Se vanha likainen pöytä on varastosta.

Nukuin huonosti. Jos tämä jatkuu, siitä tulee ongelma, mutta viime viikot olen enemmänkin nukkunut huomattavan vaihtelevalla laadulla kuin kokonaisvaltaisen huonosti.

Ensin en saanut mentyä nukkumaan. Sitten menin, mutta vain pyörin. Hain netflixin seurakseni, ja samalla googlailin teiniaikaisia heiloja ja muuta mukavaa. Pöljä edelleenkin. Hymyilee enemmän, tuli hyvä mieli siitä.

Yksi lapsuudenaikainen ystäväni on aivan eri näköinen nyt kuin nuorena. Siis lähes kaksikymppisenäkin. Ehkä jos hänet näkisi luonnossa, olisi sama ääni ja hymy ja liikkeet, mutta kuvissa oli paljon kuivakampi, etäinen ja jotenkin ylväs hoikka nainen, jolla ei ole otsatukkaa. Ehkä se on juuri se otsatukka joka saa kasvojen mittasuhteet niin erilaisiksi.

Kävin kampaajalla. Kuten useasti on sanottu, kampaajani on armoitettu nero, enkä ole ikinä ollut pettynyt hänen lähestymistapaansa kovin paksuun, lasimaiseen mutta lähes luonnonkihartuvaan harjaani. Jotkut muut käyvät kampaajalla, näyttävät ensin upeilta, mutta ensimmäisen pesun jälkeen suurin taika on kulunut pois. Minä näytän yleensä ensi überhienolta, toisena päivänä (ennen kuin pesen) vähän vinkkaraiselta, koska föönaus ja suoristus ja kaikenlaiset oudot aineet, ja sitten pesun jälkeen erittäin hyvältä versiolta omasta itsestäni. Ja erityistä on se, että leikkaus toimii hienosti vielä kuukauden-kahden kuluttua.

Nyt kyllä vähän jännittää. Oloni on ollut kovin vinksallaan tänään, päivä operaatiosta. Mutta ei tämä homssuisuus oikeastaan hiuksista johdu. Löysin kivan paidan, ihanaa materiaalia, kiva leikkaus, ei t-paita, vaan ihan kangasta. Juuri hyvä työkäyttöön, ja juuri sellainen vaate mitä excelini minulle suositteli. Mutta siinä on sinapinkeltaisia kuvioita. Muuta ei ollut, ja kivasti istuvia paitoja on harvoin tarjolla. Kuosi on tosi trendikäs, ja periaatteessa ihan ok myös minun väritykselleni, erityisesti yhdistettynä tummaan rauhalliseen siniseen, mutta ei ilmeisestikään rimmaa hyvin tänään kelmeisiin silmänaluksiini.

Huono nukkuminen, liiallinen saleilu tai alati kohoava ikä saivat minut myös yöllä heräämään painajaiseen, jossa jalassani, vähän polvitaipeen yläpuolella oli kipeä sinervä patti. Pomppasin ylös, räpsäytin valot päälle ja peilasin kinttuani, mutta mitään pattia ei ollut. Vain kipu. Lopun aamuyötä kieriskelin ajatellen suonikohjuja, suonikohjuleikkauksia ja inhottavasti kiilteleviä kireännäköisiä tukisukkahousuja.

Nyt tänne eksyy taas tukku onnekkaita googlaajia.

Kipu oli jalassa vielä aamullakin. Istuin koko päivän pienessä huoneessa vaihdellen viiden-kahdeksan muun ihmisen kanssa miettimässä syntyjä syviä. Yritin pitää kinttua ylhäällä ja hieroskelin sitä varovasti. Mietin, lähteekö nyt verenkiertooni liikkeelle jotain hullun isoja kolesterolihiutaleita, jotka tukkivat jonkin vielä tärkeämmän suonen, ja aloin tuntea puristavaa tunnetta myös vasemmassa olkavarressa.

Jossain vaiheessa tuli kuuma ja ahdistava olo, kuolemanpelko ja sen sellainen ja riisuin tummansininsen turvavillatakkini. Vastapäinen herra sanoi oh-hoh ja lopetti kesken lauseen. Ja on muuten varmasti savolainen tai jostain kainuusta, sen verran puhelias. Pidettiin oikein porukalla hiljainen hetki. Ehkä se oli se koiranoksennuskuosinen paita (joka on oikeasti ihan hieno, kun sen vain yhdistää johonkin kivaan, jota minulta ei vielä löydy), tai sitten se oli flebattavat allini, jotka sokaisivat kaikki valkeudellaan (paidan lyhyet hihat olivat kyllä mielestäni oikein kauniin ja siron kimonomaiset ja peittivät kyllä alleistani hyvän osan), tai sitten hän ei vain ollut koko pitkän talven aikana nähnyt yhtään naista ilman turvavillatakkia.

Mietin usein yhtä iltaa monta vuotta sitten, kun zumbasin Tyrnävän pesäpallokentällä. Olin unohtanut, että viikottainen zumba oli kesän kunniaksi ulkona, ja minulla oli vain jotkut hollannikkaat mukana. Veivasin paljain jaloin. Tuli ankara sadekuuro, siirryimme pieneen katettuun katokseen, penkkien väliin. Siellä oli lasinsiruja, tupakantumppeja ja haisi pissiltä. Sitten paikalle alkoi kertyä miesten puulaakijalkapalloilijoita, osa kävellen, osa pyörillä, osa pappamopoilla. He tulivat odottamaan sadekuuron lakkaamista samaan katokseen, istuivat reunimmaiseen penkkiriviin selät häveliäästi meihin zumbaajiin päin. Siinä me sitten sateen kohistessa lähes kovempaa kuin musiikki veivattiin ja ravisteltiin hinkkejämme heidän niskaansa. Pari miehistä oli tuttuja tyttöjen isän kautta.

Minulla oli kosteuden tummaksi läikyttämä harmaamaleerattu mikkihiirit-paita jossa oli jotain white-trash-strasseja, ei meikkiä, hiukset märät ja varmaan joku hikinauhaa muistuttava huivi. Olin säikähtynyt siitä, miten vanhaksi ja luuskaiseksi tunsin itseni, kun yllättäen tapaan ihmisiä, jotka ovat oppineet tuntemaan minut näpsäkkänä 20-vuotiaana, jolla on punaista huulipunaa ja KaijaKoohiukset. Joskus myös samanlainen merirosvopaita ja hihaton jakku.

Tänään minulla oli melkolailla yhtä epäviehättävä olo, ainoana erotuksena, että en ollut yllättynyt. Olin ihan rauhallinen (kuolemanpelko oli eri syistä johtuvaa) ja yritin vain tehdä työni mahdollisimman hyvin. Elämä ei ole ulkonäkölaji.

Mutta ei hätää. Pirjo ja Purjo neuvovat, mitä pitää tehdä. Pesen hiukset, ja huomenna olen tämänpäiväistä parempi versio omasta itsestäni. Laitan tukisukkahousut, jos löydän ja viime kesän ykkösmekkoni päälle, siinä ei ole satiinia mutta käärmeennahkakuvioita. Ja siihen kivan neulejakun, jossa näytän hobitilta. Sellainen orgaaninen ja lystikäs tunnelma.

Ehkä tämä ei edes ole suonikohju vaan pohje on vain jumissa tai tein askelkyykyt väärin ja polvessa meni jotain rikki, ja se heijastuu nivelen taakse.