keskiviikko 19. marraskuuta 2014

You can't read my pokerface.

Elämä on yhtä loksumista. Kun asiat ovat sujuakseen johonkin suuntaan, ne tosiaan sujuvat vallan väistämättömästi, vaikka suunnan laadullisen pätevyyden aukottomuuden epätiedostuneisuus edelleenkin hirvittäisi.

Nyt kuitenkin suoraan sanoen lykästi. Olen samoillut internetin ihmemaata pitkin ja poikin ja vienosti huhuellut myös puhelinsoitoin eri kohteisiin, josko autolleni löytyisi ihan oikea ja oma lämpötolpallinen ruutu tahi ihan pitkäaikaisparkkeeraussija ko. toimintaan erikoistuneesta majatalosta. Kuten arvaatte, tähän aikaan vuodesta onni ei ole suosioisimmillaan, paitsi jos vaikkapa haluaisi varata tennisvuoron ulkokentältä. Tänään satuin kuitenkin soittamaan uudelle isännöitsijälleni, jonka pöydälle oli tuntia aikaisemmin ilmestynyt kaksi tyhjää autopaikkaa ko. asuinhuoneiston pihasta (iso pöytä!).

Toinen niistä oli vielä vapaana, koska sihteerille oli tullut jokin hidaste, eikä ollut heti ehtinyt kontaktoida kakkosautopaikkaa toisella sijalla jonottavaa henkilöä.

Hämmentävää.

Istuin pitkästä aikaa työpaikan kahvipöytään. Siinä oli harvinaista kyllä pelkkiä miehiä. Yksi heistä meni suoraan asiaan. -“Veela, oletko laihtunut?” Häkellyin täysin. Änkyttäen kerroin, että kyllä, seitsemän kiloa vuoden alusta. Kaikki kanssakeskustelijat kuuntelivat tilitykseni kiinnostuneina ja nyökkäilivät hyväksyvästi.

Kehollinen hyvinvointi on meillä hot topic. On mielenkiintoista huomata, miten teen (tai maten) valmistuksesta voi tehdä hifistelylajin, jossa ei pärjää ilman monen sadan euron sijoituksia elektroniikkaan, ja joogatarinoinnissakin on hienoinen kilpaileva sävähdys. Ehkä kukin kilpailee vain itsensä kanssa, mutta pientä humble bragia on joskus häivähdyksenomaisesti ilmassa. Selvästikin tosimiesten tapaan toimia kuuluu tässäkin se, että kun jotain tehdään, se tehdään kunnolla. Enää ei puhuta autojen verotuksen eroista eri maissa tai autotallien kosteuden hallinnasta, vaan erilaisten öljyjen tehosta ja vaikutuksesta. Elimistöön. Väittely rapsin ja mct:n tiimoilta käy katkuisena kuin corollan moottori.

Valistin tovereitani, että tuollaiset painoa koskevat suorat kysymykset eivät ole kovin tavanomaisia, tai edes turvallisia puheenaiheita kun puhutaan naisten kanssa. Työkaverini oli eri mieltä, hänen mielestään olisi ollut paljon turvattomampaa kysyä esimerkiksi -“Veela, oletko lihonut?”.

Totta sekin. Kun tein lähtöä, sama työkaveri kysyi minulta voisinko antaa puoltavan lausunnon tietyssä asiassa. Ilmoitin ymmärtäväni nyt puheenaiheen valinnan. Kuulemma asioilla ei ollut yhteyttä, kasvoni vain ovat kaventuneet.

Kasvot, my ass.


2 kommenttia:

  1. No olisko se ollu korrektimpaa, jos olis sanonu että sun ass on kaventunu? :D

    VastaaPoista
  2. Ei varmaankaan :) En kyllä senkäänsuuntaista kommenttia olisi ottanut muuta kuin veljellisenä huolenpitona.

    VastaaPoista