita myös keittiöni. Nyt ymmärrän, miten liesituuletin toimii. Tavarat, jotka ovat alussa kinastelleet istumapaikoistaan, ovat hyvää vauhtia saamassa keskinäiset nokkimisjärjestystaistelunsa käytyä, ja vaikka päällisinpuolin vetolaatikoissa on kaaos, se on vain silmänlumetta. Uusi aika kokoaa voimiaan, uudet rutiinit nostavat nuppujaan, ja olen nyt toistojen kautta hahmottanut sen tilan, jossa koen täyttymyksen siitä, että olen jälleen kerran järjestänyt keittiön ruuanlaiton jälkeen. Kaupungissa keittiöt eivät elä orgaanisessa monimuotoisuuden tilassa kuten maalla, jossa meneillään voi olla monta eri prosessia. Pienten asioiden kautta puitteet muodostuvat ja muuttavat niiden sisällä tapahtuvan elämän.

Luovuin pyykinkuivaushuoneen käytöstä pakokaasunhajun takia. Pitää harkita asiaa uudelleen kesällä. Pyykit kuivuvat nyt makuuhuoneessani, ja toimivat samalla ilmankostuttimena. Onneksi pidän pyykistä. Mikä parasta, sisästiloissa pyykit tosiaan kuivuvat rivakasti.

Excelini vähän pompsahti muuton ja reissun aikana. Nyt listattuja vaatteita on 169 eikä 150. Ei oikeastaan siksi, että olisin hankkinut niin paljon uutta (no ihan vähän, myönnetään. Reissuun ei kannata lähteä farkuilla, jotka saattavat ritsahtaa persuksista rikki hetkellä millä hyvänsä, vaikka todennäköisesti eivät tekisikään niin. Ja Bershkan hassu shaalikeeppi sai lentekenttähenkilökunnan puhuttelemaan minua muilla kielillä kuin suomi vielä Suomessakin, joten väittäisin, että se oli kannattava hankinta. Sitäpaitsi on hassunhauskaa ostaa vaate koossa M.) Muutamien hankintojen lisäksi olen löytänyt vaatteita, joita en muistanut omistavani. Suurin syy määrän kasvamiseen on kuitenkin se, etten ole suorittanut luonnollista poistumaa. En ole uskaltanut, koska kaikki omaistuuteni on ollut muuttolaatikoissa, enkä välttämättä löytäisi poisheitetylle vaatteelle korvaajaa muualta kuin lähimmästä GinaTricosta (pelottavaa, miten lähellä se onkaan, voisin melkein juosta sinne jättiteepaidassa hakemaan puuttuvat legginssit). Ja näinhän me ei haluta toimia, eihän. Toisaalta pyykin hetkellisesti hidastunut elämän kiertokulku antoi myös syytä arvoioida uudelleen, omistanko sittenkään riittävän monia alushousuja.

No, nyt pitäisi elämän normalisoitua. Käyttöasteprosentti on 9,17, ja heti kun se putoaa alle yhdeksikön, alan harventamaan miehistöni alisuoriutujia. Nyt sitäkin paremmalla syyllä, että minulla on hiukan vähemmän säilytystilaa kuin aiemmin.

Alan myös kävellä enemmän ulkona. Aloitin jo viime yönä.