That's the way I wanna rock'n'roll.

Olen julistanut normaaliustilan. Poikkeustiloja on tullut ja mennyt vuosien varrella siellä täällä, epätasaisesti, limittäin, röykkiöittäin eri elämänaloihin vedoten, joskus kysymättä ja pyytämättä, ja joskus väenväkisin ja vaivalla, osa niistä varmaan myös itsetuhoviettisesti ajautuen ja ihan muka vahingossa lipsahtaen. Poikkeustilassa keskitytään vain olennaiseen, pidetään päämäärä ja tavoite ja lopussa-kiitos-seisoo mielessä, tingitään, oiotaan, harpotaan missä voidaan ja todetaan että ilman munankuoria ei synny omelettia, rapatessa roiskuu ja tunnetaan muutenkin vauhdin hurmaa, vaikka se ilmiintyisikin itkuna ja hampaidenkiristelynä, yön epätoivoisina sudenhetkinä valvomisina ja arkisin naama harmaana pakertamisena.

Nyt ei siis ole poikkeustila, ja voin mm. lakkauttaa ulkonaliikkumiskiellon. Voin lähestyä arkeani, ajankäyttöäni ja minun ja ympäristöni välissä olevaa vuorovaikutuksen kehää siitä näkökulmasta, että näinkö haluan toimia YLEENSÄ, vs. no humpsista tällä kertaa tämä menee tai ei mene näin ja ehkä sitten joskus, koska nyt on tämä POIKKEUSTILA.

Olen viikon mittaan tehnyt niitä asioita, joita ajattelin tehdä sitten joskus. Kävin kävelyllä. Kävin oudossa etnistyyppisessä pikkuputiikissa katselemassa haaremihousuja, josko alkaisin käyttää sellaisia. Luin kaupan ilmoitustaulua, ja mietin alkaisinko taas taijin. Kävin aamulla kauppahallissa ostamassa rieskan. Kävin tyttöjeni kanssa illalla kävellen syömässä nepalilaista ruokaa. Kävin etsimässä taloyhtiön toista saunaa, en vielä löytänyt, mutta löysin mankelin, jonka käyttö maksaa kolme markkaa, jotka voi tiputtaa lippaaseen, jota en löytänyt. Minulla saattaa jossain olla pari vanhaa viiden markan kolikkoa, joten voin mankeloida ainakin kolmesti.

Nämä asiat ovat ilahduttaneet minua kovasti.

Harrastin myös alkoholikasvatusta, ja tarjosin Kaunomielelle mansikkamargaritan. Myös isäni tutustui juomaan ensi kertaa. Epäilen, että margaritassa on sokeria, mutta älkää vahvistako tietoa.

Koska on normaalitila, joudun toteamaan, että kas, näyttää siltä, että olen henkilö jonka kaapit ovat normaalisti sekaisin, hyväksymään tämän toistaiseksi, työntämään asian sitten mielestäni ja odottamaan jotain kaukaista tarmonpuuskaa, tai hetkeä jolloin minulla ei olisi parempaa tekemistä kuin kaappieni siivoaminen. Voi miten kauan siihen meneekään!

Ohitin yhtenä päivänä pariskunnan, jonka nainen sanoi haaveillen miehelleen, että tuollakaan me ei olla käyty. Tarkoitti yhden vanhan talon sisäpihaa. Mies ei heti ymmärtänyt vaimonsa ajatuksenjuoksua, ja vaimo selitti, että etkös sinä muista, että suunnittelimme eläkkeellä kiertävämme katsomassa kaikki vanhat talot sisäpihoja myöten. He näyttivät siltä, että yhteisiä eläkepäivä olisi takana ehkä n. kuusi kappaletta.

Mieleni teki kääntyä ympäri ja huikata: Samikset!