torstai 21. toukokuuta 2015

Knowing me knowing you.

Ostin muuten niitä työpaitoja. Indiskasta. Oulussa ei ole Indiskaa, joten kolusin Kampin ja Forumin liikkeet läpi hitaasti ja antaumuksella. Löysin tämän, tämän, tämän, ja tämän. Koska excel, en epäröinyt hetkeäkään. Tiesin täsmälleen mitä olen tekemässä. Myös 20% tarjouskampanja auttoi asiaa. Minun on hyvin vaikea löytää mukavia, kauniita, hyvin istuvia toppeja, olen nytkin yrittänyt koko kevään ja löytänyt puolen vuoden aikana vain yhden topin jossa on ananaksenkuvia ja yhden vain melkein ok:n t-paidan, jota voi käyttää vain jos alla on hiostava alustoppi. Nämä uudet toimivat kaikki, muutama erinomaisesti myös kolmiulotteisten korvakorujeni kanssa. Korvakoruni ovat vedensiniset.

Excelini siis kupruilee tilapäisesti, mutta muuten tilanne on hetkellisesti seesteinen.

Mikä siinä on, että asunto tosiaan näyttää paljon viehättävämmältä kameran läpi katsottuna. Värit sopusointuilevat, irtotavarat näyttävät lystikkäiltä pikku satuolennoilta ja kaiken kaikkiaan koko asunto huokuu vihjausta ajatuksesta, että täällä asuu joku tosi luova ja humoristinen ja pikantin omalaatuinen rento tyyppi.

Sitten taas vastaavasti oma peilikuvani miellyttää silmääni livenä ihan riittävästi, tunnen oloni sutjakaksi ja sen semmoista, mutta jos menen pysäyttämään hetken ja räpsäisemään itsestäni oikein dokumentaatiota jälkipolville, siinä kuvassa onkin tanakat jalat, tuhti torso, kaksoisleukoja kuin vyötiäisellä, voilla leivottu jakaus, sinne tänne vääntyilevät suupielet ja silmissä poissaoleva mutta silti vihamielinen karsastus. Tämä myös, ja etenkin jos hymyilen.

Yritin nimittäin tänään ottaa päivän asu -kuvan. Ihan vain siedätyshoitona. Kun eihän se tilanne niin paha voi olla, ihan tyhmää ja vanhoillissuomalaistahan tämmöinen oman habitusken morkkaaminen on. Jos vaikka harjoittelemalla oppisin olemaan valokuvissa nätisti, koska se nyt vaan olisi paljon kivuttomampaa, jos en jatkuvasti törmäilisi aivan kammottaviin otoksiin itsestäni. Sellaisiin, joissa ensin olen alkanut hymyillä, koska niin kuuluu tehdä valokuvissa, mutta pysäytän itseni kesken virneen vaivautuneena, koska muistan, ettei se kohdallani ole koskaan toiminut, vaan päinvastoin, ja vielä vahingot minoimoidakseni yritän upottaa kalloni pulleiden hartioideni väliin kiskomalla kaulan mahdollisiman kurttuun kuin kilpikonna.

Toistaiseksi en saanut aikaan mitään julkaisukelpoista. Ehkä hyvä niin. Suhtaudun hyvin kaksijakoisesti ajatukseen, että kuvani olisi täällä. Toisaalta se olisi mukavaa. Jos ja kun joku minut oikeasti tunteva vierailee tällä sivustolla, hän tunnistaa minut melkoisen varmasti, se on selvää. On kuitenkin monta ihmistä jotka tuntevat minut ulkonäöltä, mutteivät tunne minua ihmisenä. Jos ajattelisin, että joku puolituttu tunnistaisi minut väistämättä, se saattaisi rajoittaa sitä mitä haluan kirjoittaa, ja se harmittaisi minua.

Huomenna on Uncasual Friday, niin sovittiin. En tiedä miksi. Miehillä kravatti. Naisilla avokkaat, joissa kohtuullinen korko, sukkahousut, polven yläpuolelle osuva hameenhelma. Muistankohan tämän vielä aamulla. JOs muistan, menen varmaan käärmemekossa ja hobittitakissa.

5 kommenttia:

  1. Joo, tunnettuus rajoittaisi kirjoittamista. Ei kannata.
    Mie oon siedättäny itteeni harjoittelemalla selfien ottoa aina joskus. Lapsukaiset napsii niitä koko ajan, mutta niillä onkin näyttämisen arvoinen naama.

    Tuo punainen juttu on semmonen, jonka mieluusti pukisin päälleni!

    VastaaPoista
  2. Paljpn hauskempaa on katsella kuvia ostamistasi vaatteista ja miettiä millaisessa työympäristössä hän pitää niitä, millaisen rekvisiitan ja kampauksen kanssa, ostaisinko itse samanlaisia...Kirjoitetun tekstin ihanuus on juuri siinä, että se saa mielikuvituksen liikkeelle ja päähän alkaa syntymään kaikenlaisia mielikuvia!

    VastaaPoista
  3. Eiks se oo Formal Friday? Meillä vietettiin niitä kun vielä ehdittiin. Nyt ei enää oo 3-4 vuoteen ehtinyt mitään ylimääräistä.

    Meiän miehet on kyllä komeita puvuissa, aijai. Pitäisköhän FF elvyttää?

    VastaaPoista
  4. Kansa on puhunut - minusta ei tarvita kuvamateriaalia :D Hyvä niin.
    Aamulla suihkussa hoksasin, että sehän voisikin olla FF. Sekö onkin oikein ilmiö? Minä en oikein ollut kuulolla, kun asiasta päätettiin, joten olen nyt sitten vähän pihalla. Mutta ajoin säärikarvat.

    VastaaPoista
  5. Elkääs nyt...kyllä kuvamateriaali on aina paikallaan!
    Goottikuvat varsinkin.

    VastaaPoista