maanantai 22. elokuuta 2016

Tää valssi on tanssittu ennenkin.

Juuri nyt vauhti on sellainen, että meikkipussini jää tämän tästä levälleen vuoroin eri huoneisiin, kun käyn ehostamassa itseäni lisää ennen seuraavaan rientoon ryntäämistä. Jos käyttäisin sukkahousuja, niitä olisi ehtinyt kasaantua mytättyinä nurkkiin röykkiöittäin, sillä en toki ehdi siivota jälkiäni millään elämänalueella.

Sunnuntaina harjoittelin tarmokkaasti sosiaalisten kontaktien luomista vastakkaiseen sukupuoleen. Tiristin suupielestäni vaivalla jokusen positiivisen kommentin jonka jälkeen vastasin myöntävästi kutsuun tapaamisesta. Saavuin paikalle vain hitusen myöhässä ja vastahakoisesti. Laitoin oikein varalta ensitreffikenkänikin jalkaan, ne mahdollisimman matalakantaiset mutta naiselliset.

Katselin silmien välissä olevaan kohtaan silmälaseja ja kuuntelin, kuuntelin, aika paljon vain kuuntelin. Jos ajateltaisiin, että hän piti rekrytointihaastattelua, mikä oli aika lailla se vaikutelma, jonka sain, väittäisin, että 80%-20% sääntö ei oikein toteutunut. Tai meni väärinpäin.

En oikein täyttänyt kriteerejä, eikä hän lähtökohtaisestikaan missään vaiheessa oikein ollut vaikuttanut olevan minun tyyppiäni. Meillä oli kuitenkin yksi vahvasti yhdistävä tekijä. Kumpikin etsi ensisijaisesti toisen ihmisen varauksetonta, tai edes jollain lailla ehdollista ihailua, ja halusi paistatella omassa erinomaisuudessaan huomionhakuisesti valokeilassa. Soimme toisillemme näitä ihailluksi tulemisen hetkiä lähinnä pitääksemme tilanteen sosiaalisesti miellyttävänä. Näin, että hän ihaili minussa erityisesti kykyä kuunnella, ja nyökätä aina sopivan myötäilevästi.

Kotona taputin itseäni olalle, ja siirryin viestinnässämme normaalille tylytyslinjalleni. Hän sanoi, että nyt on minun vuoroni kysyä häneltä jotain, ja minä sanoin, että en ehdi, koska minun täytyy inventoida vaatekomeroni. Olin vähän yllättynyt, kun viestit pian tämän jälkeen tyrehtyivät.

Tänään olen tanssinut neljä tuntia. Kolme näistä oli paritanssin alkeita. En ole aloittelija paritansseissa, mutta täysin keltanokka, mitä tulee silmiin katsomiseen ja kädestä pitämiseen. Harjoittelin siis erityisesti niitä. Opettelin myös seuraamaan tanssittajaa, vaikka se tanssisi aivan eri lailla kuin luulisin olevan tarkoitus tanssia. Laitoin silmät kiinni ja kuuntelin harteita ja käsiä enkä musiikkia.

4 kommenttia:

  1. Aikoinaan isäni opetti minut tanssimaan. Olen kuulemma luontainen vietävä, ovat sen jälkeen sanoneet. Minua vaan kukaan ei hae koskaan tanssimaan, koska lähes kaksi metriä, eikä kukkahametta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho! Kuvittelin sinut tähän asti mielessäni 155-senttiseksi tehopakkaukseksi..
      Naistentanssit! Siellä saa hakea ite.

      Poista
  2. Tuo "olin vähän yllättynyt" taisi olla vitsi?

    Deittikumppanisi ei tainnut tajuta, että sinäkin olit paikalla tarpeinesi. Konekiväärihaastattelu & jatkuva äänessä oleminen. Hmmmm...Luulikohan hän tosiaan, että jatkoa seuraa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse asiassa olin ihan oikeasti vähän yllättynyt. Olin niin totaalisen välinpitämätön vuorovaikutuksemme suunnan ja laadun suhteen, etten edes osannut ennakoida viestien loppumista. Harjoituserä.

      Poista