maanantai 25. toukokuuta 2015

Let me show you Tel Aviv.

Kävin juuri kehityskeskustelun Diivan kanssa. Pitkästä aikaa tarvittiin kasvatuksellista oikomishoitoa, ja kunhan oppirahat on saatu maksettua, luulen lopulta olevani tyytyväinen sijoitukseeni. En edes kovasti korottanut ääntäni.

Se, mikä vähän nolottaa on, että huomasin tellinkien olevan vinossa vasta Diivan isän hoksautuksen jälkeen. Yleensä olen kovasti sitä mieltä, että minä olen se jolla on vatupassi ojennuksessa, eikä tässä mitään aputimpureita tarvita.

Katsaus ihan muualle, Euroviisuihin. Harmittaa vähän, että muissakin maissa mitä ilmeisimmin nykyään seurataan kansainvälisiä musiikkitrendejä ja virtauksia. Hulvatonta paikallisväriä on nykyisin vähemmän. Kovin monet maat tyytyvät nykyisin lähettämään viisuihin voimaballadinaisen, joka ääntää englantia Adele-tyyliin räkäisesti, ojentelee käsiään mahtipontisesti ja mulkoilee kohtalokkaasti 60-luvun tekoripsiensä alta. Tai sitten jonkun mitäänsanomattoman symppispojan jolla on mukasilmälasit.

Viisujen hauskinta antia olivat Arenan viittomakielistykset, erityisesti biisin Tel Aviv tulkinta, n. 32 minuutin kohdalla, nosti biisin tasoa huimasti. Katsokaa alun äitin helmoissa nyyhkytysten läpi bileosioon asti! Ruotsin voittajakappale löytyy n. tunnin + yhden minuutin kohdalta. Tulkeista juurikin tuo notkealanteinen poika on (yllätyksellistä, eikö totta) ehdoton suosikkini. Ja kannattaa katsoa myös heti perään se Norjan biisi. Ja ne kaikki. Erityisesti kohdasta 41 minuuttia.

Suurista uhkumisistani huolimatta olen tuupannut ruokavalioasiat jonnekin komeron perälle odottamaan vuoroaan. Nukkumisen kunnostaminen on ollut nyt tärkeämpää. Lepo. Olen syönyt ihan tavallisesti, en ole paljoa ajatellut asiaa. Ei ole tullut hetkiä, että hakisin kaupasta Pirkka-merkkisen kuningatarhillokääretortun ja paksua vaniljakastiketta, ja miettisi sen jälkeeen että mitäs minä sitten söisin. Olen kyllä syönyt suklaata. Piti tehdä niitä brownieseja, mutta suklaat katosivat, ja keitin kananmunat ja söin nekin. Voi, sokeri ja jauho jäivät vielä syömättä, joten ei kai sekään niin kamalan huonosti mennyt.

Toiset ei uhku ja puhku ja puhise vaan pistävät töhisemään. Vähänkö hienoa!








5 kommenttia:

  1. Voi+sokeri+vehnäjauho=herkkua :) ihan paistamattakin.

    VastaaPoista
  2. Ei hemmetti, että hätkähdin. Klikkasin linkkiä ja perkules. Toihan olen mää!
    Sitä paitsi. Pään sisällä on edelleen pullukka. Ei mene jakeluun.

    Tavallaan ehkä tahtoisin tsempata ja sillälailla kannustaa sua. Ja siis kannustankin. Mutta ei se oikeastaan merkitse paskaakaan. Pitää olla just oikea fiilis ja otollinen ajankohta. Homma vaati ainakin minulta tarkkaa keskittymistä.

    Brownieseita jäi monen monituista kaloriaa syömättä. Selvä voitto.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. heh, onnistuinpas :) Ja kyllä se on juurikin niin, että asiaan pitää pystyä keskittymään. Keskityn ensin nukkumiseen. Monta asiaa on silti vuodessa mennyt parempaan suuntaan, monta pientä tapaa ja tässä hetkessä myös seitsemän kiloa vaihtanut omistajaa... loput myöhemmin.

      Poista
    2. Ja nyt huvittelen viisuilla. Tää on eeppistä. Kertakaikkiaan! Poika vetää aikalailla tunteella.

      Poista