tiistai 19. toukokuuta 2015

On joku tuonut huoneeseen.

Tänään menin töihin, avasin koneen, nauroin. Maanisesti.

Viimeisen parin vuoden aikana olen tullut siihen tulokseen, että se, että joskus menetän yöuneni kun mietin työasioita, tai jokin työhön liittyvä asia saattaa harmittaa minua koko illan, ei aina johdu pelkästään siitä, että minä en osaisi suhtautua työhön oikein. Olen oppinut tässä suhteessa paljon, mutta silti aina välillä laineet pyyhkäisevät kannen yli. Laineet vain ovat välillä niin korkeita. Ehkä voisin vielä oppia kuvittelemaan, että olen sukellusvene.

Tällä viikolla olen tasapainossa. Kaunomieli myös. Kaikki on hyvin. Kaunomieli sanoi "whose life is this, and where can I return it?"

Kaunomieli on joskus pelottava.

Eilen kävin kirjastossa, siivosin keittiön ja pesin koneellisen pyykkiä. Tänään kävin Prismassa, ostin kuusi kiloa omenoita (tällaisiin reissuihin tarvitaan auto), ruokaa, ruokaa, ruokaa ja kuituvahaa ja puhdistusemulsiota, laitoin pyörimään koneellisen pyykkiä ja vielä pitäisi siivota keittiö. Mutta ei sen enempää. Lakanat pitää kyllä laittaa sänkyyn, koska riivoin juuri edelliset koneeseen.

Jonain muuna päivänä voin käydä katsomassa uutta sänkyä ja viedä pyörän huoltoon ja siivota liinavaatekaapin ja kylppärin ja roskakaapin ja imuroida. Yksi asia per päivä.

Haluaisin myös leipoa brownieseja, etsiä tapetteja ja tapetoida eteisen, laittaa seinille kaikkea kivaa. Käydä salilla joka kolmas päivä ja iltakävelyllä ja välillä uimassa. Viettää euroviisuja coctail-tikkujen ja kuohuviinin kera.

Ehkä jään jälkeen, jos teen vain yhden asian päivässä. Silloin asioita on kai liikaa. Aikaa on kaikilla sama määrä.

Haluan myös etsiä sen kasvin, jonka haluan ikkunalaudalle noiden mahojen narsissien sijaan. Ei kukan kukkaa. Haluan semmoisen kasvin kuin edellisilläkin asukkailla oli. Ja sen saman Superwoman-julisteen tai jonkin vielä ärtsymmän.

Miksei asuntoja voi ostaa valmiiksi somistettuina? Minähän haluan juuri sen, mitä näin Etuoven kuvissa. Kun minulla oli talo myynnissä, joku oli katsonut kuviani ja halusi ostaa kalusteeni. Neuvoin, että Ikea.se. Ja ne jotka ei ole Ikeasta, ei ole myytävänä. Jopa Ikea näyttää ainutkertaiselta, kun on ostamassa uusia unelmia.

Kävin Ateneumissa ja näin Ismo Höltön valokuvanäyttelyn. Museokaupassa oli myytävänä valokuvajulisteita. Melkein ostin sen kuvan jossa on poika, jolla on Batman-asu. Sitten tajusin, että se olisi ollut juuri kuin edellisten asukkaiden pikkupojan valokuva. Se olisi mennyt jo vähän liian pitkälle.

Pidin muuten näyttelystä. Mietin sitä Hölttöä. Miten hän on 60-luvulla tiennyt mitä on tekemässä, kuvannut ihmisiä, ja miten se on niin vaikuttavaa vielä nyt, tai erityisesti nyt.

Tykkäsin myös siitä kuvasta, jossa Hölttö itse pötköttää sohvalla tyytyväisenä, käden ulottuvilla sohvan selkänojalla puoliksi syötyjä Lidlin pähkinäpusseja, kaukosäädin, tyhjä konjakkilasi. Seinät ja hyllyt täynnä outoa krääsää. Yleisten vessojen huuhtelumekanismien remmejä.





2 kommenttia:

  1. Maaniselta kuulostaa muukin kuin nauru.
    Mie unohin eilen, että otin lakanat sängystä, en muistanu laittaa uusia tilalla ja illalla isäntä sanoi menevänsä nukkumaan mutta palautui nopeasti hyvin kärttyisenä...

    VastaaPoista
  2. Hassua, en huomannut olleeni maaninen. Luulin melkein kotoilevani ja downshiftaavani. Taisin silti olla melko maaninen, ja sama meno jatkui tänään.

    VastaaPoista