maanantai 7. marraskuuta 2016

Time stand still.

Muistatteko sen tunteen, kun on nuori, ja juonut kerralla vähän liikaa alkoholia. Mietin, nukahdanko, ja huone alkaa pyöriä. Minä tein silloin niin, että yritin antaa sen huoneen pyörähtää kerran rauhassa ympäri, jotta tietäisin, ettei se ole mitään pelottavaa, ja että siitä ei tule huono olo jos oikein keskittyy.

Nyt on se olo, mutta pään sisällä. Niin paljon kaikkea, että siihen ei voi keskittyä, katsetta ei voi tarkentaa. Yksityiskohdat vain pyörähtävät koko ajan katseelta karkuun, vaikka niitä yrittää seurata.

Sitten sain flunssan. Elimistöni taitaa yrittää jutella minulle hienovaraisesti. Se taisi alkaa jo lauantaina, olin väsynyt, ja kipeä, mutta maskeerasin silti kasvoihini avohaavoja (jollain tapaa teemaan liittyvä somistus) ja yritin olla juhlatuulella. Hetken onnistuinkin, mutta sitten elimistöni korotti ääntään epäkohteliaasti. Nukuin 13 tuntia, jonka jälkeen tunsin kurkkukipua ja aina välillä kylmää hikeä. Mietin pitkään elämäni tärkeysjärjestyksiä, jonka jälkeen imuroin ja luutusin lattioita ja tein kaikkia hauskoja ruokia. Munakoisodippiä, josta tuli monella tapaa hyvin erilaista kuin luulin, mutta ihmiset söivät sitä silti.

Sitten tapasin Valssimiehen, katsoin telkkaria, ahdistuin epämääräisesti, vetäydyin vähän, ja tajusin kärsiväni pyörivän huoneen lisäksi aikaerosta. Olen liikkunut liian nopeasti, vähän kuin tiibetiläiset sherpat, joiden sielu ei ehtinyt seurata mukana kun länsimalaaisten seurue piti liian nopeaa tahtia. Pysähdyn siis hetkeksi odottamaan. Kiedon viltin pääni päälle ja odotan, nukun tai olen valveilla, odotan. En ajattele mitään.

2 kommenttia:

  1. Sielu se jää välillä matkalle nykymaailmassa. Ja mullakin on flunssan oireita...

    VastaaPoista