torstai 4. elokuuta 2016

Pitäisi.

Pesin ikkunoita. Julkisivuremontti on nyt virallisesti ohi keittiöstä ja olohuoneesta. Diivan ikkuna on vielä peitettynä. Pesen kahden muun makuuhuoneen ikkunat Kaunomielen tulevan muuton yhteydessä. Muutan silloin itse tilavimpaan makuuhuoneeseemme, ja teen omasta vanhasta huoneestani vieras-/kodinhoito-/pyykinkuivaus-/säilytyshuoneen. Joku ehdotti, että voisin tehdä siitä itselleni työhuoneen. Harkitsen myös perustavan huoneen länsinurkkaan roomalaistyylisen kylpylän.

Ikkunoihin jäi vähän rantuja, mutta ei ne oikeastaan näy, kun katsoo ulos eikä rantuihin asti.

Kaunomieli aikoo muutettuaan käydä kotona usein, ja hänellä pitää olla peti odottamassa. Ja lämmintä ruokaa. Katsoimme Gilmoren tyttöjä, sitä jaksoa jossa Rory menee yliopistoon, ja tuo sitten äidilleen Lorelaille kaksi isoa merimiessäkkiä pyykkiä pestäväksi. Kaunomieli lupasi, että hänkin voi tuoda pyykkinsä minulle. Edes osan. Luulen, että hänestä on helpompaa pestä ne omassa asunnossaan, asuntoon kuuluvalla pesukoneella aivan itse, kuin kantaa niitä kolmen kilometrin päähän bussilla tai polkupyörällä, mutta arvostan ajatusta.

Minun pitäisi tehdä lista asioista, jotka minun nyt pitää tehdä. Noutaa asioita töistä ja kaupasta. Leipoa sitä, tätä ja sitten vielä jotain muuta. Ei niitä oikeastaan tuon enempää olekaan, mutta jotenkin tuli hetkellisesti suorastaan raskautunut olo, kun tajusin, että minulla on ihan oikeasti asioita, jotka pitää suorittaa johonkin määräpäivään mennessä. Mitenkähän työhön paluu sujuu, kun näin vähäkin tuntuu säkilliseltä vihaisia käärmeitä?

Taidan lähteä pyöräilemään. Se on niin hauskaa. Löysin yhtenä päivänä valtavan kokoisia vanhoja huviloita. Omituisen laatikkomaisen muotoisia, huoneita mahtuu sellaisiin varmaan 20. Pihalla tenniskenttiä, vanhoja ulkorakennuksia ja villiintyneitä puskia. Ne ovat sellaisella etäisyydellä kaupungista, että sata vuotta sitten ja ehkä aiemminkin hienostorouvat ovat varmaankin vetäytyneet niihin maalle viettämään kesää lapsineen ja palvelusväkineen. Miehet jäivät kaupunkiin tekemään töitä. Nyt ne eivät ole kovin kaukana keskustasta. Itse asun alueella, joka on 1500-luvulla ollut laitakaupunkia. Rotuaarille on kilometri. Tosin se ei ollut silloin kaupungin keskus. Sinne vanhaan keskukseen on matkaa 300 metriä.

Pitäisi hankkia uudet lenkkarit ja uimapuku. Kyllä se musta alkaa sittenkin olla vähän virttynyt.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti