lauantai 19. marraskuuta 2016

Top drawer.

Olen sosiaalisesti uupunut. Niin paljon kaikkea, enimmäkseen kovin mukavaa, mutta kaikkea. Alan jo tunnistaa pieniä hälytysmerkkejä siitä, että saatan kohta taantua tilaan, jossa jään ajatuksiini jumiin miettimään jotain epäonnistunutta tilannetta, jossa olen toiminut toisin kuin piti. Sanonut jotain tyhmää.

Sanon joka päivä useamman kerran jotain tyhmää, mutta kun voin hyvin, pystyn elämään ominaisuuteni kanssa. Määrä korvaa laadun näiltä osin, uskottelen itselleni sujuvasti. Puhun niin paljon, että luulisin keskimäärin puhuvan ihan hyödyllisiä ja tervehenkisiä asioita. Kiroilen kyllä nykyään liikaa.

Olen nukkunut pari yötä kokonaan yksin. Eilen aamulla heräsin silti siihen, kun Diiva vilahti jalat lattiaan lätisten huoneestaan vessaan ja läppäsi oven kiinni. Nukuin vielä hetken, ja odottelin, josko hän keittäisi aamukahvin. Ei keittänyt, eikä vastannut huomeneeni jonka huikkasin hänelle kun oikeasti heräsin, koska hän ei ollut lainkaan kotona, minkä tiesin, mutta aistinvaraisesti havainnoiden en voinut todentaa.

Tänään olin paremmin valveilla, ja jotain vähän samanlaista tapahtui äsken, mutta makuuhuoneeni ovi oli nyt kiinni, joten en nähnyt. Kerrostalossa kolisee.

Haaveilen, että kun olen juonut tämän aamukahvin (mustana, koska maito on loppu, mutta on tuo hyvää noinkin), nousisin, pesisin rähmämurut silmistäni, laittaisin homssuisen puolinutturan hiuksiini ja raahustaisin apteekkiin ja alkoon ja kauppaan ja ostaisin maitoa ja jotain leivontatarvikkeita. Tulisin kotiin, imuroisin, leipoisin, laittaisin ruokaa. Jos virtaa jäisi, siivoaisin keittiön vetolaatikot. Niissä on muruja ja vähän levinneitä mausteita ja muita jauhoja ja hiutaleita. Ja tomaattisäilykkeet ovat ympäriinsä, ne voisi koota samaan laatikkoon.

Ehkä tuossa on tuo leipominen liikaa. Jos en ostaisi leipomistarvikkeita, enkä leipoisi, pysyisi paremmin zen-harjoitukseni fokuksessa. Cleansify thy house. Se vetolaatikkojen siivoaminen on oikeasti hieno mielentyhjennysharjoitus.

Voisin motivoida itseäni leipomattomuuteen sovittamalla ensin pikkujoulumekkoani. Vielä viikko aikaa olla syömättä mitään ennen pikkujouluja. Syömisen rajoittaminen on tuntunut tällä viikolla kovin kaukaiselta ajatukselta. Olen tainnut olla syömättä kakkua vain yhtenä päivänä näistä kaikista, ja olen syönyt ihan oikeita aterioita, jopa kahdesti päivässä. Olen tanssinut vain kolme tuntia, koska olen liian kiireinen elämääni. Söin suklaata. Haaveilen syöväni lakritsaa ja suklaata ja Omar-konvehteja ja kaikkea kivaa jouluista ja rasvaa tihkuvia joulutorttuja ja juustokakkua, paistettua ja hyydytettyä valkosuklaaversiota, ja jotain kondensoidusta maidosta, omenataskuja ja karjalanpiirakoita. Kananmunia, joiden sisus on vielä valuva.

Tänään on hyvä päivä. Tarvisen musiikkia, lisää kahvia, ja vähän kävelyaskeleita. Silti, olen vähän huolestunut siitä, että suurin tavoitteeni elämässä tällä hetkellä on tyhjentää laatikko, pyyhkiä se puhtaaksi, ja täyttää jälleen.

Minun pitäisi tehdä jotain luovempaa välillä.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti