keskiviikko 13. toukokuuta 2015

Baby, I can feel your halo.

Kuten olen jo aiemmin todennut, äitiyspäivystysilmiö on laimentunut. Asuinpaikka, joka mahdollistaa kodin ulkoiset virikkeet, itsenäisen liikkumisen ja ajankäytön suunnittelun, on tuonut nuorten kanssa-asujieni elämään muitakin ajanviettomahdollisuuksia kuin 42-vuotiaan ylipainoisen yo-merkonomin luomutuottamat sirkushuvit. Minulla on siis aiempaa enemmän henkistä tilaa ja vapautta. En harjoita äitiyslihaksiani niin paljon kuin ennen.

Tämä ei ole suora linja kohti inkontinenssia, eihän?

Asiaan liittyy kuitenkin myös huolestuttavia piirteitä. Katsoin tänään 21 tanssiesitystä. Niitä olisi oikeasti ollut samalla rahalla tarjolla 23, mutta pakenin paikalta heti, kun Diiva oli osuutensa suorittanut. Tanssivat ihmiset ovat ihania ja kauniita, mutta en vain jaksanut enempää, en juuri tänään. 10 kerrallaan olisi ihan hyvä määrä.

- spoiler alert -

Kun Diivan ryhmän näytös alkoi, osoitin asiantuntevana hänen isosiskolleen ja isälleen, että tuo pitkähiuksinen tyttö tuolla, jolla on valkoinen paita ja mustat tanssishortsit ja ruutupaita vyötäisillä on meidän Diiva. Ei ollut, vaan toisella puolen lattiaa, se toinen vielä pitkähiuksisempi. Ei vieläkään oikein. Kaunomieli sitten osoitti, että tuo vielä hiuksekkaampi tuolla, jolla on Diivan paitakin päällä, on Diiva. Minulle ei ole ikinä käynyt noin, tiedän yleensä vaikka silmät kiinni, missä tytöt ovat. Vähän kuin Russel Crowe. (Kävin ennakkonäytöksessä, ihan ok leffa. Romantiikkaa oli luvattua vähemmän. Päiväkahvit, joilla oikeasti juodaan kahvia. Ja ammutaan ihmisiä. Anteeksi.)

Aiemmin päivällä olin kovin kiireinen, kiihtynyt, ja työn imussa. Diiva soitti, ja vastasin kesken lauseen "voinko soittaa sinulle hetken päästä takaisin?" -"Juu, mutta kerrotko ensin, missä meillä on sideharsoja?" Neuvoin kaapin, muistin ihan minkävärisessä pussukassakin ne roikkuvat naulassa.

Jatkoin lausetta, tempauduin toiseen keskusteluun ja kulkeuduin kokoukseen. Puhelin soin 45 minuutin kuluttua uudelleen. Diiva kyseli, olisiko meillä polvisuojaa, koska hän oli ruhjonut polvensa puusohvaan harjoitellessaan illan tanssiesitystä, ja siinä oli kipeä mustelma. Hän oli jo viilennellyt sitä jäillä. Ei sen kamalampaa, mutta moderni nykytanssi vaatii ylenpaljon dramaattisia polvilleenheittäytymisiä ja maassa kierähdyksiä, ja pehmuste olisi ihan kiva juttu.

Tässä vaiheessa tajusin, että olin unohtanut soittaa takaisin. Että en ollut edes kysynyt, mihin sideharsoa tarvittiin. Diiva oli kuulostanut hyvin rauhalliselta puhelimessa, homma hanskassa, joten mitä minä sitten turhaa huolehtimaan. En hetkeäkään ollut miettinyt, vuotaako joku jossain verta. Ei vuotanut, paitsi tietysti sisäisesti.

Voimme varmaan todeta, että en ole ylihuolehtiva äiti.

2 kommenttia:

  1. Mejän ei (onneksi?) enää tartte mennä niihin kevätnäytöksiin, kun lapset ei harrasta... 21 esitystä on jo ihan helkkarin liikaa. Onko IHAN kaikkien pakko esiintyä juuri omassa ohjelmassaan? Sitten vielä entisten tanssijoiden ryhmä ja ohjaajien ryhmä ja lasten vanhempien ryhmä ja ja...

    VastaaPoista
  2. On ne pätkineet noita tansseja moneen eri päivään ja esitykseen ja nähneet vaivaa että olisi jokainen show olisi sopivan monipuolinen. Iso pulju. Minusta saisivat pätkiä vieläkin nuo esitykset puoliksi lippujen hintoja myöten - iso vaiva, ymmärrän senkin puolen.

    VastaaPoista