Temperature's rising.

Loma nyppäisi minut pois tavallisesta lammikostani. Nosti ylös, ravisteli vedet pois, kuivatti ilmassa. Raksi hellästi mutta määrätietoisesti pois salakavalat rihmastot ja nyppi käsistäni narut, joihin olin kiinnittynyt. Loman jälkeen pulahdin taas veteen, ja jotenkin luulin, että se olisi ihan eri lammikko, mutta ei se ollutkaan. Vesi oli vähän haaleaa ja sameaa ja seisovaa. Keräsin käsiini taas nipun naruja, ohuita ja paksumpia, toisiinsa kietoutuneita. Letittäisinkö ne vai kerisinkö yksi kerrallaan. Tekisinkö makramepunonnalla vaikka hienon vyölaukun?

Mikään langoista ei ollut oikeastaan punainen. En ehkä katsonut vielä oikeassa valossa.

Luulin, että se oli vain väsymykseni ennen lomaa, se väsymys johon tiesin olevan syitä. Lepäsin sen pois, ja olin niin voitonriemuinen, nyt olisin uusi ihminen ja kaikki olisi täysin erilaista, mutta ilmeisesti se ei kuitenkaan ollut vain se vanha väsymys. Olin taas heti maanantaina ja eilen illalla väsynyt. Halusin vain pitää jalkojani ylhäällä sohvalla, pelata pasianssia, katsoa televisiosta miten Randy auttaa amerikkalaisia rodeoprincessmorsiamia valitsemaan itselleen täydellisiä hääpukuja ja syödä sokeria.

Työmatkapyöräily väsyttää minua jonkin verran. Se on kokonaisvaltaista väsymystä, ei vain fyysistä. Tuntuu epätoivoselta pyöräillä kahdeksan tunnin työpäivän jälkeen kotiin, nitkuttaa maitohapporeisillä portaat kolmanteen kerrokseen, vääntäytyä kengistä ja kypärästä ja hikisistä pyöräilyvaatteista ja tajuta, että on niin nälkäinen, ettein pysty laittamaan ruokaa jos ei syö ennen sitä jotain, ja niin väsynyt, ettei jaksa ehkä levättyäänkään oikeasti laittaa ruokaa.

Tämä kaikki hienon kolmen viikon ihan oikean loman jälkeen. Olen vähän pettynyt. Kuka voisi hyvittää tämän minulle?

Tänään mielestäni satoi, vaikka sitten kun juoksin bussille ei enää oikeasti satanutkaan, mutta menin siis kuitenkin bussilla töihin. En ole juuri nyt työpäivän jälkeen ihan niin väsynyt. Tuntuu nurinkuriselta, että voin juuri nyt paremmin siksi, etten ole harrastanut tuntia liikuntaa juuri tänään.

Makasin Kaunomielen lattialla, ja haaveilin siitä, että kohta saan isomman huoneen. Juuri tällä hetkellä oma huoneeni on oikeasti vähän liian ahdas, koska kuivatan sielä pyykkiä, ja lisäksi siellä on 2/3 olohuoneen kirjahyllyn aiemmasta sisällöstä, johon tein declutterize-toimenpiteen hermostuttuani liikaan roinaan. Niin ja onhan siellä ylimääriset kaksi kollia vessapaperia, jotka ostin viimeksi, kun minulla oli auto käytössä. Vaaka, puhtaan ja likaisen pyykin kori, sänkyni, 2 kpl varapatjoja, kaikki käsi- ym. laukkuni, sekä kaikki vaatteeni.

En oikeastaan mahdu sinne itse juuri nyt.

Luulen, että olen passiivisagressiivisesti tunkenut huoneeni täyteen tavaroita siksi, että tilanne olisi juuri niin kestämätön, että tuntisin edes hieman aitoa helpotusta siitä, kun pääsen purkamaan tuon ajolähdön Kaunomielen muuttaessa. Että onhan siinä sentään jotain positiivistakin.

Minun tulisi tulevaa rientoa ajatellen kehittää asu, jossa näytän 80-luvun tyylisesti pukeutuneelta. Se on sekä helppoa, että vaikeaa. Aina kun alan miettiä, miten haluaisin pukeutua, tai mikä olisi mielestäni tyylikästä, tajuan, että ratkaisustani ei erota, olenko nyky- vai menneessä ajassa. Minun tulisi siis erityisen näkyvästi erottua olevani teemapukeutunut, joten joudun ehkä pukeutumaan johonkin sellaiseen, johon pukeutuminen olisi ollut minulle 80-luvulla hyvin epäluonteenomaista. Kuten shifonkihuiviin, joka on kietaistu suurelle rusetille päähän, tai kahisevaan tuulipukuun. Molempiin.