maanantai 18. toukokuuta 2015

Mistä tunnet sä ystävän.

Jos henkilö on aivan äärimmäisyyksiin asti epäileväinen, omaa kasvojen hahmotukseen liittyvän häiriön, ja on muutenkin agnostikko, asian voi todentaa vaikkapa nuolaisemalla Kampin ostoskeskuksen infotaulua. Ne tyypit, jotka edelleenkin vapaaehtoisesti näyttäytyvät kanssasi tuon jälkeen, ovat ystäviä.

Ystävä myös muistuttaa Albert Edefeltin teoksen äärellä, että tätä olisi sitten parempi olla nuolaisematta. Seurueeseen liittyy vartija, joka on lähinnä asiakaspalveluhenkinen, ei niinkään tosiystävä, ja tämä hieman hämärtää lajintunnistuksen periaatteita.

Vietin viikonlopun aivan eri planeetalla kuin viimeaikaisen arkeni. Se teki hyvää. Muistin, että keskellä päivää voi ottaa ruokajuomaksi kuohuviintä, ja ilman ruokaakin, jos tarve vaatii. Muistin lopulta miten nukutaan. Muistin, millaista on olla turvassa.

Kaunomieli oli myös mailla vierahilla, joten Diiva piti kotirintamaa pystyssä aivan yksin. Kaikki pärjäsivät aivan hyvin, ja minua ei yhtään huolettanut kenenkään puolesta. Minulla on rajaton luotto siihen, että tyttäreni osaavat mitä vain ja pitävät itsestään huolta täydellisesti.

Diiva suoritti kesätyöurakkansa etukäteen Erämessuilla. Käskynjaon jälkeen, kun viidellekymmenelle kesätyönuorelle oli osoitettu pestinsä, hän oli nurissut työnjaon sovinistisuutta: Tytöt hoitivat kahviota ja lipunmyyntiä, pojat rakentelivat ja käyttivät isoja, jännittäviä työkaluja. Siltä se oli vaikuttanut. Nurina kaikui kuuleviin korviin, ja Diiva pääsi rempparemmiin, käytännössä siis tyhjentämään roskiksia ja poimimaan vettyneitä tupakantumppeja asvaltilta.

Tätä voi jo sanoa hiljaisen tiedon siirtämiseksi sukupolvelta toiselle. Työt tuli silti tehtyä, palkka ansaittua, ja sen lisäksi kuulemani hajanaiset kertumukset vaikuttivat siltä, että tyttö on onnistunut perimään reippaan työmoraalinen, mutta evoluutioimaan sen elämäniloiseen muotoon.

Nyt menen vihdoinkin kirjastoon. Lainaan monta kirjaa, ja kun taas tunnen oloni unettomaksi, luen kunnes uni tulee itsestään. Jos oikein muistan, sieluani kalvava unenpuute on alkanut melkolailla niihin aikoihin kun löysin Netflixin ilot. En yritä mitään Netflix-diettiä, tuommoinen ajatus lienisi kohdallani tuhoontuomittu. Teen kuten eräs neuvoi: Kun riittävän paljon lisään pöydälle uusia ja mukavia asioita, pöytä täyttyy, ja jotain muuta tippuu väkisinkin pois.






2 kommenttia:

  1. Erittäin hyvä neuvo tuo. Kun vain keksisi paljon mukavia asioita, vaikkei niin uusiakaan...

    VastaaPoista
  2. Puhuttiin silloin ruokavaliosta. Että kun lisää kaikkea terveellistä, turhat mössöt jää vähemmälle. Sama pätenee elämään.

    VastaaPoista