Watching paint dry.

Hirvitti. Hankin eilen hyvät ainekset luovaan krapulaan iloisessa seurassa ja nukuin yön kuin pikkulapsi enkä aamulla muistanut kuka tai missä olen. Toivon ettei monikaan pikkulapsi joudu menemään nukkumaan niin hiprakassa kuin minä tein.

Aamulla haahuilin aikani kahvin ääressä, kunnes tarmoonnuin, riivin olohuoneen huonekalut irti seinistä, teippasin katon ja listat ja pistokkeenpaikat ja oven- ja ikkunanpielet, ja aloin maalata. Vähän ennen puoltaväliä tunsin tajuntani olevan ohuehko, ja otin lukua lattialla maalitahrojen seassa. Tässä vaiheessa myönsin kuningas alkoholin voittaneen erän, ja tein myönnytyksen. Söin ne kuusi palaa hasselpähkinävalkosuklaata, jotka joku on unohtanut viikko sitten ruokapöydälleni. Ja tyttöjen serkun sirkus-pussin jämät, jotka olivat salmiakkia.

Tämän jälkeen polveni eivät enää lyöneet loukkua ja pystyin kiikkumaan remonttitikkailla kuin sirkusapina. Venyttely on ollut hyödyllistä, tunsin oikeasti jalkatyöskentelyni parantuneen aiemmasta.

Asunto on edellisten jäljiltä kauttaaltaan valkoinen, siis katot, seinät, kaapinovet. Keittiössä on pirteän mustavalkoista lattiassa ja tapeteissa, ja muuten lattiat ovat vaalea laminaattia. Olen puntaroinut tätä valkoisuutta sisimmässäni nyt melko pitkään, ja se ei välttämättä ole täysin minun juttuni. Huonekaluni ovat vaatimaton kokoelma mieluisia asioita. Vähäiset sisustusesineeni tunnearvoisia, ja hyvinkin eriparisia kaikki. Käyttötavarani ovat usein käytännöllisesti käsillä, ja näkyvissä. Siinä missä asunnon edellisten asukkaiden tyyli oli harkitun retro, minun on harkintakyvyttömän kodikas. Aion kyllä säilyttää valkoiset seinät useassa huoneessa, mutta olohuoneeseen ja eteiseen valitsin vaaleaa harmaata, joka lempeästi tasoittaisi kontrasteja ja pehmentäisi, kietoisi syliinsä rauhoittumaan, lohduttelisi että ei se mitään, että nämä kaikki kengät ja hatut ja huivit ovat hujanhajan, ei se sotku tätä seinää vasten niin paljon erotu.

Valitsin tähän ylevään tarkoitukseen harmaasta hyvin hempeän ja pyöreän sävyn, ja sitten se maali seinälle purkista siirrettynä näytti sulaneelta mansikkajäätelöltä. Hirvitti.

Kuivuttuaan se näyttää vähän paremmalta. Ehkä enemmänkin vaaleanruskealta kuin harmaalta pehmeässä keinovalossa. En ole vielä nähnyt sitä päivänvalossa. Satunnainen kävijä saattaisi luulla seiniä edelleen valkoisiksi, mutta valoa hämyisämmäksi kuin se onkaan. Ehkä tuon kanssa voi elää, tai sitten minun pitää hankkia uusi luova krapula.

Joka tapauksessa seinät näyttävät nyt puhtaammilta ja ehjemmiltä. Lohdutan itseäni, että jos ne olisivat selkästi kovan harmaat, ne näyttäisivät siltä, kuin täällä asuisi sisustustekstinainen. Minä en ole sellainen nainen.

Pitää jatkaa sataa päivää päivällä eteenpäin, mutta ainakin minulla on nyt seinissä maalia.