Emo on näht suuren vaivuu.

(Larin Paraskea lainatakseni)

Olen pakannut niin paljon, etten ole ehtinyt kirjoittaa. Jotain muuta sentään olen ehtinyt, myös kodin ulkopuolella, vaikka Kaunomieli onkin kovasti ollut vailla toista ja kolmatta päivittäistä lämmintä ateriaansa. Korvaukseksi hän teki annoksen piparitaikinaa, ja söi siitä puolet heti. Puolet on huomiseksi.

Olin perjantaina mukana seurueessa, joka hyvin suunnitelmallisesti ja tositarkoituksella vieraili pubeissa ennalta määrättyä reittiä pitkin, ja huolellisen kuljettajan saattamana. Olin käynyt noista maineikkaista paikoista aiemmin vain kahdessa, ja niistäkin toisessa vain lounasaikaan. Olipa avartava kokemus. Paikkojen rustiikkisen autenttisuuden lisäksi seurue oli niin euforisen hyväntuulinen, että piti oikein itsekseen hämmästellä mistä noin positiivisia ihmisiä löytyy. No pubista, tietysti.

Yhdeksän erilaisen juoman jälkeen pää oli hitusen raskas lauantaiaamuna, mutta pakkasin silti tarmokkaasti. Jossain vaiheessa iski epätoivo. Tajusin, että kaikki mitä olen tähän mennessä tavarapaljouteni karsimiseksi ja lajittelemiseksi tehnyt, on ollut vain näpertelyä verrattuna siihen, millainen urakka minulla on vielä edessä. Mukaanlukien jokaisen nyssäkän ja puketin kantaminen kolmanteen kerrokseen. Tai vinttiin neljänteen kerrokseen.

Tänään pesin huolellisesti kodinhoitohuoneeni kaikki kaapit sisältä ja ulkoa, viimeistä kertaa. Oikea hartaudentyö. Sitä edelsi odottamaton itkuuntirskahdus, kun pakkasin pyykkipoikiani, ja löysin niiden seasta kuivuneen koivunlehden. Sitä minun tulee ikävä, pyykkien ripustamista ulos kuivumaan.

Olen tehnyt tätä muutosta ja muuttoa niin kauan, etten enää oikein muista miltä sijoilta tähän urakkaan lähdin. Nyt kun alkoi tapahtua, en ole ihan varma onko pää pysynyt koko ajan mukana vai huomaanko jossain vaiheessa kärsiväni aikaerosta. Sen näkee sitten. Yleensä vain mietin niin maan kauhiasti etukäteen, ettei vaan pääsisi yllätyksiä tapahtumaan. Nyt melkein arvaan yllättyväni.

Seuraavat kaksi viikkoa tulevat olemaan infernaaliset, koska minulla on poikkeuksellista töissä (iltoja, vaihtelevaa aikataulua, ja aika monta juttua päällekäin työn alla), pakkaaminen vielä kesken, pikkujoulut joissa toimin yhtenä emäntänä, tämän jälkeen jätän valmiiksi pakatun muuttokuorman vanhaan kotiin odottamaan ja hengaan muutaman päivän matkalaukusta eläen ja töitä paiskien, ja vihdoin seuraavana perjantaina, kun olen varmasti aivan karstalla jo pelkästä työnteosta, pääsen varsinaisesti roudaamaan. Tyttäret pyörivät jossain tämän aikataulun laidoilla omine harrastusmenoineen, kouluineen ja muineen. Haluaisin ajatella, että päivä kerrallaan, mutta kyllä tämä aika helkatin huolellista suunnittelua vaatii onnistuakseen. Töissä sain onneksi luvan hetkeksi monistaa itseni, jotta minulla on nyt neljä kättä ja jalkaa ja kaksi päätä. Lähes, se toinen on osa-aikainen.

Hirveä valitusvirsu taas ja vasemmassa jalassa.